Vanhat Norssit ry Historiikin etusivulle 1867 - 1930. Norssin perintö 1930-luku. Pulasta sotaan 1940-luku. Sota-aika ja normalisoituminen 1950-luku. Levottomat teiniparvet 1960-luku. Tiedostavat teiniparvet 1970-luku. Tytöt ja kouluneuvostot Epilogi Liitteet Lähteet Videot













Norssit työtaistelussa

Nuorten ensimmäisillä sodan aikaisilla työliikkeillä oli korostetun kasvatukselliset tavoitteet. Kun vanhemmat olivat sotatehtävissä, nuoriso uhkasi jäädä vaille kodin valvontaa ja oli vaarassa eksyä ’huonoille teille’. Varsinkin uusille asuinsijoille ja outoihin oloihin joutuneet siirtoväen lapset olivat tässä mielessä ehkä suurimmassa vaarassa.

Siirtoväen huollon johtajana syksyllä 1940 toiminut Urho Kekkonen tiedusteli partiojohtajilta, voisivatko he järjestää toimettomille evakkopojille toimintaa työpalveluleireillä. Asian sai hoidattavakseen vanha norssi, partiojärjestön toiminnanjohtaja ja insinöörimajuri Lauri Vuolasvirta [1904-1967]. Jo samana syksynä organisoitiin Siirtopoikien Työpalvelun nimissä 13 leiriä, joille osallistui 500 iältään 14-19 -vuotiasta poikaa.

Lauri Vuolasvirta määrättiin 3.7.1941, jatkosodan jo puhjettua, Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön ylimääräiseksi esittelijäksi. Hänen tehtävänään oli järjestää ’Suomen nuorison iskujoukot’, joka osallistuisi oman paikkakuntansa maataloustöihin. Iskujoukkojen Helsingin osaston toimintaan osallistui noin tuhat 9-20 -vuotiasta poikaa ja tyttöä sen viisi kuukautta kestäneen toiminnan aikana. Alle 15-vuotiaiden työn järjestelyä varten ja ’iskujoukkojen’ toimintaa jatkamaan perustettiin 27.11.1941 ministeriön alaisuuteen ’Nuorten talkoot’ –niminen työliike. Se yhdistettiin 23.3.1942 talkooliikkeenä ’Suurtalkoot’ ry:hyn.

Valtioneuvosto hyväksyi 27.1.1942 kyseisen vuoden ’työtaisteluohjelman’. Varttuneempien 15-17–vuotiaiden nuorten työvoiman hyväksikäyttämiseksi perustettiin helmikuun 1942 lopulla Nuorten työkeskus, jonka osastoina toimivat Poikien ja Tyttöjen työkeskukset. Poikien Työpalvelun toiminta oli perustunut vapaaehtoisuuteen, ja siinäkin olivat vielä olleet etusijalla kasvatukselliset tavoitteet.

Lopulta Nuorten Työkeskuksen toiminta perustui kuitenkin yli 15-vuotiaiden nuorten lain mukaiseen työvelvollisuuteen. Ministeriössä koulupoikatyövoimaa pidettiin lähinnä yhtenä ratkaisukeinona polttopuun hankalaan hakkuupulmaan, jonka ratkaisuksi nähtiin vain mahdollisimman suuri työtulos.

(Eskola et.al. 1999, 43-50)

Talkootoimintaa harjoitettiin alaluokilla Norssissakin. Esimerkiksi vuonna 1940 koulunsa aloittanut III luokka, jonka vesselit olivat tosin syntyneet vuosina 1925-1930, matkusti marraskuun loppupäivinä 1942 bussilla Espoon Skogbyssä sijaitsevan Rinnekodin metsiin torjumaan polttoainepulaa.

Joukko jaettiin aamulla työpareihin ja aseistettiin. Jokainen pari sai tylsän kirveen ja yhtä tylsän pokasahan. Sitten marssittiin metsään ja työnjohtaja osoitti kullekin parille palstan, josta ne halkomotit piti päivän kuluessa hakata. En muista kuka oli parinani, mutta meidän osallemme sattuneen metsäpalstan muistan. Siinä oli muutama suorarunkoinen ja kohtalaisen kokoinen mänty ja kuusi.

