Sotakorvaukset, Olympialaiset ja Porkkala
Suomen 1950-luvun kansainväliset kiinnekohdat olivat sotakorvausten maksaminen, Helsingin vuoden 1952 olympialaiset kisat, Porkkalan vuokra-alueen palautus sekä vuonna 1958 tapahtuneet yöpakkaset suhteessa Neuvostoliittoon.
Sodan päätyttyä Suomen maksettavaksi määrättiin joulukuussa 1944 vahvistetussa välirauhansopimuksessa 300 miljoonan Yhdysvaltojen kultadollarin suuruiset sotakorvaukset. Maksuaikaa pidennettiin vuoden 1945 lopussa kahdeksaan vuoteen ja korvausten nimellisarvo alennettiin kesällä 1948 kaikkiaan 226,5 miljoonaan kultadollariin. Ne olivat suurimmalta osalta tavarantoimituksia, koneita, puuteollisuuden tuotteita sekä aluksia.
Neuvostoliitossa oli kova puute aluksista, joten Suomi joutui luovuttamaan sille heti yli 100 kauppalaivastoon kuulunutta laivaa, parhaita jäänmurtajia, matkustajalaivoja sekä panssarilaiva Väinämöisen. Viimeinen sotakorvausjuna ohitti Vainikkalan raja-aseman 18.9.1952. Sotakorvausten ansiosta Suomeen syntyi pohjoismaiden uudenaikaisin telakka- sekä konepaja- ja valimoteollisuus, jotka Neuvostoliitto laski omaksi sotateolliseksi potentiaalikseen.
 XV Olympiakisat järjestettiin Suomessa, pääasiassa Helsingissä 19.7.-3.8.1952. Neuvostoliitto osallistui kisoihin ensimmäisen kerran, ja Lontoon kisoista pois suljetut Saksa sekä Japani palasivat takaisin olympiakentille. Olympiakisat olivat muulle maailmalle Helsingin ja koko Suomen näyteikkuna, joka kohotti maamme imagoa maailmalla.
Kisat olivat lisäksi urheilulliset ja ei-kaupalliset, ’viimeiset oikeat olympialaiset’. Helsingin elämää leimasi tosin vielä sodan läheisyys. Kahvi ja sokeri olivat kortilla. Ulkomaalaiset saattoivat silti todeta, että Suomi oli omine omalaatuisuuksineen osa läntistä kulttuuripiiriä. Kuvassa Ilmari Sysimetsän taiteilema kisojen tunnus.
Porkkala oli välirauhansopimuksessa jouduttu vuokraamaan Neuvostoliitolle laivastotukikohdaksi 50 vuodeksi. Tukikohtaan oli merivoimien ja rannikkotykistön lisäksi sijoitettu divisioona panssarivaunuineen. Se olisi voinut niin haluttaessa edetä Kivenlahden sillalta Helsingin keskustaan noin tunnissa, ja sitä olisi voitu tukea tukikohdan tykistöllä vähintään Senaatintorin tasalle saakka. Tukikohta kävi sotateknisen kehityksen takia Neuvostoliitolle tarpeettomaksi, ja se palautettiin Suomelle 26.1.1956, jolloin Porkkalan Rajavartioston komppania marssi alueelle. (Nordberg 2002, 263-269)
Suomi oli säilynyt sodan jälkeen eurooppalaisena demokratiana, jossa vallitsi vielä pitkälti 1930-luvun elämänmeno, joskin köyhtyneessä muodossa. Länsimaiset tuulet kuitenkin puhalsivat vielä ja alkoivat tuoda tapojaan sekä kulutustottumuksiaan myös Suomeen.
 Ensimmäiseksi maihin nousi Walt Disney-konsernin Aku Ankka, jonka näytenumero julkaistiin 5.12.1951. Tätä numeroa myytiin heti huikeat 34 017 kappaletta. Seuraavan vuoden, 1953 levikki oli jo 40 352, ja vuosikertatilauksia oli hetkessä ehtinyt tulla liki 5 000. Lehti oli Sanoma Oy:n ensimmäinen täysin nelivärinen sarjakuvajulkaisu. Se oli myös ensimmäinen pääosin humoristisia tarinoita sisältänyt sarjakuvalehti Suomessa.
Suomessa on tuskin ketään vuoden 1940 jälkeen syntynyttä, jolle Roope Ankka ei olisi rikkauden ja Hannu Hanhi onnen symboli. Lehden hahmot, joiden taustalla vaikutti taiteilija Carl Barks, olivat lisäksi tuttuja sanomalehdistä, elokuvista ja leluista jo 1930-luvulta saakka. (Walt Disney 1997, 4-16. Kuva: Aku Ankan näytenumeron kansi.)
Vuonna 1886 keksittyä Coca-Colaa oli myyty Stockmannilla jo 1930-luvulla. Sotien jälkeen juoma palasi Helsinkiin olympialaisten yhteydessä, kun The Coca-Cola Company lahjoitti Sotainvalidien Veljesliitolle 30 000 laatikkoa virallista kisajuomaa. Kallisarvoinen lasti saapui 2.7.1952 rahtilaivalla Helsingin satamaan Hollannista. Myynnin hoitivat sotainvalidit, jotka saivat pääosan tuotosta itselleen. Osa lastista meni urheilijoiden käyttöön.
 Hartwall Oy sai Coca-Colan valmistusoikeudet vuonna 1956. Sopimus antoi oikeudet valmistaa ja myydä juomaa alueella, jonka länsirajana oli Kirkkonummi, itärajana Sipoo ja pohjoisena ulottuvuutena Hyvinkää. Ensimmäiset Coca-Colan jakeluautot lähtivät heinäkuussa 1957 Malminkadun juomatehtaalta kiertämään Helsingin katuja puiset pullokorit kyydissään.
