Supistetut oppiennätykset

Välittömästi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana jäi koululaisten kesäloma vain kahdeksan päivän pituiseksi.

Kesäloma

Kuva 1: Ernst Rydman, Veikko N:o 1 1940-41, 22.
Kuva 2: Veikko Rydman, Veikko N:o 1 1940-41, 22.

Koulukurin kohdalla tehtiin 24.11.1942 pidetyssä ylimääräisessä opettajakokouksessa päätös, jonka mukaan poikien tuli voimistelutunnilla saamansa opetuksen mukaan alkaa noudattaa muutamia sotilaskurin mukaisia muotoja. Asian valmistelu uskottiin komitealle. (Kaakinen 1991, 19)

Se toimikin ripeästi, sillä talvella 1942 kokeiltiin jonkin aikaa luokan sotilaallista ilmoittamista opettajille. Järjestäjä tähysti luokan ovella opettajan tuloa ja huusi ”Huomio!” Oppilaat nousivat tällöin pulpeteistaan ja järjestäjä ilmoitti opettajalle, että luokka oli valmiina oppituntia varten, paikalla niin ja niin monta, poissa niin ja niin monta oppilasta. Useimmat opettajat suhtautuivat uuteen tyyliin rauhallisesti. Historian opettaja Evert Laine taas reagoi seuraavasti: ”Herran jestas, mitä tämä nyt oikein tarkoittaa?” Kokeilusta luovuttiinkin vähitellen ja vähin äänin. (Lyytikäinen 1994, 16)

Valtion oppikouluille laadittiin joka tapauksessa maanpuolustusohjelma. Norssissa se näkyi lukuvuonna 1942-1943 siten, että voimistelussa suoritettiin I – VIII luokilla asianmukaiset oppimäärät voimistelun, yleisurheilun, palloilun ja uinnin ohella myös järjestymisharjoituksissa, marssissa, murtomaajuoksussa, hiihdossa, suunnistuksessa, maastoleikeissä, maastokoulutuksessa, väestönsuojelukoulutuksessa ja ampumisessa.

Oppimäärien saavuttamisessa oli kuitenkin jouduttu ottamaan huomioon lyhennetty kouluaika, vähäluminen talvi ja vaatetustilanteen asettamat rajoitukset. Norssin jäntevät pojat olivat lisäksi suorittaneet oheisessa taulukossa esitetyt määrät voimistelu- ja urheilumerkkejä.

(HSN 1942-1943, 33)

Lukuvuonna 1941-1942 liitettiin urheiluun myös ampumakoulutusta: tähtäysharjoituksia ja tarkkuusammuntaa ilmakiväärillä. Tämä harjoitusjakso oli kovin lyhyt, eikä aiheeseen palattu enää seuraavalla luokalla. (Lyytikäinen 1994, 16) Talvella 1943-1944 puhuttiin kuitenkin vielä, että koululle tulisi saksalaisen sotilaskiväärin mallisia voimakkaita ilmakiväärejä, joita käytettäisiin oppilaiden kouluttamiseen (Penttinen 2007).

Voimistelun ja terveysopin lehtori Väinö Lahtinen [1897-1989] vei talvella 1943-1944 pojat myös joskus nykyiseen Keskuspuistoon ratsastusstadionin paikkeille ja opetti heille lähetin toimintaa. Luokka jaettiin kahteen osaan, jotka kumpikin seisoivat jonossa 20-30 metrin päässä toisistaan. Lahtinen antoi kummankin jonon ensimmäiselle pojalle lyhyen sanallisen viestin vietäväksi toisen jonon ensimmäiselle pojalle. Tämä juoksi viestin perille ja kertoi kuulemansa siellä odottavalle seuraavalle viestinviejälle. Viestiä vaihdettiin näin jonolta toiselle. Kun se lopulta tuli takaisin Lahtiselle, sen muoto oli muuttunut tunnistamattomaksi. (Penttinen 2007)

Jatkosota näyttää tuoneen muassaan muutamia muitakin muutoksia ainakin Norssissa toteutettuun muuhun opetukseen. Maantiedon tuntien aiheina oli muun muassa ’Itä-Karjalan pinnanmuodostus ja vesistöt’, ’Kuola ja Inkeri’ ja ’Suomen suvun asuma-alueet’. Laulutunnilla saatettiin taas laulaa laulua ’Suur-Suomelle’.

