Fimtsikaluvulla oli Stadin teineil kliffaa, kun joka lauantaina oli jossakin skoles jortsut. Stadin teiniyhdistyksen enda jobi oli meidän kundien mielestä pitää lukuu siitä, minkä skolen hugi olis järkkää jortsut ja dilaa sen mukaan sitten duunit. Olis ollut ihan nuijaa, jos kahes skoles olis ollut yhtsillee jorot. Norssi oli tietyst varsinkin böönien mielestä ehta joromesta, sillä olihan siel paljo meit barskei kundei eikä jätkäskolena sussuja lainkaan.
Mutta Norssissa jorojen järkkääminen ei ollut ihan iisi jobi, sillä meidän rexi Rafu oli kunnon kristitty ja ussan maikka. Se oli saanut jostain bollaansa, että joraaminen oli syntii, jolla böönat iski meit viattomii ja pehmoi jällei. - Mut ei silti Rafu ihan toope ollut. Se snajus kuiteskin, että Norssin Turnarit tartti fyrkkaa, jotta ne olis päässy jumppaskaboihin joihinkin landestadeihin ja ettei Norssin Konventin hommat skulannut ilman fyrkkasponssii. Jortsujen järkkäämislupa Rafulta ei ollukkaan sitten ihan iisii kamaa. Jos erehdyit ryntään kansliaan doolil hetkel, olit ihka toope torvelo. – Piti snajuu, et maltti on valttii. – Norssin vaksi, jota me sanottii Apelliks, koska sen etunimi börjas A:lla ja Pelli tuli sitten. Vake diggas meit kundei, vaikka se oli ollut slurkkinakin. Sillä oli sit vakthavande öga ja hyvä snaju. Niinpä se tsennas Rafun fiilikset kun omat fikkansa. Olikin ihan fiksuu tehdä Apellin kanssa diili, että se vinkkaa silloin, kun Rafulla oli jostain syystä redi fiilis. – Kantsi venaa, sil oikeel hetkel kun kävi pokkaamas niin lupakin heltis. Näin kun lupa oli saatu, börjas vasta tosi duunit. Förstaks oli tietysti tehtävä diili orkan kanssa. Siihen aikaan oli tapana sökaa vain joku stadin besta orkka ja solisti, kuten Erik Lindström, Olli Häme tai Ronnie Krank. Solisteista tulee mieleen ekaks Brita Koivunen. Joskus kun saatiin mahis jorata molemmis jumppasaleis, pyydettiin snadinpaan skolen oma kundi ”Benny” Skogman pumppuineen. Jobit ei sluutannu vielä tähän. Buliin jumppasaliin oli duunattu nya lattia, jolla ei tsengoilla saanut luudata saati sitten joraa. Meidän tsäkä oli, että joku näppärä jälli oli jorokiellon Rafulta saatuaan kerjänny donana kovalevyjä, joita sitten piti snadeil nageleil naputella lattiaan. - Tietyst orkka tartti myös estradin, jolla skulaa. Sekin oli byggattava salin yhteen höörnaan. Jorolupaa rexiltä kysyttäessä oli tietysti saatava diili myös skolen mussaluokan pianon londaamisesta. Meillä oli hyvä mäsis tänkin suhteen, sillä edellisenä vuonna oli Rafu sanonut pokkana: ”Niet”. - Funtsas kai, et jorot tyssäis siihen. Mutta Ahlströmin Ana, joka järkkäs niitä bailuja totes vain: ”Oha meil himas piano.” Ana budjas Ratastreetin toises endas ja niin Anan himasta sitten raijattiin piano estradille. Streetil huilates tietysti kundit skulas jonkun stygen ihan kartsalla dallaajien iloksi. – Mutta nyt meille riitti se, että muutama styrkkahabanen gorilla bääras kilkuttimen skolen ylimmästä kerroksesta alimpaan. - Rexi oli snajunnut, ettei pianokieltokaan joroja voinut tyrmätä.
Sitten piti saada valvovaks opeks joku sopivaks hiffattu hyväuskoinen ja positiivinen hönö, vaikka klaariahan oli kuiteskin se, että Rafu itte tulis tsiidaan, ettei hanut fiffaa mitään holtitonta. Jostain syystä rexin luotto meidän hiluihin ei ollut ihan kohdillaan. Edelleen tarttiin muutama näppärä nahka pitään narikkaa ja tietysti myös buffan kingi. Narikkanahkoiksi oli tunkoo vaikka kuinka paljon, mutta buffaa pitään ei ollut kellään hinkuu, koska sieltä oli aina förattu flisui niin, ettei sen pito ollut kantsinut. Kunnes kerran sitten Ykä uhrautu ja teki ekaks diilin vake Apellin kanssa, et tuuletus öpnataan vasta kun tuhat flisuu kokista olis kitattu. Tokaks Ykä sijoitti buffan niin, ettei kellään ollu mahiksia föraa yhtään flindaa. – Myöhemmin sitten hiffattiin, että lauantaina bailut ja maanantaina Ykällä nya rotsi.
