Norssit matkailevat
Ulkomaanmatkailu virisi jälleen 1950-luvulla. Eräät Norssin nuoret ylioppilaat tekivät kesällä 1950 matkan omalla autolla Roomaan.
Galilei
Kevään 1949 ylioppilaat Jyrki Juurmaa, Olli Lounasmaa, Aarne Sipponen ja Antti Wistrand päättivät keväällä 1950 muodostaa osakeyhtiön, hankkia auton ja ajaa sillä edestakaisin Euroopan halki Helsingistä Roomaan. Koska nuorukaisilla oli varsin vähän rahaa, ostettiin kahdelta ylioppilaalta kulkupeliksi vuoden 1927 mallinen Studebaker.
Suomen pankki antoi melko runsaasti valuuttaa matkakassaan Ylioppilaskunnan suosituksen ansiosta, ja Wistrand sekä Lounasmaa saivat ajokorttinsa kaksi päivää ennen lähtöä. Kun auto oli vielä kastettu ja saanut nimekseen Galilei, koska ’se liikkuu sittenkin’, päästiin 15.6.1950 matkaan aluksi kohti Turkua.
Galilei Helsingissä juuri ennen lähtöä. Autossa vasemmalta Olli Lounasmaa [Zebi], Antti Wistrand [Antti], Jyrki Juurmaa [Jury] sekä Aarne Sipponen [Hippo]. Huomaa ylioppilaslakit ja Suomen lippu. Kuvan vasemmassa laidassa seisoo Kauko Sipponen pikkuveljen ajomatkaa pohdiskellen. Kuva: Veikko 7.3.1992, 46.
Turussa Galilei nostettiin laivaan ja sankarimatkailijat viettivät kylmän yön kansipaikoillaan pelastusveneessä. Tukholmassa oli tuoreita ajokortinhaltijoita vastassa vasemmanpuoleinen liikenne, josta kuitenkin selvittiin jotenkuten.
Tukholman läheisellä leirintäalueella kului neljä päivää, jonka jälkeen ajo Malmöhön kesti kaksi päivää huimaavalla 45 kilometrin tuntinopeudella. Tällä pätkällä matkue ajoi ruotsalaisen poliisin päälle. Poliisilta likaantuivat kolarissa housut, ja matkue sai kuulla mehevien ruotsalaisten kirousten höystämät haukut.
Malmöstä jatkettiin lautalla Kööpenhaminaan. Juhannusaatto ilta kului Tivolissa ja sen oluttuvassa, jossa ravintolaväki harrasti yhteislaulua seinälle heijastettujen sanojen mukaisesti. Pääkaupungista jatkettiin lautalla Själlannista Fyeniin. Maantiellä otettiin kyytiin myös Galilein kyytiin liftanneita nuoria, sieviä ja keveitä neitosia.
Flensburgin tullissa oli noin 30 auton jono, mutta rahanvaihtopisteessä puhuttiin suomea, josta näytti tulevan suorastaan maailmankieli. Saksassa ihmisten hymy oli hyytynyt, vaikkei maaseudulla juuri sodan tuhoja näkynytkään. Hampuri oli silti vielä pahasti kärsineen näköinen. Kaupoissa oli runsaasti tavaraa, eikä korttisysteemiä näkynyt, mutta saksalaisilla oli ilmiselvästä vähänlaisesti rahaa, jolla tavaraa olisi voinut ostaa.
Galilei hyrräsi alkusi hyvin moottoritiellä, mutta sitten puhkesi toinen takarengas, eikä autoon ollut tullut mukaan kunnollista vararengasta. Apu löytyi seuraavana päivänä paikallisen kyläsepän pajasta. Mutta kun rengasvaurio oli saatu korjatuksi, ilmeni että akku oli tyhjentynyt. Pelastuksen toi vasta saksalainen kuorma-auto, joka hinasi Galilein taas käyntiin.
Matkalla Amsterdamiin matkuetta kohtasi taas vastoinkäyminen. Teltat olivat pudonneet matkalla ja jäivät sille tielleen. Huokeiden elintarvikkeiden Hollannista matka jatkui Brysseliin, jossa Galilein akku oli vaihdettava kalliiseen uuteen.
Brysselin jälkeen oli vuorossa Pariisi, jonka Place Pigalle’lla nuorukaiset viettivät iltojaan. Pariisin jälkeen matkalaisten 10 kilon säilykelihavarasto oli loppu, joten nälkä alkoi vaivata. Vegaaneiksi heistä ei ollut, sillä 12 kiloa päärynöitä [10 frangia = 7 markkaa = 0,23 € kilo] ja kahdeksan kiloa banaaneita ei riittänyt poistamaan nälän tunnetta.
