Penkinpainajaisjuhla Kestikartanossa

Penkinpainajaismenojen iltatilaisuudet näyttävät 1960-luvulla vaihdelleen. Kouluhallitus oli nimittäin puuttunut niiden rauhattomuuteen syksyllä 1960 antamallaan käskykirjeellä. Tämä saattoi Norssin 8 a -luokan pitämään vuoden 1961 penkinpainajaisjuhlansa Kestikartanossa maaseudun rauhan sijaan ja vielä rehtorin sekä opettajien läsnäollessa.

On kuitenkin otettava huomioon, että tämä juhla pidettiin päivää ennen viimeistä koulupäivää, toisin sanoen penkinpainajaispäivää. Veikon sivuilta ei kuitenkaan ilmene, mitä sitten sinä oikeana penkinpainajaisiltana oikein tapahtui.

Uusi traditsioniko?

Kun Kouluhallitukselta vuoden [1961] alussa kävi käskykirje, joka vaati penkinpainajaisten rauhoittamista, maan tuhansien abiturusten keskuudessa syntyi vilkasta pohdintaa. Yleinen mielipide piti kirjettä penkinpainajaisten kuolemantuomiona, ja synkkien aikojen ennustettiin olevan edessä.

Oli tehty suunnitelmia penkkareiden pitämisestä maaseudulla luonnon rauhassa, mutta Kouluhallitus oli selvästi kielteisellä kannalla näihin retkiaikeisiin nähden. Mikä nyt eteen, Abi?

Ratkaisu Norssin kohdalta oli riippunut ilmassa jo vuoden ajan. Viime vuoden penkkareiden yhteydessä rehtori Ojajärvi nimittäin ehdotti tulevalle abituruspolvelle, että seurattaisiin Turun Normaalilyseon esimerkkiä ja järjestettäisiin koulussa penkinpainajaisjuhla, johon kutsuttaisiin opettajat ja Tyttönorssin abit.

Aluksi ehdotus ei herättänyt minkäänlaista vastakaikua. Millä tänne Norssiin hankittaisiin kaikki asiaankuuluvat hienot juhlapöperöt, ja kuka nyt haluaisi juhlia koulusta eroon pääsemistään juuri koulussa?

Probleeman avaimeksi osoittautui Kestikartano, johon kerran ennenkin oli turvauduttu. Siellä päätti 8 a järjestää lähtiäisjuhlansa. Rehtori oli heti alusta mukana, opettajakunta suostui, Tyttönorssista tuli myöntävä vastaus, ja Kestikartanon hengettäret lupasivat panna pöydän koreaksi. Kun kaikki valmistelut oli suoritettu ja kutsut lähetetty, jäätiin odottamaan Sitä Iltaa.

Viimeistä koulupäivää edeltävän illan tummetessa kiipesivät Tyttönorssin 9 a:n ja Norssin 8 a:n abiturukset Kartanon portaita saliin, jonka keskellä notkui suunnaton voileipäpöytä kaikkine herkkuineen. Syyttä eivät monen katseet viipyneet pöydän vaiheilla melkein tahdittoman kauan.

Näihin antimiin käytiinkin käsiksi heti juhlan aluksi. Se oli varmasti hyvä ratkaisu, sillä eihän kukaan jaksa tyhjin vatsoin iloita. ”Smörgåsbordin” ympäri suoritettiin kierroksia, toiset useita, toiset harvempia. Monet uskalsivat kolme tai neljäkin. Mässäilyn aikana esiintyi joukko kulttuurikilpailujen voittajia, jotteivät mielet olisi liikaa kiintyneet elämän maallisiin puoliin.

Opettaja: Minä en haluaisi ottaa sellaista tyyliä, että aina tunnin alussa karjaisen jollekin muistutuksen, mutta useat näyttävät sellaista aivan kuin luonnon pakosta vaativan. (Veikko N:o 4 1961)

Rehtorit kakunleikkuupuuhissa Kestikartanossa. Kuva: Veikko N:o 2 1961, 19.