Ne kaatamalla, oksimalla, katkomalla ja halkomalla saimme tavoitteenamme olevaan kahteen mottiin tarvittavasta puutavarasta puolet. Toinen puoli tehtiin hiellä ja vaivalla sellaisista käkkyräisistä lepistä ja koivuista, joita raaka-aineena käyttäen 80-luvun kuvanveistäjät tekisivät kuolemattomia taideteoksia pelkästään kuorimalla ne. Ennen yön tuloa saimme syntymään kaksi kuutiometriä halkoja ja 28.11.1942 päivätyn todistuksen tästä saavutuksesta sekä pronssisen kirvesmerkin.”

(Penttinen 2007)

Norssin vanhemmat pojat kuuluivat jo keväällä 1942 työvelvollisuuslain piiriin, eikä työhön sijoittaminen ollut enää siinä mielessä ’aatteellista’. Pojat olivat siitä huolimatta innostuneita lähtemään työleireille vanhempiensa kannustamina. Koulussa pidettiin tiedotustilaisuus huhtikuussa, ja rehtori nimesi luonnontieteiden lehtori Antti Reinikaisen koulun asiamieheksi. Kyseessä oli neljän kuukauden työrupeama, joten monet eivät rohjenneet tehdä päätöstä heti. Lopulta kuitenkin yli 50 poikaa teki rohkean päätöksen ja allekirjoitti sopimuksen. Norssista ilmoittautuneet jakaantuivat luokittain seuraavan taulukon mukaisesti.

Luokka

Linjajakoinen

Klassillinen

7. luokka

7 poikaa

1 poika

6. luokka

2 poikaa

10 poikaa

5. luokka

6 poikaa

11 poikaa

4. luokka

8 poikaa

4 poikaa

3.luokka

2 poikaa

-

Yhteensä

25 poikaa

26 poikaa

(Eskola et.al. 1999, 64)

Paikka, johon pojat lähetettiin toukokuun lopussa oli Pielisjoen rannalla Enon kunnassa sijaitseva Paukkajan Rahkeenniemi, jossa työnä oli tukinuittoa ja uittoerottelua. Lähtöä edelsi lääkärintarkastus Suomen Punaisen Ristin sairaalassa, nykyisessä HUS:n Töölön sairaalassa. Lähtö parinkymmenen tunnin junamatkalle tapahtui 24.5.1942 kello 07.00 Helsingin rautatieasemalta. Matkan alkupuolella jaksettiin vielä laulaakin. Suosikkina oli Reino Hirvisepän suomeksi sanoittama saksalainen ’Sukellusvenemiesten marssi’, ’Das Engeland –Lied’, suomeksi ’Suomi marssii’; ”Ovat eessämme kunniamme päivät, meitä oottaa taistelu ja työ…”. (Eskola et.al. 1999, 65)


Lähdön odotusta aamulla varhain 24.5.1942. Kuva: Eskola et.al. 1999, 66.

Paikallisen työkeskuksen johdon muodostivat ohjesäännön mukaan johtaja, apulaisjohtaja ja työnjohtajat. Heidän tehtävänsä oli myös eritelty sotilaallisen yksityiskohtaisesti. Työjoukkueen ja työryhmän johtajat valittiin poikien omasta keskuudesta. Norssista lähti matkalle kahden työjoukkueen verran väkeä. Joukkueenjohtajina toimivat aluksi Jaakko Jahnukainen ja Lauri Vanjoki. Joukkueen johtajan tehtävänä oli ”osallistua työhön säännöllisesti hyvää esimerkkiä muille näyttäen”. Ryhmiä ei työnteossa tarvittu, koska erottelulla kukin työntekijä toimi itsenäisesti ja puiden solumisen määräämässä tahdissa.
( Eskola et.al. 1999, 67-68)


Ensimmäisen työpäivän koulutusta: ’Miten sen tukin omistajan oikein erottaa?’
Kuva: Eskola et.al. 1999, 81.

Kun työt sitten alkoivat, niitä tehtiin kahdessa vuorossa. Vuoron pituus oli 10 tuntia kuutena päivänä viikossa. Vuoron vaihto tapahtui viikonloppuna. Viimeinen työvuoro päättyi lauantaina aamulla ja seuraavan kerran nämä pojat menivät töihin maanantaina aamuvuoroon. Seuraavassa taulukossa on maanantain 1.6.1942 ohjelma.

