Kansainväliset kontaktit

Norssissa kävi syyskuussa 1935 virolaisia vieraita, joiden kunniaksi Konventti järjesti 14.9. niin sanotun ”Eestiläisjuhlan”. Sen arvokas osuus pidettiin juhlasalissa. Rehtori piti aluksi vieraille puheen viron kielellä. Sen jälkeen puhuivat vielä Konventin puheenjohtaja Ukko Saraste ja abiturus Leo Meller. Abiturus Antti Alha lausui tunnetulla taidollaan kaksi runoa, joista toisen viron kielellä. Norssin orkesteri esitti lehtori L. Vesterisen johdolla ponnekkaasti musiikkikappaleen. Lopuksi oli ala-aulassa tanssia, jota säesti orkesteri ”Dinah”. Tanssi sujui mitä hauskimman tunnelman vallitessa. Heimositeitä solmittiin ahkerasti ja kirjeenvaihtolupauksia vannottiin. (EEKOO 1935, 15)

Norssissa oli tuohon aikaan myös kaksi virolaista oppilasta, Muhussa syntyneet Grünthalin veljekset. Esmo oli tullut Norssiin I luokalle vuonna 1933 ja pikkuveli Vilmo juuri vuonna 1935. (HSN 1935-1936, 36, 41) Norssissa opiskeli 1930-luvulla lisäksi jatkuvasti jonkun verran muitakin poikia, joiden äidinkieli ei ollut suomi.

(HKT 1921, 136-137; HKT 1931, 118-119; HKT 1938, 122-123; HKT 1947, 120-121)

Heimositeiden ja kirjeenvaihtolupausten hoitamisen mahdollisuuksista voidaan todeta, että Helsingin ja Tallinnan välillä kulki 1930-luvun alkupuolella kaksi höyrylaivaa, Meritoimi Oy:n s/s Suomi ja Ångfartyg A/B:n s/s Express (HELSINKI 1930, 28). Niiden aikataulut on esitetty oheisessa taulukossa. Matka kesti noin neljä tuntia suuntaansa. Laivamatkailu Viroon oli vuosikymmenen alkuvuosina vilkasta Suomessa vuoteen 1933 vallinneen kieltolain takia.

(Helsinki 1930, 28)

Aero Oy:n ensimmäinen matkustajakone Junkers F 13 kuvattuna vesilentoaseman jäällä. Paikkoja 2 + 4. Nämä koneet hoitivat pääasiassa Tallinnan liikennettä.

Aero O/Y lensi Tallinnaan päivittäin 1. IV – 30. X välisenä aikana. Kumpaankin suuntaan lennettiin kaksi vuoroa, Helsingistä kello 10.00 ja 15.30 sekä Tallinnasta kello 12.00 ja 17.00. Lento kesti Katajanokan merilentoterminaalista Tallinnan merilentoterminaaliin 40 minuuttia.

”… och Piper satt på en trumma med ryggen mot en träd.”
”Piper istui rumpu selässä puuta vasten.”
(Veikko N:o 4 1937-38, 129)

Norssin pojat eivät kuitenkaan matkustelleet 1930-luvulla kovin paljon ulkomailla. Suomi ei silti ollut missään umpiossa. Esimerkiksi Helsingistä pääsi Tukholmaan laivalla kahdesti viikossa ja lentokoneella sulan veden aikana päivittäin. Seuraava taulukko on Aero OY/AB:n aikataulu vuodelta 1930, jolloin linjaa lennettiin päivittäin 1. V - 31. X välisenä aikana. Lentoaika oli kolme tuntia.

(Helsinki 1930, 28)

On muistettava, että ensimmäinen seuramatka tehtiin Suomesta lentäen Kanarian saarille vuonna 1955, jolloin matka lentoineen ja välilaskuyöpymisineen kesti kaksi vuorokautta. Ensimmäiset autolautat alkoivat liikennöidä Helsingistä Tukholmaan vasta 1960-luvulla. Ja Suomen ensimmäinen seuramatkayhtiö, Keihäsmatkat aloitti toimintansa vuonna 1965.

”Men då även andra familjer befunno sig i samma läge som den Runeberska.”
”Mutta koska myös muut perheet olivat samassa asemassa kuin rouva Runeberg.”
(Veikko N:o 6-7 1935-36, 16)

Vuosikertomuksista ei ilmene muuta kansainvälistä yhteistoimintaa kuin edellä kerrottu Eestiläisjuhla. Painetun Veikon sivuilta löytyy kuitenkin muutama matkakuvaus. Saksan nuorisoleirin kuvauksesta ei selviä, oliko matkalla mukana muita Norsseja kuin kirjoittaja.