Kun kaikki olivat hyvän suomalaisen tavan mukaan korviaan myöten täynnä ruokaa, pidettiin pieni tauko, jonka aikana viereiseen huoneeseen katettiin kahvit jättiläismäisine kakkuineen. Sitten kokoonnuttiin kahvikuppien ääreen tarinoimaan.

Ensimmäinen kilistäjä oli rehtori, joka puhui leikilliseen sävyyn Norssin ja Tyttönorssin suhteista. Eräistä syntymäpäivistä kerrotun tarinan opetus oli selvä: koulujemme välistä kanssakäymistä olisi ehdottomasti lisättävä.

Rehtorin puheeseen vastasi tunnetulla taidollaan Jukka Häyrinen, joka valaisi juhlan syntyhistoriaa ja kiitti osanottajia harrastuksesta. Puheenvuoron käyttivät myös tohtori Kerkkonen ja Tyttönorssin rehtori. Suosionosoitukset puheiden jälkeen olivat taifuunimaiset. Taas osoittautui, että opettajat hieman virallisesta ulkokuorestaan huolimatta ovat samanlaisia ihmisiä kuin muutkin.

Kahvin jälkeen seurasi tanssin vuoro. Ohjelma aloitettiin vanhoilla tansseilla, joiden taito kuitenkin norssien keskuudessa on vielä hieman puutteellinen. Muutamat sentään uskalsivat mennä parketille Konttisen pianon tahtiin.

Muutaman ”tikapuun” ja valssin jälkeen pantiin levyt pyörimään, ja lattia täyttyi kansasta. Siinä hiihdellessä se aika kuluikin yllättävän nopeasti. Pian juhlat oli ohi ja vatsat täynnä, ja mieli yhtä kokemusta rikkaampana norssit ja tyttönorssit valuivat yksin ja ryhmissä Kestikartanon ovista pimeään helmikuun yöhön.

Näin 8 a-luokka vuodelta 1961 osoitti, että penkinpainajaiset voidaan pitää arvokkaissa puitteissa, jopa opettajien läsnä ollessa. Toivottavasti tulevaisuudessa abit seuraavat esimerkkiä.

E.H.
(E.H. 1961)

Vuosina 1969 ja 1970 penkinpainajaisjuhlat järjestettiin maittavine iltapaloineen koulun suojissa (HN 1968-1969, 6; 1969-1970, 5).

Olavi Hurmerinnan piirros vuodelta 1961. Kuva: Kaarninen & Kaarninen 2002, 278.

Kokelaan muotokuva

Ylioppilaskokelaat ovat kouluyhteisössä se ryhmä, jonka kehitystä erityisesti tarkkaillaan, jonka kunnosta huolehditaan ja saavutukset mitataan. Kokelaiden menestyminen on toukokuun lopussa luettavissa koulun vuosikertomuksesta. Se on asiallista tilastotekstiä, sen perusteella on vaikea luoda kuvaa yksilön persoonasta.

Penkinpainajaispäivänä julkaistavat kronikat piirtävät sen sijaan kaikessa lyhykäisyydessään värikkäämmän muotokuvan kahdeksasluokkalaisesta. Ne ovat merkillistä kirjallisuutta: niitä ei laadi yksi tekijä, vaan ne ovat eräänlaisia kollektiivisia aikaansaannoksia. Ne kuvastelevat kokonaisen hulluttelevan koululuokan ajatuksia ja ihanteita, jotka paljastuvat usein aivan pienissä kronikkavihkoon pannuissa huomioissa.

Miltä meidän kokelaamme näyttää? Tietty karskius on valttia. Tuntuu kuin eräät miehisinä pidetyt harrastukset, joita tässä ei tarvitse nimetä, herättäisivät ne joista säteilee eniten huomiota.