Sen jälkeen laskeuduttiin Välimeren rantaan Marseihin. Lämpimässä vedessä uiminen oli nautinto, mutta vesi oli suomalaiselle hipiälle haitallisen suolaista: silmissä kirveli ja tukka tuli aivan kovaksi. Sen jälkeen Galilei kulki pitkin Rivieraa, jonka yli 35 asteen kuumuudella porottanut aurinko poltti rantapoikien nahat. Tässä vaiheessa Galileihin oli lisäksi ostettava kaksi uutta rengasta.
Italian puolella matkustavaisia varoitettiin aivan aluksi väärästä rahasta. Koska kuumuus vain jatkui, Galileita ajettiin pääasiassa öisin. Pisan kaltevan tornin jälkeen matka jatkui Roomaan, jossa seurue sai majapaikan eräästä nuorisomajasta. Aarne Sipponen piti Forum Romanum’illa tervehdyspuheen latinaksi.
Koko Roomassa olon ajan kaupungissa vallitsi hirvittävä kuumuus, joka kohosi päivisin varjossa aina 40 asteeseen. Koska vettä ei uskaltanut vatsataudin pelossa juoda, oli turvauduttava Coca-Colaan. Sen hinta vain oli matkakreditiiviin verrattuna niin korkea, että nuorukaiset kärsivät aivan ilmeisesti nestehukasta.
Roomassa kului kolme päivää, joka olikin riittävä aika kaupungin nähtävyyksien katselemiseen. Roomasta suunnistettiin Firenzen kautta Milanoon, jossa matkue nautti ensimmäisen kunnon ateriansa Italiassa.
Tällaiseen matkantekoon ei koulupojilla eikä nuorilla ylioppilailla ollut taloudellisia mahdollisuuksia. AERO OY:n mainos vuodelta 1951. Kuva: Veikko N:o 1 1981, 23.
Koko Italia näytti aivan planeetalta, joista aurinko oli karkottanut kaiken vihreyden. Maa vaikutti muutenkin kovin ilottomalta, ja työttömiä oli paljon. Rajan ylitys Sveitsiin sujui kommelluksitta, mutta Alppien ylitys kävi Galilein voimille. Kovimmissa nousuissa yksi ajoi ja kolme käveli auton vierellä, jottei moottori olisi kuumentunut liikaa. Alaspäin tultaessa tuli taas moottorijarrutus tutuksi nuorille autoilijoille.
Sveitsi oli tuolloinkin kallis maa. Nousu Jungfraujochille olisi maksanut 55 Sveitsin frangia [5 000 markkaa = € 164] hengeltä, joten siitä oli luovuttava. Viimeisen yön nuorukaiset viettivätkin Sveitsissä erään maalaistalon navetassa.
Taloudellinen tilanne helpotti Etelä-Saksan puolella, jossa erinomainen päivällinen maksoi vain 1½ Saksan markkaa [90 Suomen markkaa = € 3]. Baijerissa matkue tapasi useita ystävällismielisiä saksalaisia, jotka olivat taistelleet sodan aikana Pohjois-Suomessa. Moni kuitenkin luuli, että Suomikin oli vielä miehitetty. Saksan eteläosat olivat sitä paitsi säilyneet sodan tuhoilta huomattavasti paremmin kuin pohjoisosat.
Pahasti nuhraantuneet ja Roomasta lähtien myös parroittuneet nuorukaiset ajoivat nyt Frankfurt am Mainin, Hannoverin ja Hampurin kautta Tanskaan. Siellä ostettiin oikopäätä Carlsbergia ja kuumia nakkeja, joista oli uneksittu Italiasta lähtien.
Ruotsin läpi matkamiehet ajoivat miltei yhdessä päivässä, sillä matkanopeus oli nyt nostettu liki 60 kilometriksi tunnissa. Tukholmasta ei asuntoa sitten löytynytkään, joten ilta vietettiin elokuvissa katsomalla ’Tuulen viemää’, ja yö metsässä.
Laivamatka Turkuun menikin sitten kommelluksitta, samoin ajomatka Helsinkiin. Kotikaupungin komeus ja Mannerheimintien upiuudet aravatalot yllättivät kotiin palaavat. Noin 8 500 kilometrin matka oli kestänyt kaksi kuukautta.
(Lounasmaa 1992)
Oi saavu jälleen Roomaan
Norssin lukiolaiset tekivät samanlaisen matkan samaan paikkaan kuusi vuotta myöhemmin vuonna 1956, mutta sillä kertaa junalla. Tämä retkikunta lähti Helsingistä 2.6.1956 ensin laivalla Kööpenhaminaan. Laivalla pojilla oli hyttipaikat, mutta yöt vietettiin baarissa, jossa oli kuulemma miellyttävämpi nukkua. Kööpenhaminasta matka jatkui pikajunalla Saksan, Sveitsin ja Pohjois-Italian läpi Roomaan.
