Kansan kulttuuri

Kulttuurikilpailut ja kulttuuritapahtumatkin jäivät pääosin 1960-luvulle. Mutta se ei kuitenkaan estänyt kulttuurin levittämistä Weikon sivuilla. Piirroksia ei niillä enää ollut, mutta kulttuurijulkaisujen ja -tapahtumien esittelyjä, esseitä ja runoja oli sivuille kirvoittunut kumminkin. Alempana on luettavissa muutamia esimerkkejä 1970-luvun alun Weikkojen kulttuuritarjonnasta. No comments; makuasioista kun ei kannata kiistellä.

Teema 73

Kotimaiseen kulttuurilehdistöön on tullut kipeästi kaivattu lisä. Tammen ”teemasarjan” ensimmäinen osa Juhana Virkkusen toimittamana lähtee tarkastelemaan kirjallisuutta toiselta kannalta kuin esimerkiksi Parnasso. Teema 73 on ensimmäinen varteenotettava yritys koota työväenhenkistä kirjallisuutta kaikkien saataville.

Teema 73 sisältö muodostuu osaksi sosialistisen realismin näytteistä ja osaksi nuorten kotimaisten työläiskirjoittajien kirjoituksista. Kirjassa on mm. sikermä Neuvostokirjailijain Liiton 5. edustajakokouksessa pidetyistä puheista sekä Maksim Gorkin sosialistisen realismin ohjelma, jotka ovat omiaan luomaan teoreettista pohjaa muiden kirjoitusten ymmärtämiselle.

Oman lukunsa muodostaa lyhyt sarja vietnamilaisia runoja. Samassa luvussa on DDR:läisten Kurt ja Jeanne Sternin ”Keskusteluja Hanoissa” sekä To Huun ”Taiteilijan tehtävä”.

Teema 73:n kotimainen osa on, kuten koko kirjakin, ilahduttava. Kauan on saatu odottaa tällaisen kirjallisuuden julkaisemista. Mieleenpainuvimpia ovat mm. Hannu Niklanderin, Esko-Juhani Tennilän ja Jussi Piipon tuotokset. Erikoisesti miellytti Esko-Juhani Tennilän runosarja ”Olen työtä vailla”. Tennilän runot kertovat Pohjoisen työttömän elämästä, ja niistä ei puutu voimaa eikä huumoriakaan. Esimerkiksi:

Esko-Juhani Tennilä: Me saamme satasen viikossa
Lehdessä kuuluttavat: pidetään työllisyyskokous, kehitysalueen.

Me työnjonottajat kiroamme:
taas valehdellaan: alueemme kehittymättömin, ja on kyseessä paha työttömyys.

Entä mieltä mitä Te satutta olemaan näistä työttömäin korvauksista?

Joka vastaa väärin:
”Minusta ne suurenpuoleisia, ovat vaan eivätkä viitsi edes etsiä työtä.”

Kraiveliinsa sulinkäsin tartun moukarnyrkein

Kaksikymmentä markkaa ja 30 penniä [€ 19,50] päivälle saamme
(perheettömät vielä vähemmän), sen viitenä päivänä saamme. Viikossa kun kaksi lepopäivää tulotonta myös meillä on, on ainakin kahden päivän ajan (eihän perhe satasella [€ 96,05] viikkoa elä, eikä meillä säästöjä) aamiaiset kahvit lounaat yli hypittävä, ja myös päivälliset teet ja virvokkeet.

Joo joo:
minut potkaistiin. Mutta pois sääli älähän huokaa: luokkataistohan tää: olin ja olen työmiehen asialla ja kun porvarit & sossut sen toisen, niin mitä siitä seuraakaan.
Eivät selvät asiat epäselviä ole.

Täältä ei lähdetä lipsiin tullessa talven, kuten satakielet ja muut peipposet ja västäräkit, muuttolinnut suositus, jotka syystuuli vie muille maille mukavammille, juttelee toveri tiainen pajukosta (hän on meikäläisiä); ja me sen kanssa vannomme valan tään: täällä sitä yli pahimmankin.

Ilkka Heikkinen
(Heikkinen 1973)

Dialogi siltojen alla

YÖ on kostea; usva tiivistyy silmälaseihin ja imee itseensä askelten kaiun jo tyhjentyneillä Kaivopuiston kaduilla. Katulamppujen onnistuu valaista tuskin viisimetristä alaa ympärillään.

- Anteeks kuule, sä oot ihan tulevan vuorineuvoksen näkönen. Kuule

- No?

- Viittiks jelpata markalla [€ 1,15], kato ku täytys päästä Lauttiksen liekkimajaan.

- No, tulevana vuorineuvoksena pidän kiinni heikäläisten periaatteesta ja supistan anomuksen puoleen. Toss on viiskytäpenninen [€ 0,58].

- Älä kuule, hei, ku just markka uupuu…

- Katohan nyt, kun se on semmoinen periaate…

- Joo joo, se on hyvä et on periaatteita. Mut tiedäksä mitä?

- No?