Sarjafilmisankareille ominaiset rajut otteet viedään kirjoihin. Myös huumorimiehet pääsevät nyt esille, ja se on oikein. Kronikkahan on sen parempi mitä huvittavampi. Hiljaisista punnertajista, joille ”dolce vita” on jäänyt sivuasiaksi, on vaikeampi sanoa jotakin hupaisaa. Mutta heillä on oma vakaa elämäntyylinsä.

Pisteliäs ja aggressiivinen muotokuva voi olla hyvä. Parempi lienee sellainen, josta säteilee sovittavaa huumoria. I.N.
(Veikko N:o 1 1968, 3)

MaCa 8 a:lle penkkaripäivänä: – Älkää te pojat olko noin levottomia, sillä tämä ja huominen päivä ovat aivan samanlaisia kuin muutkin päivät – näin iäisyysnäkökohdat huomioon ottaen. (Veikko N:o 3 1968, 26)

Valjakka: Risteyttäminen on kehitetty pitkälle Neuvostoliitossa. Venäläiset risteyttävät koiran omenapuun kanssa ja saavat itseään kastelevan omenapuun. (Veikko N:o 4 1962, 32)

Muutama muotokuva

Jysy, Timppa, Jysky, Frangor. Tavallinen taputtelija, mustapukuinen skitsonyymi, osakuntien kauhu, synnynnäinen skolioosi, ESO:n kanta-asiakas, Hämiksen hurmuri, ”Maanantain aatto on lupaa.” ”Asiaan!” ”En tiennyt, että silloin…” ”Onks missään ilmaisia hippoja?” ”Ei näkö, vaan koko.” Kofeiini ja muut nautintoaineet. ”Jysky haukkuu vain öisin.” [Punainen viiva]. Otti kirkkohissasta lopputilin. Nähty kerran voimistelutunnilla. ”Xxxxkin oppii tuntemaan elämää vähitellen.” [Urski].

Istunut 8 v. Ville, Wätys. Oken väittelykumppani. Herrasmiesmopoilija Kaarelasta. Raka, riki ja punainen rätkä = Ville. Maailman huonoin käytös. Kuin keitetty makaroni. Ville: ”Kyllä voidaan sanoa niin.” Oke: ”Ei.” Ville: ”Kyllä.” Oke: ”Njet.” ”Sossut on hyviä.” Jalat eivät mahdu pulpettiin. Kaksi metriä venttiilikumia ja solmu päässä. Tietää mikä sopii naisille, mikä ei, mutta ei tiedä mikä sopii itselle. Oke: ”Pokerinaama.” Oke: ”Hengitä vaan syvään.” Peltomäki: ”Pane se pullo pois.” ”Opettaja on tehnyt sijoituksen väärin.” Omistaa Maon punaisen kirjan ja saa vakituisesti postia Pekingistä. Innostuu asiasta ja sanoo: ”Olet väärässä… [Vaismaa].” Ville: ”Opettaja on niin… että ei voi tajuta tätä.”
(Veikko N:o 1 1968)

Ajan hengen mukaan ei mitään penkkariajelujen kuvia julkaistu seuraavassakaan Veikossa. Sehän olisi ollut perin elitististä. Muutamia kuvia on vuosikymmenen aikaisemmilta vuosilta sentään säästynyt.

Toivo Pekkanen tarjosi vuoden 1962 abeilleen penkinpainajaispäivänä kahvit.

Tyttönorssithan ne siellä perässä ajelevat Tempon kulmalla 1962.

Kun miehet olivat vielä miehiä, naiset olivat naisia, norssit olivat poikia, tyttönorssit olivat tyttöjä, ylioppilaat olivat ylioppilaita ja raha oli rahaa.
Kuvat: Eero Akaan-Penttilän kokoelmat.

Ylioppilaslakki maksoi keväällä 1962 kaiken kaikkiaan 1 480 markkaa = € 27,38.