Junamatkalla Pysähdyttiin vain suurimmissa kaupungeissa kuten Milanossa ja Firenzessä, mutta niissäkin korkeintaan neljännestunniksi. Pysähdysten aikana norssit ravasivat edestakaisin asemasillalla, jotta voisivat myöhemmin kertoa käyneensä kyseisessä kaupungissa.
Roomassa norssit asuivat Foresteria del Foro Italicossa, joka oli eräänlainen urheilustadionin yhteydessä ollut nuorisomajoituspaikka. Päiväohjelmaan kuului aamupäivällä käynti jossakin kuuluisassa paikassa. Sitä edelsi matkan johtajana ansiokkaasti toimineen maisteri Kauko Sipposen informaatiotilaisuus. Keskipäivällä vietettiin siestaa ja illalla kukin sai mennä minne halusi.
Matkailijat olivat tietysti nähneet koko joukon Rooman ja Italian nähtävyyksiä. Veikon toimittaja pyysi matkan jälkeen erästä haastateltavaa kertomaan vähän Rooman katakombeista. ”No, joo, olihan siellä muutamia kalvenneita luita näytteillä”, vastasi tämä, ”ja olihan siellä valtavia maanalaisia käytäviä, mutta ei meitä sinne päästetty, me oltais voitu eksyä”.
Forum Romanum ja Colosseum olivat myös vaikuttavia näkyjä, vaikka ne olivatkin jo aika pahasti raunioituneet. Vielä kiipesivät reippaat matkailijamme mahtavan Pietarinkirkon kupoliin ja saivat siten nähdä Rooman huimaavasta lintuperspektiivistä.
Norssit kävivät myös tutustumassa muinaisten roomalaisten asuntoihin Pompeijissa. Tämä maasta esiin kaivettu kaupunki oli säilynyt suhteellisen hyvin; erikoisesti jäi useiden haastateltavien mieleen Vettiusten talo, jossa oli hyvin säilyneitä maalauksia ja veistoksia vanhojen roomalaisten ajoilta. Käytiin vielä aurinkoisella Caprilla ja kauniissa Sorrentossa, jota useat pitivät koko matkan ihanimpana paikkana.
Saimme tietää, että ruoka Italiassa oli aivan erinomaista; syötiin paljon makaronivalmisteita, muun muassa spagettia. Sitten kysyimme norsseilta, mitä he joivat Italiassa. Kaikki haastateltavat vakuuttivat kuin yhdestä suusta juoneensa kivennäisjuomia, Coca-Colaa ja joskus maitoa, jotka kaikki maistuivat erinomaisilta. Me totesimme tyytyväisinä, että raittiusaate on saanut vahvaa jalansijaa oppikoulunuorisomme keskuudessa.
Sitten esitimme eräälle haastateltavalle Italian matkasta puheen ollen hyvin tärkeän kysymyksen: Millaisia olivat italialaiset tytöt? Vastaukseksi saimme ihastuneita katseita ja kuvaavia kädenliikkeitä; sanat eivät ilmeisesti riittäneet. Ylenpalttinen kohteliaisuus oli muuten silmiinpistävä ominaisuus koko kansassa, niin miehissä kuin naisissa.
Roomalaiskaunotar on hurmannut Söderholmin, mutta Lassila epäröi.
Veikko N:o 2 1957, 7.
Eräältä toiselta Italian-matkaajalta kysyimme vielä, miten selvittiin kielivaikeuksista. ”Puhuimme pääasiassa käsillämme ja latinaa”, vastasi tämä, ”siihen mukaan sekoitimme vähän suomea ja saksaa, ja ne, jotka osasivat, vielä englantia ja ranskaa. Totesimme, että kansan kielitaito on hyvin heikko; eivät edes papit enää osaa ääntää sitä oikein.”
Vietettyään kaksi viikkoa Italiassa ryhmä lähti paluumatkalle samaa reittiä kuin tullessakin, ja juhannusaattona oltiin taas kotona.
Lopuksi kysyimme vielä matkan yleisvaikutelmaa. Matka oli ollut kaikin puolin, sekä opinto- että huvimatkana, sangen onnistunut, varsinkin kun se lukuisten apurahojen, stipendien ja alennusten vuoksi tuli hyvin halvaksi. Useimmat haastateltavat sanoivatkin haluavansa tehdä saman matkan uudestaan milloin vain.
(L. N. 1957)
Skotlannissa ollaan hieman taikauskoisia. Niinpä pidetään huonona enteenä, jos joku joutuu ottamaan 13:na henkilönä tulta samasta tulitikusta.
(Veikko N:o 1 1956, 18)
Skotti suutarissa: Voisitteko kiinnittää puolipohjat ja korot näihin nilkkaimiin? Voitin ne eilen arpajaisissa.
(Veikko N:o 1 1956, 18) |