On vaikea selvittää, oliko kyseessä vain vallitsevan tilanteen huomioon ottaminen, vai näkyikö Suur-Suomi syvemminkin opetuksen taustalla. Itä-Karjalan opettaminen omana asianaan näyttää kuitenkin osoittavan, että sitä pidettiin Suomesta erillisenä alueena. Tällaiset aiheet hävisivät luokkien pöytäkirjojen sivuilta syksyllä 1944.

(Kaakinen 1991, 19)

Norssissa vallitsi joka tapauksessa jatkosodan aikana maltillinen henki, eikä yltiöpäisyyttä esiintynyt. Isänmaallisia toki oltiin. Opettajista vain oli pulaa, koska monet opettajat olivat armeijassa. Opettajat olivat kyllä päteviä, mutta he joutuivat opettamaan muitakin aineita kuin omaansa, mikä heijastui opetukseen. Opettajien kärsivällisyys joutui myös olosuhteiden ankeuden takia koetukselle.

Oppilaat panivat kuitenkin parastaan oppiakseen edes jotakin. Se mikä luettiin, luettiin sota-aikana kunnolla, jonka lisäksi harjoitettiin itsenäistä opiskelua. Erityisolosuhteissa oli tavattoman tärkeää, että yritettiin käydä koulua tosissaan. Se vaikutti yleiseen mielialaan ja toi ryhdikkyyttä arkipäivään.

(Lyytikäinen 2003)

Opinto-ohjelmissa jäätiin kuitenkin jälkeen. Esimerkiksi eräänkin luokan ruotsin kurssi, joka olisi pitänyt lukea kolmena ensimmäisenä kouluvuotena, luettiin loppuun vasta lukiossa. (Lyytikäinen 2003) Koko sota-ajan koulussa olleiden oppilaiden kahdeksasta kouluvuodesta jäi kaikkiaan reilusti toista vuotta käymättä (Sipponen 2003).

Poikkeuksellisten olojen pitkäkestoisuus haittasi siinä määrin työskentelyä, että välillä näytti siltä kuin olisi oltu kulkemassa kohti sivistystyön inflaatiota. Esimerkiksi VII luokalla lukuvuonna 1945-1946 olleet oppilaat olivat kaiken kaikkiaan menettäneet yhteensä 376 lukupäivää. (HSN 1945-1946, 3) Sotapalveluksessa olleita oli lisäksi jouduttu siirtämään luokalta ja päästämään ylioppilaiksi ilman tenttejä. Se näkyi olojen lopulta normalisoituessa aukkoina yleissivistyksessä. (Sunell 2003)

Suomalaisen Normaalilyseon sodan ajan lukupäivätaulukko muodostui seuraavanlaiseksi. Taulukon arabialaiset numerot ovat roomalaisin numeroin ilmaistujen kuukausien päivämääriä.

1) Lukupäiviä noin

(HSN 1939-1940-1941, 3; 1941-1942, 3; 1942-1943, 3; 1943-1944-1945, 3- 5; 1945-1946, 3)

Kesätehtävistä ei sentään hennottu heti jatkosodan alussa luopua. Niiden oppilaiden, jotka eivät olleet ennen kesäkuun 1. päivää vuonna 1942 täyttäneet 15 vuotta, oli kesällä 1942 kerättävä taulukossa esitetyt kasvimäärät. Ikäraja johtui vuonna 1942 voimaan astuneesta työvelvollisuuslaista, joka koski 15-65 vuotiaita Suomen kansalaisia. Kesällä 1943 ei kasveja enää kerätty.

(HSN 1941-1942, 34; HSN 1942-1943, 30)

Norssissa sai sota-aikanakin klassillis-isänmaallis-kristillisen kasvatuksen. Kaikesta kävi ilmi, että oltiin sodassa ja olot olivat poikkeukselliset. Opettajat olivat sotilaspuvuissa. Muutama opettaja unohti sen välillä ja otti kadulla tervehdittäessä lakin pois päästään, vaikka olisi pitänyt tervehtiä sotilaallisesti viemällä oikea käsi kenttälakin lippaan. Koulu ei ollut pojille myrkkyä. Oppilaat tosin joskus toivoivat pääsevänsä irti koulun kynsistä. Myös yöhälytyksiä toivottiin, jotta aamutunnit olisi saatu vapaaksi (Lyytikäinen 2003). Mutta kun Punailmavoimat sitten pommitti koulua, ajatus ei enää tuntunutkaan niin hauskalta.