TYÖJOUKKUE 2




Klo 05.15

Herätys ja aamupesu



Klo 05.40

Aamupuuro



Klo 06.30 – 11.00

Erotuksella



Klo 11.00 – 12. 30

Aamiaisaika



Klo 12.30 – 16.00

Erotuksella

TYÖJOUKKE 1


Klo 16.30

Päivällinen

Klo 16.10

Päivällinen

Klo 17.30

Luento: kulontorjunta,

työnjohtaja Koskensuu

Klo 17.30 – 23.00

Erotuksella

Klo 18.00

Jalkapalloilua

Klo 23.00 – 01.30

Illallinen

Klo 21.00

Käskynjako; Iltahartaus

Klo 01.30-05.30

Erotuksella



Klo 05.50

Aamupuuro

(Eskola et.al. 1999, 88-89)

Koulupojille maksettiin erotteluilla kohtuullista, jopa hyvää palkkaa, noin 70 prosenttia ammattimiehen palkasta. Palkka olikin pojille tärkeä asia. Rahaa jäi säästöön ja sitä lähetettiin kotiin. Esimerkkinä voidaan mainita kesä 1942, jolloin pojille maksettiin 6,50-8,00 [€ 1.15 – 1.42 ] tunnilta työsuorituksesta riippuen. ’Nettoa’ kertyi syksyn loppuun mennessä ruokamaksujen jälkeen eräitä tuhansia markkoja [1 000 markkaa = € 177,27] (Jekki 1942, 6).

Vuoden 1942 ’lanttutalvi’ ei ollut vielä kesällä hellittänyt, ja se näkyi myös työkeskusten muonituksessa. Leirin ruokakellarissa oli aluksi vain suolaista sianlihaa ja ruisjauhoja, joiden lisäksi saatiin vähän myöhemmin myös lanttuja. Niistä raaka-aineista oli varsin vaikeaa loihtia kasvaville ja työtä tekeville pojille ravitsevaa ruokaa.

Ruokaa ei ollut aluksi myöskään tarpeeksi ja leipääkin oli niukasti. Usein saatiin lisäksi hernejauhokeittoa, jota tarjoiltiin kaikkialla Suomessa. Raaka-aine oli peräisin Saksasta, eikä se ollut ilmeisesti koskaan herneitä nähnytkään. Ruuasta kuitenkin veloitettiin aluksi 22 markkaa [€ 3,90] päivässä. Leirin heinäkuussa tekemän ’hernevellikapinan’ jälkeen päivittäisen ruuan hinta laski 12 markkaan [€ 2,13] päivältä. Samalla laatu kuitenkin parani.

(Eskola et.al. 92-94, 105-112)


Norssin poikien työkeskuksen tärkein urheilulaji oli koripallo, jota pelattiin liki ’loputtomasti’. Kuva: Eskola et.al. 1999, 130.

Leirin loppulitviikki tapahtui syyskuun lopussa 1942. Leiristä sai todistuksen, jonka antoi Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö. Se osoitti, että yli 15-vuotias oli suorittanut sen vuoden työpalveluksensa.

Muistan tuon kotoisen kämpän huumaavine ilmapiireineen, muistan niin elävästi tuon sadepäivien työhönlähtötunnelman, kaikki ”rokulipäivien” ihanat ilot… . Muistan ’Savanterin’ salaperäiset iltaretket Paukkajaan, kauheat riidat siitä kuunteleeko ’Jaska’ radiolla svingiä vai muut jotain muuta, Muistan Sak’n, tuon kamalan salakielen, joka sai lujahermoisimmatkin kuulijat hulluuden partaalle… Korvissani soivat ’Kallen’ klarinetin pehmeät sävelet, ’Tädin’ kamala huuliharpputaiteilu sekä kaikkien yhteinen mylvintä ’ulos, Vessu ulos!!’, mylvintä, jonka syyn voivat vain leiriläiset tietää…”

(Jekki 1942, 6)

Kaikki yli 15-vuotiaat Norssit eivät tietenkään täyttäneet työvelvollisuuttaan Poikien Työkeskuksissa. Monet työskentelivät kesänsä sukulaistensa tai perhetuttujen maatiloilla. Työvelvollisuuden täyttämisestä pidettiin tarkkaa kirjanpitoa, ja kouluun piti tuoda syksyllä todistus tehdyistä työtunneista. (Lyytikäinen 2003, Sipponen 2003; Sunell 2003, Kosunen 2003)