- Ei katos… No nyt mä unohdin, mitä mun piti… Mut kato mä nään sun silmistäs ja sun hymystäs, et sä oot hyvä poika. Mull opiskelee kaks poikaa yliopistossa. Hyviä poikia. Mä oon tämmönen ikunen ylioppilas vaan… Mut tiedäksä ett mä pidän nuorista. Kato ku ihminen vanhenee ni se kalkkeutuu ja niist tulee sitte vuorineuvoksia ja maistereita – ja ylpeitä. Mutt nuoret on mukavia. Kato nuoret on etsiviä ihmisiä. Tiedäthän sä itekin. Ne etsii vastauksia kaikkiin kysymyksiin eikä ne oo ylpeitä. Pysähtyy kuuntelemaan tämmöstä vanhaa ikiä, mutt kaikki vanhat ajattelee, ett toi on huonompi ku mä ja kävelee ohi. Kuule saanksmä sanoo yhen asian?

- Tee hyvin.

- Meikeläisillä tuoll liekkimajoissa ja muualla on vaikeeta ja me ollaan otettu… No sähän tiedät.

- Niin.

- Mut ku ihminen tiedäksä on kokenu kaikenlaista ni se oppii hymyileen turhan tärkeille ihmisille. Meikäläset tuolla siltojen alla miettii kuule syvällisesti ja ihan ku nuoret etsii eikä häpeä jutella elämän kysymyksistä. Kato meill on aikaa…

- No onkos tuo siltojen alla eläminen sitten ikään kuin elämänkatsomus, kutsumus elää niin?

- Ei kato kukaan mee sinne vapaaehtoisesti. Ihmiselle tulee nääs vaikeuksia ja se joutuu kierteeseen ja menee alemmas ja alemmas…

- Niin että itse asiassa tekin siellä haluaisitte olla kuten muut, tulla pois ja tekeytyä vaikkapa vähän turhantärkeiksi!

- Ei. Kato me ei kadehdita muita. Eikä me tunneta itsesääliä. Me ollaan kaikki jo sivuutettu se vaihe. Me ollaan. Me eletään päivä kerrallaan ja nietitään missä ens yön nukkus ja vähän muutaki, sähän tiedät…

- Niin.

- Eikä me mietiä miten pääsis pois… Kato paluuta ei oo.

- Sääli.

- Älä sääli! Se on kato ittensä asettamista ylemmäks… Saanks mä antaa sulle vietävän kundi neuvon?

- Kiitos…

- Älä oo koskaan ylpee!

- Helppoa sanoa.

- Yritä kuule edes.

- No – tässä on tää toinen fimtsika. Nyt sä sitten pääset sinne majaan.

- Kuule kiitos sulle. Se on kato joskus kiva vähä jutella… Sähän ymmärrät…

- Niin.

Kalevi Knaappi

(Knaappi 1971)

Teatteri ja todellisuus

Helsingin Kellariteatteri on ottanut ohjelmistoonsa itäsaksalaisen Ernst Ottwaltin ja Hans Eislerin kirjoittaman musiikkinäytelmän ”Kalifornialainen balladi”. Ajankohta sijoittuu tuonne viime vuosisadan puolivälin tienoille…

Kellariteatterin uuden näytelmän on suomentanut Elvi Sinervo, ja sen on ohjannut Timo Kallinen assistenttinaan Janne Kuusi. H. Eislerin musiikin toteutuksesta huolehtivat Antti Hytti ja Pekka Sinnemäki…

Lippujen hinnat muuten ovat päätähuimaavat: 3 markkaa!!! [€ 3.22]

Kuvassa työläiselle puhutaan työn siunauksesta ”hyvyydellä ja järkeen vedoten ” [Lassi Mettälä ja Olli Olander].
Kuva: Veikko N:o 2 1972, 27. (Oposumi 1972)

Runoja

Veikon toimitus on saanut vastaanottaa kahdelta henkilöltä muutamia runoja, jotka kiitollisina vaikkakin lievin varauksin julkaisemme.

Profetia Loppulaulu

Vaan meitä väijyy Kuolema, Ei auta voima ihmisten
tuo julmamieli-Saatana. kun käsi suuren Ikuisen
Ja niin kuin suuri Sahara kohoaa meidät murskaten:
vie matkalaisen Jumala Aika vähenee!
siis itse Piru kamala, Pilkkaaja sieluntuskassaan
tuo juoniveikko katala, jumalaton kauhuissaan
Isä Jumala katsoo pyhään Jumalaan:
hän kaukaa saapuu voimissaan!
Yhteenveto Loppu lähenee!
On aina yö Jo vaipuu käsi voimaton.
ei kello lyö. Jo horjuu sielu levoton,
On pirulla työ: Se kohtaa suuren Tuomion
se meidät syö. ja tuomio on armoton…
On Hällä vyö. Ei kukaan pelastusta saa.
Hän meitä lyö: Ei koskaan saisi horjahtaa
näin meitä onni potkii. ei vihata ei rakastaa
- on turha enää valittaa
Kysymys miks niin elettiin?
Oi terve, poika Daavidin, Ja loppu pian kohtaa,
sä suurin, kaunein, taivaisin! Herramme meidät johtaa
Näin musta onhan maamme yö, suoraan Helvettiin.
ei kyllä näy ees tähtivyö.
Siks kerro meille, profeetta:
nyt voiko kuolla vaivatta
vai onko pakko kärsiä
ja senkin jälkeen hävitä
tämä taistelu?


