Dir.mus. Jouni Arjava laati oheisen historiikin Norssin orkesterista keväällä 2016 ja esitteli sitä Norssin päivän aamunavauksessa.
Historiikkia täydentää orkesterin soittajaluettelo, ks. Norssin orkesterin soittajia.
Tekijä vastaanottaa mielellään palautetta ja täydennyksiä historiikkiin ja soittajaluetteloon liittyen. Sähköpostiosoite on jouni.arjava(at)welho.com.
Koulujen yhteismusisoinnin alalla kuorot ovat olleet erittäin yleisiä, mutta soitinyhtyeet puolestaan harvinaisempia. Kouluorkestereiden saralla Norssi ei valitettavasti pääse esiintymään uranuurtajana. Eri puolilla Suomea oli oppikouluissa pistokokein poimittunakin jo paljon aikaisemmin tällaista toimintaa. Porin Lyseon 1905 perustettu orkesteri toimi aktiivisena hyvin pitkään. Käkisalmen Yhteislyseon 1913 aloittaneessa jousiorkesterissa oli 13 soittajaa. Ressuunkin perustettiin orkesteri jo 1916, mutta sen toiminta hiipui pian. Mikkelissä toimi 1920-luvun puolesta välistä lähtien orkesterit sekä Lyseossa että Yhteiskoulussa. Sortavalassa oli erikoinen järjestely. Partiolippukuntaan 1928 virallisesti perustetun orkesterin jäsenistä melkein kaikki olivat lyseon oppilaita. Niinpä se hoiti säännöllisesti kaikki koulun esiintymistehtävät. Lahden Lyseon orkesterin juhlaesiintymisestä on maininta vuodelta 1929, ja 1932 perustettiin SYK:n toimelias orkesteri. Vasta syksyllä 1933 alkoi orkesterisoitto kaikua Norssissa. Orkesterilla tarkoitan tässä yhteydessä jousi- ja ns. salonkiyhtyeitä.
Helsingin Suomalaisen Normaalilyseon vuosikertomuksen 1933-34 ensimmäisellä sivulla komeilee kuva orkesterista ja kuorosta. Soittajia erottuu kuvasta peräti 20 ja laulajia yli 30. Tekstissä kerrotaan: ”Viime syksystä alkaen on oppilaiden keskuuteen perustettu myös orkesteri, jota johtaa konventin kuraattori, lehtori L.Arvi P.Poijärvi. … Orkesteri ja kuoro ovat yhteisesti antaneet kaksi onnistunutta ja runsasohjelmaista musiikki-iltaa, …”. Musiikki-iltojen pito jatkuu, soitetaan Sibelius-juhlassa, Tauno Pylkkänen aloittaa orkesterisäveltäjänä ja toiminta huipentuu syksyllä 1937 Norssin suureen Riemujuhlaan. Siellä Poijärvi johti kuoroa, ja orkesteria taas musiikinopettajana toiminut säveltäjä-urkuri Armas Maasalo. Hän ei muuten osallistunut orkesterin toimintaan. Tukholman Kuninkaallisen oopperan ensimmäinen hovikapellimestari Armas Järnefelt johti säveltämänsä kantaatin! Seuraavan vuoden kertomuksessa ei orkesterista puhuta enää mitään. Olivatko juhlavuoden ponnistukset vieneet voimat? On kuitenkin tietoa, että Poijärven siirryttyä jo 1935 kouluhallitukseen lehtori Matti Laamanen ainakin osittain hoiti orkesteria. Joka tapauksessa viimeistään 1939 syksyn YH ja sodat hiljensivät orkesterin.
Talvi- ja jatkosodat siis katkaisivat lupaavasti alkaneen orkesteritoiminnan. Rauhan tultua orkesterin henkiinherättäminen tuli ajankohtaiseksi. Kouluhallituksessa oli vireillä vapaaehtoisen musiikinopetuksen laajentaminen poikalyseoiden ylemmille luokille, mihin sisältyi myös mahdollisuus orkesteritoimintaan. Oliko Poijärvi pääjohtajana ennen siirtymistään takaisin Norssiin ollut jälleen aloitteentekijänä. Pertti Paljakka kertoo, että hänen isänsä Urho – vanha norssi hänkin — oli kuullut tästä hankkeesta ja lähettänyt poikansa rehtori Rafael Holmströmin pakeille kysymään, mitä tämä hanke voisi meidän koulumme kohdalla merkitä. Aloite otti tulta, ja ylioppilaaksi 1943 tullut viulisti Tuomas Haapanen pyydettiin kapellimestariksi. Tuleva viuluprofessori ja Sibelius akatemian rehtori paneutui taidolla luotsaamiseemme muokaten myös sovituksia. Konserttimestariksi saatiin Viipurista tullut ja jo konsertoinut viulisti Jouko Ilvonen sekä II viulun äänenjohtajaksi pystyvä Paavo Berglund. Orkesterin kalusto oli pommituksessa kärsinyt tuntuvia vahinkoja. ”Omistimme vain rikkimenneen basson ja kasan nuotinnäköisiä paperinkappaleita”, kuten Veikossa kuvailtiin. Ennen pitkää saavutimme kuitenkin kulttuurikilpailuissa Gluckin Ifigeneia Auliissa -alkusoitolla ensisijan, ja 1947- 48 mainitaan ”täysipainoinen musiikki-ilta”. Tampereen kilpailun vaatimattomaan III sijaan lienee vaikuttanut Bagdadin kalifi -alkusoitossa puuttuvaa II klarinettia harjoituksissa hyvin paikanneen trumpetistin katoaminen privaattikeikalle Pohjanmaalle. Soolokilpailuissa sai Berglund mestaruuden ja muuten menestyivät Ahti Tarkkanen ja Seppo Sutinen. Kotimatkalla junassa viihdytti Paavo matkustajia säkenöivillä virtuoosikappaleillaan.