Internationales Jugendlager

oli eräs Vuoden 1936 Berliinin XI Olympiakisojen yhteyteen järjestetyistä olympialeireistä. Sen tarkoituksena oli saattaa näihin olympialaisiin osallistuvien maiden urheilua harrastavat nuorukaiset toverilliseen yhteyteen ja suoda heille tilaisuus seurata itse olympialaisia kaikissa eri kilpailumuodoissa alusta loppuun asti. Suomesta lähetettiin leirille 28 punaposkista ja jänteväkintereistä urheilijapoikaa sekä 3 johtajaa. Lähtö Helsingistä tapahtui perjantaina 24.7.1936 s/s Preussen’illa. Saksassa matkustettiin satamasta junalla Berliiniin, jonne saavuttiin sunnuntaina kello 23.50. (Eloranta 1936, 11)

Vuonna 1930 oli Helsingin – Tallinnan – Stettinin väliä seilannut kaksi höyrylaivaa: suomalainen s/s Ilmatar ja saksalainen s/s Nordland. Ne lähtivät silloin Helsingistä vuoroviikkoina lauantaisin kello 10.00 ja Tallinnasta samana päivänä kello 15.00. Stettiniin ne saapuivat aina maanantaisin aamupäivällä. Laivat lähtivät Stettinistä niin ikään vuoroviikkoina lauantaisin kello 15.30 ja Tallinnasta seuraavana maanantaina kello 10.00. Helsinkiin laivat saapuivat kello 15.00. (Helsinki 1930, 28)

Urheilijapoikien leirialue oli Heeressatrasse’n varrella neliön muotoisella aukiolla, joka oli raivattu mäntymetsään. Sen pinta-ala oli noin 5½ hehtaaria. Kadulta johtivat leirille leveät portaat. Niiden yläpäässä oli leirin pääportti, jolla seisoi kaksi sotilasta vartiossa. Muualta leiri oli aidattu korkealla rautalanka-aidalla.

Joukkueiden teltat olivat armeijan suuria talvitelttoja, jotka oli sijoitettu kahteen ympyrään lomittain siten, että keskelle jäi suuri nurmikkoinen aukio. Metsän laitaan oli pystytetty kaksi pesutelttaa. Ateriointi tapahtui erityisissä ruokailuteltoissa. Leirin ylellisyyksiä olivat näköradio, sähkövalo, sairaala, hammaslääkäri, postitoimisto ja kanttiini, josta sai rahalla melkein mitä vain. Tämän noin 700 pojan leirin olivat pystyttäneet saksalaiset pioneerit.

Herätys puhallettiin torvella kello 06.30. Puolen tunnin verryttelyasuissa harjoitettua aamuvoimistelua tai murtomaajuoksua seurasi peseytyminen. Sen jälkeen oli lipunnosto ja aito saksalainen aamiainen: teetä, kolme sämpylää, marmeladia yltäkyllin ja voita tarpeeksi. Suomalaiset söivät tavallisesti kaksinkertaisen aamiaisen.

Varsinainen ohjelma alkoi kello yhdeksän tienoilla. Se oli kisojen seuraamista tai tutustumista Berliinin nähtävyyksiin. Kello 12.30 oli suurus [lounas]. Suomalaiset tosin söivät sen yleensä varsin nopeasti, vaikka tai koska ruokalajit vaihtelivat häränhäntäliemestä hapankaaliin.

Ainoa hyvä tällä aterialla oli suomalaisten mielestä Poikaurheiluliiton kustantama maito, jota saatiin ¼ litra poikaa kohti. Joidenkin mielestä ateriahetken ainoa hyvä puoli oli se, että pääsi nopeasti pöydästä. Parin tunnin ruokalevon aikana ehti sitten tutustua muihin kansallisuuksiin.

Leirillä vilisi muun muassa hiihtopukuisia italialaisia, puolalaisia partiopoikia, punatakkisia kanadalaisia ja kreikkalaisia, jotka herättivät huomiota ”paraatipuvullaan”. Se oli kreikkalainen kansallispuku, johon kuului mustat liivit ja valkoinen hame.

Leirillä käytiin luonnollisesti vaihtokauppaa. Siinä sai käyttää kaikki kykynsä ajatuksensa ilmaisemiseksi, koska vain hyvin harvat kansallisuudet osasivat saksan kieltä edes välttävästi. Saksalaiset antoivatkin suomalaisille tunnustuksen siitä, että he yleensä puhuivat parhaiten saksaa heitä ja saksalaisten sukulaiskansoja lukuun ottamatta.