Psykedeelisiä ankkoja.

Aaveen kertomus

Kun kerran saavuin kotiin jälkeen päivän
näin kuusipuussa oudon valonhäivän
Ja aaveen siellä istumassa näin
ja syksysäässä ihmetykseen jäin.
Kun toinnuin, kysyin aaveeltani tältä
- niin kauniilta ja perin etevältä -
onko hänellä nyt sanottavaa mulle.
Hän sanoi: ”Suuren viestin tuon mä sulle;
näin viime yönä unta aivan uutta:
On maailmamme täynnä katkeruutta,
on tuskaa, vaivaa suurta kärsimystä,
on neroutta – ja väärinymmärrystä.
Ei tällä tavoin koskaan saada rauhaa
kun kansat kantavat vain surunauhaa
näin kädessänsä suurten miesten.
Vaan kohta saapuu Jumalamme piesten
näin nyrkillämme maamme raunioiksi
ja vihermetsät muuttuvat jo soiksi
ja vuoret suuret mataliksi muuttuu;
ja nerous raskaan ikeen alle juuttuu.
Ja Jumalamme ruton lailla kulkeehän paratiisin rautaportit sulkee:
Ei Eedeniin voi päästä meistä kukaan
sen juhliin eikä ilonpitoon mukaan.
Ei silloin itku, rukous mitään auta,
on maailmamme yksi suuri hauta.
Sun penkereiltä alas virtaa veri
ja hautakummun peittää kyynelmeri.
Ja Jumalamme rautaristin nostaa
jo haudallemme; tällä tavoin kostaa
hän syntimme ja kaiken petturuuden.
Näin perustaa Hän ihmisyyden uuden
ja ilman ketään teistä, kurja ihmisraukka!
Ja katso! taivaan laella on haukka.
Se kertoo meille kärsimysten rajan
näin lähenevän meitä koko ajan.
Kas kun tuo haukka kerran poispäin liitää
niin kuolleet sielut Helvettiin päin kiitää
ja eläviltä henki silloin karkaa!
Nyt sanon vain: Voi sua ihmisparkaa! ”
Kas: ”Dies irae, die silla”, sanoi haamu,
”ei koskaan koita huomispäivän aamu.”
(Veikko N:o 4 1973, 28-29)

Hissantunnilla: Toivottavasti kukaan teistä ei luule, että tämä ’älyllinen epäily’ olisi jokin uskonto. (Veikko N:o 4 1970, 35)

Lamarckismin idea (lastenlaulu) Tilannekuva

Kas Herra teki kirahvin Iäisyyden kierto lähestyy loppuaan.
se tavoitteli lehtiä Mustan taivaan kuu on kirkas.
ja puita kohden kapusi. Tuomio on langetettu.
Siksi kirahvi on korkea, A.I. Virtanen rehujen äärellä
on sillä pitkät jalat, Matti Virkkunen pankissaan
pitkä kaula, päässä sarvia. Niilo Visapää haudan partaalla
Ja niin on kirahvi Taisto Sinisalo luolassaan
lähellä luojan taivasta! tutkivat Faustuksen ongelmaa.
Kas Herra teki lehmän, Pyörät pyörivät, kotkat lentävät,
se tavoitteli ruohoa tulet palavat, jumalat kuolevat
ja maassa märehti. ja pikajuna saapuu Seinäjoelle.
Siksi lehmä on matala, Suomalainen Poijärvi Valjakka
ei ole kaulaa lainkaan Rosenlew Frenckell Erkko Serlachius
ja jalkoja vain nimeksi. Mussolini Hitler Mannerheim
Ja niin on lehmä lähellä leijuvat hymyillen taivaalla
suuren luojan maata! ja ohittavat hädin tuskin zeppelinin,
Kas Herra teki intellektuellin tuomio on langetettu
ei perin viisaan viskaaleilla kahvitauko
mutta kulturellin. iäisyys ei koskaan pääty
Se tavoitteli suuruutta siis valhe iankaikkinen!
ja etsi omaa itseään
ja kulki kautta maan.
Siksi intellektuelli
on niin omituinen,
vallan vailla tolkkua.
Ja niin on intellektuelli
lähellä suurta tyhjyyttä!
(Veikko N:o 4 1973, 30)

Kuva: Veikko N:o 4 1973, 31.

Kutsukortti Helsingin Normaalilyseon ylioppilasjuhlaan ja lukion kevätjuhlaan
31.05.2008 kello 10.00 Helsingin Yliopiston suureen juhlasaliin.
Kuva: Aurelia Puranen 05A 2008.