Antiikin sankareita verrattiin sota-ajan sankareihin, ja kasvatus oli sota-aikana pikemminkin spartalaista kuin ateenalaista. Spartahan oli sotilasvalta ja Ateena kulttuurivalta, jonka Sparta voitti. Pojille kerrottiin historian opetuksessa miten antiikin aikana uhrauduttiin vapaaehtoisesti ja saatettiin olla uskomattoman kovia. Eräskin roomalainen konsuli oli antanut sotatilanteessa käskyjä, joita hänen omat poikansa eivät totelleet. Hän tuomitsi pojat kuolemaan. Toisesta esimerkistä käy kertomus pojasta, joka hillitsi itsensä, vaikka hänellä oli raapiva kettu takkinsa sisällä.

(Sipponen 2003)

Ateenalaisten laulun alkuperäisversion englanninkielinen käännös on luvussa norssi0406 ’Tyrtaioksen Taistelulaulu’. Sitä voi siellä verrata suomenkieliseen käännökseen. On todettava, että sama Ateenalaisten laulun henki vallitsi Suomalaisessa Norssissa vielä 1950-luvulla ja ainakin 1960-luvun alussa.

”On tärkeä tietää, millä puolella sydän on. Tietääkö täällä kukaan? No?
”Sisäpuolella.”
(Veikko N:o 2 1942-43, 37)

Aamuhartauksia pitivät sodan aikana uskonnon opettajat vuorotellen, useimmiten Rafael Holmström, Ilmari Tammisto ja Aimo T. Nikolainen. Aamuhartaudet venähtivät joskus pitkänlaisiksi ainakin alaluokkalaisten mielestä. Rivissä seisominen aiheutti lisäksi huimausta ja pahoinvointia varsinkin hennoille ensiluokkalaisille. Sota-ajan aamuhartauksiin liittyi usein myös rehtorin ilmoitus rintamalla kaatuneista koulun oppilaista. Sen jälkeen Armas Maasalon johtama kuoro lauloi tavallisesti Ateenalaisten laulun.

Norssin hiekkapiha ei karuudessaan tarjonnut kovin monia virikkeitä välituntien viettoon. Alaluokkalaiset hyppivät vauhditonta pituutta ja kolmiloikkaa, kunnes jalkojen pituuskasvun voimistuminen ylitti hyppypaikan mitat. Koulutarvikkeiden lähin täydennyspaikka oli Ratakadun ja Annankadun kulmassa toiminut Lähetyskirjakauppa.

Houkutus oli myös käväistä Iso Roobertin kadun Valion baarissa jäätelöllä silloin, kun siihen oli varaa. Annos maksoi tuolloin sodan aikana keskimäärin 2.75 markkaa [€ 0.46]. Laivurinrinteen Harrastelijain aitasta tehtiin lennokkitarvikeostoksia kouluajan puitteissa. Postimerkkeilyyn liittyneet hankinnat hoidettiin koulumatkalla Waseniuksen liikkeessä Fabianinkadulla tai Kasarminkadun Pischowilla.

Oppilaiden WC, Manala muodostui tupakoitsijoiden tyyssijaksi väli- ja vapaatuntien aikoina. Sinertävä savu leijui jatkuvasti sen tiloissa. Rehtori tai ulkovalvoja teki sinne kerran pari vuodessa ratsian. Pojat olivat sen varalta sopineet, että joku antaa silloin oven pielessä olleella sähkökatkaisijalla valomerkin. ’Saalis’ muodostuikin aina laihahkoksi.

Lukiossa välitunnit käytettiin tarkasti kielitekstien kääntämiseen. Niin sanottujen ’peripateetikkojen’ koulukunta muodostui 3-4 oppilaan ryhmistä. Ne kävelivät koulun pihanpuoleista jalkakäytävää tai Johanneksen kentällä. Yksi käänsi päivän tekstiä, ja muut seurasivat käännöstä sujuvasti sekä täydensivät milloin osasivat.

(Lyytikäinen 1994, 21-22)

Poikien perheiden elämisen taso oli varsin vaatimaton. Kotiruokana oli ruispuuroa ja perunoita. Marjastus ja sienestys toivat syksyisin ruokavalioon vaihtelua, ja mustan pörssin läski oli suorastaan suurta juhlaa (Sunell, 2003).