Amerikan uudisraivaajat oppivat intiaaneilta purukumin syönnin, ja ensimmäinen purukumintekokone patentoitiin Yhdysvalloissa vuonna 1871. Patentoija kehitteli myös ensimmäiset makupurukumit, muun muassa lakritsan ja hedelmän makuisen purukumin. Purukumiseos, josta sai tehtyä palloja, keksittiin sattumalta vuonna 1928.
Suomen ensimmäinen purukumin valmistaja oli turkulainen Hellas, joka toi vuonna 1951 markkinoille yksittäispakatun Jenkki-palapurukumin. Purkka oli halpaa, sitä oli mukava pureskella ja monet vanhemmat paheksuivat sen jauhamista. Ei ollutkaan ihme, että siitä tuli nopeasti lasten ja nuorten keskuudessa suosittu.
Vuosikymmenen uudissanoja olivat muun muassa ’dollarihymy’, ’evakko’, ’lättähattu’, ’pakaste’ , ’puistotäti’, ’peukalokyyti’, ’puliukko’, ’ula’, ’vaahtokumi’ ja ’bikinit’.
 Väinö Linnan sotaromaani Tuntematon sotilas ilmestyi vuonna 1954. Se kertoi pääasiassa Jatkosodan aikaisen JR 8 yhden pataljoonan konekiväärikomppanian yhden joukkueen sotatiestä. Hieman yleistäen voidaan sanoa, että Suomen kansa jakaantui mielipiteiltään kahteen leiriin. Rintamamiehet ja -upseerit pitivät sitä suomalaisen sotilaan naturalistisena kuvauksena kaikessa muussa paitsi heidän kielenkäytössään.
Romaanista näet puuttui tyystin seksuaalirivo terminologia. Toiset pitivät teosta taas sodanvastaisena ja vastapainona runebergiläiselle sotasankaritraditiolle. Sen katsottiin myös loukkaavan suomalaisten sotilaiden sekä lottien kunniaa. Puolustusvoimat ei katsonutkaan voivansa tukea Edvin Laineen kirjasta vuonna 1955 filmaaman elokuvan tekemistä. Apua löytyi Rajavartiolaitoksesta.
 Radioinsinööriseura perusti vuonna 1954 televisiokerhon, joka teki seuraavana vuonna Teknisen korkeakoulun kanssa ensimmäisen julkisen televisiolähetyksen Suomessa. Säännölliset lähetykset alkoivat vuonna 1956. Toiminta oli tällöin siirtynyt Tekniikan Edistämissäätiön yhteyteen, joten asema alkoi vuonna 1957 käyttää tunnusta TES-TV. Oy Yleisradio Ab aloitti omat koelähetyksensä vuonna 1957 ja säännölliset lähetyksensä 1.1.1958. Mainosohjelmia hoitamaan perustettiin Oy Mainos-TV-Reklam Ab -niminen yhtiö.
Tohtori Urho Kaleva Kekkonen [1900-1986] tuli 1.3.1956 tasavallan residentiksi.
Samana päivänä alkoi SAK:n masinoima yleislakko, joka kesti 21 päivää. Lakon päämääränä oli saada tuntipalkkoihin12 markan [0,29 €] korotus. Se saatiinkin, mutta inflaatio sulatti sen ostovoiman hetimiten yhdessä vuodessa olemattomiin. Yleislakon aikana sattui myös joukko lakkolaisten toimeenpanemia väkivaltaisuuksia, joihin poliisi joutui puuttumaan kovalla kädellä.
Mielenosoituskulkue Helsingin Pitkälläsillalla.
Yöpakkaset oli kriisi Suomen ja Neuvostoliiton välisissä suhteissa vuonna 1958. SKDL oli heinäkuun 1958 vaaleissa noussut 50 kansanedustajallaan eduskunnan suurimmaksi puolueeksi, mutta sitä ei siitä huolimatta otettu hallitukseen. Neuvostoliitto osoitti tällä kriisillä tyytymättömyytensä Suomen sisäpolitiikkaan ja mahdollisuutensa sekaantua siihen. Tätä mahdollisuutta käytettiin myöhemmin häikäilemättömästi hyväksi.
Kuva: Veikko N:o 2 1958, 30.
Kuolemankurvassa keskellä ajavalla venäläisellä oli heti alussa väärä kallistustapa.
Ensimmäiset Eläintarhan ajot oli ajettu jo vuonna 1932 nimellä Suomen Suurajot. Yleisradio lähetti tapahtumasta aina suoran kisaselostuksen. Sotavuosina ei Eläintarhassa ajettu, mutta taas heti vuonna 1946. Sodan jälkeen ei tällöin kisoissa ollut kuitenkaan autoja, koska maassa vallitsi kova polttoainepula. Näiden ajojen tuotto luovutettiin kokonaisuudessaan Sotainvalidien Veljesliiton hyväksi.
Kilpailut järjestettiin 1950- ja 1960 -luvulla aina äitienpäivänä. Niitä harjoiteltiin aina edeltävänä perjantaina ja lauantaina aamupäivällä. Koska harjoitukset olivat ilmaisia, näistä harjoituspäivistä tuli monelle pojalle sairaspäivä. Äidit eivät olleet puolestaan kovinkaan innostuneita ajoista, koska perheen miesväki vietti äitienpäivänsä Eläintarhassa. Veikon toimittaja pääsi luvan perästä seuraamaan kisoja vuonna 1957 keväällä ja teki siitä jutun lehteen.
(Wikipedia 2007c; Häyrinen, J. 1958.) |