Alkuaikojen varmoja soittajia olivat viulisti Erkki Halla, sellisti Jorma Weneskoski, huilisti Aarno Voipio, klarinetistit Ahti Tarkkanen ja Olli Simola sekä erittäin hyvän koulutuksen saanut trumpetisti Olavi Heinonen. Oboistinkin saimme, kun Asko Heikkinen alkoi käydä Asser Sipilän tunneilla. Bagdadin kalifin kadenssi ja Jupiter-sinfonian menuetton kiemurat onnistuivat. Itsekin edustin siihen aikaan harvinaisempaa soitinta, kun olin koulussa ainut, jonka kotona oli alttoviulu ja joka suostui opettelemaan alttoavaimen lukemisen.
Tuomas Haapasen ensikonsertti marraskuussa 1948 hiljensi syksyllä toimintaamme, mutta vuoden vaihteen jälkeen soitto jatkui konserttimestariksi siirtyneen Paavo Berglundin vauhdittamana. Huhtikuussa Tuomas lähti Ranskaan ja Paavo otti puikon vasempaan käteensä. Niinpä saimme todella kiinnostuneena seurata nuoren kapellimestarin spurttilähtöä suuren maestron uralle. Muistan, kun hän aloitti Mozartin Titus-alkusoiton harjoittamisen ja ensi tahtien pelkkien jousien jälkeisen oboen sisääntulon kuuluessa totesi:” Sinfoniaorkesteri tuli sisään”. Haydnin D-duurisinfonian nro 93 menuettossa hän opetti, etteivät Haydnin menuettot ole salonkitansseja vaan talonpoikaismenuettoja: ”Lanta haisee!” Paavolla oli jo suuremmat kuviot mielessään, kun hän koulun käytävällä luki Brahmsin sinfonian partituuria ja huikkasi: ”Tules katsomaan, miten Brahms kirjoittaa käyrätorville.” Toinen Paavo – Unkari – kohosi siinä vaiheessa konserttimestariksi. Weneskosken päästyä ylioppilaaksi minusta tehtiin sellisti. Unkarista tuli altisti ja 7. luokalle kouluun tullut Aarne Lindroth saatiin konserttimestariksi.
Aluksi vuosikertomuksissa ei kerrottu orkesterin luottamustehtävistä mitään. Pertti Paljakka muistaa olleensa rahastonhoitaja ja minä olin alkuun nuotistonhoitaja. Järjestinkin pommitusten jäljiltä sotkeutuneen nuotiston, joka oli suuressa puukaapissa käytävällä lähellä juhlasalin ovia. Tuomas Haapasen testi minulle tähän virkaan oli kahden soittimen ranskankielisen nimen tunnistaminen: ”Hautbois ja basson.” Vaikka nuotit oli saatu jo järjestykseen, saatoin edelleen viettää välituntisin aikaani tärkeän näköisenä kaapin avoimien ovien edessä välttyen siten pihalle menon vaivasta.
Berglundin velvollisuuksien kasvaessa muualla ja orkesterin puuhamiesten päästessä samanaikaisesti ylioppilaiksi toiminta loppui 1951.
Kului yli 20 vuotta, kunnes luokkatoverini, Norssin rehtori Risto Valjakka soitti minulle ja pyysi minua mukaan herättämään orkesteria uudelleen henkiin. Sain johdettavakseni pienen ryhmän napakoita soittajapoikia. Konserttimestarina oli Felix von Willebrandt, II viulun äänenjohtajana Pekka Häkkinen, alttoviulussa Veikko Lipponen, sellistinä Markus Kuikka ja oboistina Juha Markkanen. Kaikki he ovat tehneet uraa musiikissa, monet äänenjohtajina ja ykkösviulun pieni Ollitapio Lehtinenkin suorastaan Ooppera orkesterin monivuotisena konserttimestarina, joka merkittävä ura katkesi syksyllä 2016 yllättävään sairaskohtaukseen. Toisaalta omat kiireeni ja toisaalta tunne, että orkesterilaisten taidot menevät johtajansa ohi, sai minut luopumaan tästä erittäin kiinnostavasta ja arvostamastani tehtävästä. Viimeisenä esityksenämme soitimme Bachin E-duuri viulukonserton I osan solistina Felix ja Telemannin G-duuri alttoviulukonserton kokonaan solistina tietenkin Veikko.
Kirjallisissa lähteissä on aukkoja, joten yo. tekstit perustuvat paljolta haastateltujen muistikuviin.
Konventin puurojuhlissa saattoi ennen olla ohjelmassa ”epäorgaanisten kuorojen kilpailu”. Kerran kilpailuun osallistui myös ”epäorgaaninen orkesteri”, joka esitti Paavo Juh. Unkarin johtamana tämän säveltämän kolmiosaisen konserton jänisräikälle ja kamariorkesterille. Solistina oli pitkä komea tuuheatukkainen Risto Valjakka, joka ahkerana konsertissa kävijänä hallitsi kaikki sankarisolistin maneerit. Soittajistossa oli oboe, kaksi klarinettia ja trumpettia, basso (?) sekä lyömäsoittimet. Esitys sai ansaitun I palkinnon. Mutta mitä sai kilpailuun osallistunut kuoro? Se sai maisteri Hakamiehen ehdotuksesta Viimeisen Varoituksen – lähinnä eräiden tekstiin liittyneiden arveluttavien piirteiden johdosta.