Koulupukuna oli sodan aikana pelkkä lakki, koska vaatetavara oli kortilla. Norssin lakkia, jota ressut kutsuivat haudankaivajan lakiksi, käytettiin ensimmäisestä luokasta kolmanteen (Lyytikäinen 2003). Norssitakkia ei sodan aikana käytetty. Kirjailija Jalmari Finnen kehittämä Norssin keppi tilattiin sodan jälkeen abiturusvuotena. Nuppiin tarvittavaa hopeaa oli tosin vaikea saada, mutta sekin onnistui, jos oli suhteita. (Sipponen 2003)

Nahka murtovarkaalle: ”Jos ette heti paikalla lähde tiehenne, niin kutsun matematiikan opettajan!” (Veikko N:o 2 1942-43, 37)

Kouluun oli tullut talvisodan jälkeen runsaasti siirto-oppilaita, noin 60 kaikkiaan. Heihin ei suhtauduttu mitenkään eri tavalla kuin alkuperäisiin norsseihin. Koulun oppilasaines oli perinteisesti ollut läpileikkaus suomalaisesta yhteiskunnasta, eikä oppilastoverien taustoja kyselty. Varsinkin Viipurin klassillisen lyseon latinan lukijoita sijoitettiin Norssiin. (Sunell 2003)

Oppilasmäärän lisäys kasvatti luonnollisesti luokkien kokoja. Esimerkiksi syksyllä 1940 oli klassillisella II luokalla 52 oppilasta, jonka takia luokka jouduttiin myöhemmin syksyllä jakamaan kahtia. Uudet luokkatoverit sopeutuivat nopeasti, koska olivat vasta itsekin ehtineet aloittaa oppikoulun käyntinsä. Norssin pojat ottivat uudet luokkatoverinsa hyvin vastaan. (Lyytikäinen 2003)

Koulu sai vuonna 1940 syyslukukaudella myös opettajatäydennystä pakkoluovutetulta alueelta. Lehtori Eliel Johannes Wartiainen [1875-1973] oli itse Norssin kasvatti, joten muutto Sortavalan Reaalilyseosta Norssin voimistelun ja terveysopin nuoremmaksi lehtoriksi ei tuottanut hänelle vaikeuksia. Wartiainen oli tuolloin jo yli kuudenkymmenen, eikä itse enää voimistellut.

Mutta hänellä oli huima menneisyys. Wartiainen oli ollut karhunkaataja ja kantoi vyössään karhun hammasta. Mies oli ollut kovissa paikoissa, mutta selvinnyt aina itse omalla työllään. Hän oli vaikuttava opettaja, jonka luona käytiin vielä koulun jälkeenkin. Lehtori Wartiainen jätti Norssin lopullisesti vuonna 1945 toimittuaan vielä lukuvuoden 1944-1945 tuntiopettajana.

(HSN 1943-1944-1945, 8; Sipponen 2003)

Edes luokkaretkeilyistä ei sodan aikana luovuttu. Kuvassa linjajakoinen 6b retkellä Porvoossa keväällä 1943. Retken johtajana toimi luokanvalvoja lehtori Anders Collin ”valittavaksi korvapuusti tai rehtorin kanslia”. Mukana oli vielä myös Juhani Hausmann [1925-1975], joka joutui samana vuonna Saksan armeijaan. Hänen sotaretkeään seurasi pitkä sotavankeus Neuvostoliitossa. Kuvasta saa käsityksen sota-ajan lukiolaisten päällysvaatemuodista.

*
Kuva: Otto Wahlgrenin kokoelma.

Sota-aikana ei kuitenkaan järjestetty mitään erityisiä penkinpainajaisia. Luokilla saattoi tietysti olla koulun sisällä joitakin tilaisuuksia. Sodan aikana vallitsi myös yleinen tanssikielto julkisissa tiloissa. (Sunell 2003)

Ylioppilastutkintoon liittyneitä määräaikojakin jouduttiin muuttamaan keväällä 1941, koska kokelaiden lukumäärä oli kasvanut poikkeuksellisten olojen vuoksi yli 800:lla edellisvuodesta. Tämä hidasti tulosten valmistumista, eikä ylioppilastodistuksia voitu jakaa koulujen kevätjuhlissa. Se aiheutti hämmennystä kouluissa. (Kaarninen & Kaarninen 2002, 218-219)

Opettaja: ”Eikö täällä taaskaan kukaan tiedä, mikä on sellainen henkilö, joka ei halua nimeään julkisuuteen? Painakaa nyt mieleenne, se on a-n-o-n-y-y-m-i. Kuka heitti tuon paperitullon?”
Ääni luokasta: ”Anonyymi.”
(Veikko N:o 2 1942-43, 37)

”Syvä hengitys tappaa kaikki bakteerit.”
”Vai niin, mutta miten ne saa hengittämään syvään?”
(Veikko N:o 2 1942-43, 37)