Slabojen dilkkaus hoitu sillä, että stadin teinikunnille brifattiin 25 flibaria per skole. Kaikki slabat myytiin Norssin joroihin aina finiin ja tilittäjä toi fyrkat meedussaan ja pääsi ineen. – Tietysti oli fiksuu järkkää myös mahis, että dörtsin ulkopuolella voi bungaa tokaan kertaan myytäviä flibareita, mikä ei tietenkään ollut ihan lain paragraafien mukaista. Tietysti bailuihin pyrki aina myös pummeja. – Yks kikka oli venaa orkan bilikaa ja jeesiä intrumenttien kantamista ikään kuin orkkaan kuuluvana. - Mutta Norssin dörtsillä oli styrkkiä jäbii, joita ei niin vaan peipattu. – Mutta ihminen se on norssikin, vaikka myös fisuksi mainitaan. Kerran tuli niin söde bööna, että oli pakko laskee ilman slibaria förbi. - Minnaan vielä näin gamlana hanunakin nimen ”Harriet”.
Ennen jorauksen alkua piti olla jotakin proggista, koska silloin ei tarvinnut bungaa veroja. – Näin oli kyseessä ”Ohjelmalliset iltamat” eikä verolliset jortsut. – Me Turnarit (lesaa Tunarit) oltiin ehta jumppareita, joten proggrammina oli huimii temppui. – Minnaan kun kerran Leimuvirran Ola tokasi ennen loppumarssii: ”Mä teen vielä tuplan.” – Sitten se vipus ittensä rekille, veivas pari jätkää, irrotti handut ja rundas puolitoista volttii suoraan pöntölleen. Ei se ihan bökränny, mut mutkii duunaten dallas takasin riviin mutisten vain: ”Ei se mitään.” – Varmasti tuplan tarkotus oli tehdä vaikutus johonkin böönaan. - Me muut vaan funtsattiin: ”Piruetti liruetti lärvilleen lasarettiin”.
Oli jo aikakin, että orkkakin tuli lavalle. Tietysti jengi vain staijas estradin edes eikä edes koviksilla ollu kanttii lähtee heti joraan. Kundit tsiidas vaan orkkaa ja böönat venas puolapuiden edes, jotta joku uros hiffais ja tulis hakeen. Sitten joku päätti näyttää, että oli särmää joraakin. Tietysti sillä oli tuttu bööna tai sitten kundi oli ollut Blunkan tanssiskoles. - Siitä se joraaminen sitten alkoi ja kohta blyykikin kundi saattoi mennä meeduun, kun paanallakin alkoi olla jengii niin, että tartti vaan nojaa eikä funtsaa foxin steppejä. Mutta jumppasalin partsil staijas yhä vaan jengi, joka ei funtsannukkaan lähtee joraan. Ne tyyty blyygeinä kundeina vaan stsiidaan friidui ja diggaan musaa. Sitten joku hiffas, että tääl ines on ku bastus. Olis kliffaa staijaa välil kartsalla ja vetää raitista ilmaa inee. – Eli pitäisi stikkaa röökille. – Sekin homma oli hoidossa. Ei muuta kun dörtsillä stemppeli handuun ja out. Kun tulit takasin ineen, vilautit vain handuus. Sillon kun rexi oli väijymässä, että kaikki oli OK, oli snadi probleemi ton lysiksen kanssa. Saliin oli duunattu uudet stydit neonputket, jotka lyysas niin, että saivareistakin tuli blindejä kundien klaneilla. Mutta sillon kun oli tupla jortsusalit, kaikki skulas. Toisessa salissa eldas putket ja toinen sali oli pimee. Arvaa kumpi läävä oli fullbuukattu ja tuliko ryysis, kun luudattiiin paikasta toiseen rexin vaihtaessa salii. Tietysti piti pitää yhtä kundii tsiidamassa korridoorissa, jotta ehdittiin hyvissä ajoin tendata tuikut.
Norssin jortsuis ei koskaan ollut mitään strapelia eikä muutakaan häikkää. Flisui ei ollu fikkois eikä dörtsillä ees tarvinnu kranskaa posii. Sisällä ei ees yritetty tändaa röökii. - Lisäksi rexi oli duunauttanut teräsveräjät estämään raboista ylösmenon. Oli varmaan funtsinut, että kundit luffais kuitenkin jonkun böönan kanssa ylös sekstailemaan. . – Tietysti styrkat portsarit oli tyssänny asiattomat jo ulkodörtsillä. Mutta sitten syksyllä 1959 tapahtui Ressun jortsuissa dooli jutsku. – Veroslabat oli tullut skolejoroihin pakollisiksi ja pari slurkkia tuli tsekkaan, että kaikki skulas parakraafien mukaan. Nyt sliboi ei voinut blisata tokaan kertaan. Ressun pihalla staijas jengii ku pipoo, eikä ollut mitään mahista päästä ineen. Joku kundeista pimahti ja stikkas steparilla fönarin plisaks. Siinä sitten meni useampikin fönari sököksi. Itse en ollut näissä geimeissä meedussa, mutta ”Dandy” oli maanantaina skolessa kovaa kamaa, kun se välkkärillä latas stooria. - Slurkit olivat pokanneet sen Maijaankin, kun se ei ollut hiffannut liueta paikalta, koska se ei ollut nakellu stepujakaan. Tämän episodin jälkeen vähitellen erilaisen jäynän teko skolebileissä yleistyi niin, ettei stadin rexeillä ollut enää kanttii antaa lupaa yleisten jortsujen järkkäämiseen. Jotkut rexit alkoivat vaatia jopa bileiden vakuuttamista jyken teon varalta. Näin siis mährättiin kaikkien kannalta poskettoman stärä homma.
Skrivas
Jussi Luukko