Kello 15.00 alkoivat kilpailut stadionilla, jolla poikien katsomopaikat olivat vastapäätä pääkatsomoa. Stadionilta piti palata leirille ennen kello 19.00, jolloin oli iltatee. Ilta oli sen jälkeen vapaa klo 22:een, vaikkei leiriltä saanutkaan poistua ilman erikoista ”Stadturlaub’ia”. Poistumiskiellon rikkomisesta seurasi aina ankara rangaistus. Koko Liechtensteinin joukkue suljettiin kerrankin päiväksi leiriin tämän johdosta, ja joitakin poikia passitettiin pois leiriltä. 

Leirillä oli toisinaan ohjelmallisia leiri-iltoja, jossa kukin kansallisuus esitti jotakin. Suomalaiset esittivät niissä laulua tai urheiluvoimistelua. Poikien mieleen jäivät huvittavimpina esityksinä puolalaisten talonpoikaispukimissa pitämät tanssiesitykset, bulgarialaisten ja portugalilaisten kansantanssit sekä unkarilaisten akrobatiaa lähentelevät voimistelunäytökset. Kaiken huipun muodosti saksalaisten esittämä soihtujuoksu.
Urheilijanuorukaiset pääsivät leirillä itse urheilemaan vain nimeksi. Kun puhe oli tullut leirikilpailuista, saksalaiset olivat ehdottaneet kilpailuohjelmaan melkein vain pallopelejä, joista kaikista suomalaisilla ei ollut edes käsitystä. Suomen joukkueen johtajat ehdottivat silloin kilpailulajeiksi myös aitajuoksua, seiväshyppyä ja kiekonheittoa. Järjestävän seuran mielestä ne eivät kuitenkaan olleet poikien lajeja.

Edes keihäänheittoa ei ensin aiottu hyväksyä kilpailulajiksi. Kun siihen lopulta suostuttiin, suomalaiset saivat kolmoisvoiton. Eräs suomalaisista voitti lisäksi pituushypyn. Myös 4x100 metrin viestinjuoksussa Suomen joukkue oli ylivoimainen.

Jalkapallossa Suomen tulevaisuus näytti sen sijaan perin synkältä. Urheilukilpailujen järjestelyt vaikuttivat lisäksi ennalta suunnittelemattomilta. Koko leirin sekä sen ohjelman järjestelyt olivat sen sijaan erinomaiset.

Ne viikot, jonka tämä ensimmäinen nuorisoleiri kesti, olivat varmaan kunkin leiriläisen elämän hauskimpia ja eniten mieleen palaavia hetkiä. Leirin tarkoitusperät toteutuivat myös täydelleen. Leiriläisten kesken syntyi veljeyssuhteita, joiden odotettiin kenties kestävän läpi elämän. 
(Eloranta 1936, 11, 25)

Sekin Utulinna kaatui kuitenkin jo kaksi vuotta myöhemmin, jolloin Saksa alkoi laajentua. Haaveet haipuivat lopullisesti vuosikymmeniksi 1.9.1939. Silloin alkoi toinen maailmansota, ja kylmää sotaa kesti aina 1990-luvulle saakka. Muisto Aarre Kai Eloranta kaatui itsekin 27.11.1941.

Abiturus Eero Helkama teki kesällä 1938 kahden kuukauden mittaisen omatoimimatkan Saksaan ja Itävaltaan. Matka alkoi Frankfurt am Mainissa vietetyllä täysihoitolomalla. Sen jälkeen Helkama ajeli toiset nelisen viikkoa Victoria-merkkisellä moottoripyörällä Saksissa, Baijerissa ja Itävallassa. 
(Helkama 1938, 10-11, 14) 

Tällainen matkailu ei kuitenkaan ollut aivan jokaisen Norssin abituruksen mahdollisuuksien rajoissa.

Abiturus Eero Helkama ja hänen Victoriansa.
Kuva: Veikko N:o 1 1938-39, 11.

Glagowsta lennätetään: ”Täällä ajoi tänään kaksi kahdenhengen autoa yhteen. Kaikki 18 henkeä kuolivat.” (Veikko N:o 4 1937-38, 129)

Skotlantilainen löysi kerran kadulta purkillisen känsävoidetta. Hän meni suoraa päätä kenkäkauppaan ja osti liian pienet kengät. (Veikko N:o 3 1937-38, 100)

Skotlantilainen seisoi päivän rautatien ylikäytävän luona ja irvisteli ohi kulkevien junien veturinkuljettajille. Hän tuli illalla kotiin kantaen täysinäistä kivihiilisäkkiä. (Veikko N:o 5 1937-38, 153)