Politiikkaan, pojat ja tytöt

Laki Kouluneuvostoista näytti vielä kesällä 1972 tulevan eduskunnassa hyväksytyksi pelkkänä läpihuutojuttuna. Ministeri Ulf Sundqvistin poliittisesti hallinnoiman Opetusministeriön sekä Kouluhallituksen oli sen takia kiire antaa ohjeet puoluepoliittisen toiminnan sallimisesta oppikouluissa. Asiaa käsiteltiin taas pitkästi, seikkaperäisesti ja kohtuullisen yksisilmäisesti Veikossa N:o 3 1972.

Poliittinen työ koulussa

Äskettäin annetut viranomaisten uudet määräykset ovat saattaneet kaiken kouluissa tehtävän poliittisen työn uuteen valoon. Aikaisempi kanta politiikkaan kouluissa on ollut erinomaisen epämääräinen [yksityisillä rehtoreilla on ollut erinomaisen suuri harkintavalta], mutta ylipäänsä epäsuopea.

Tämän vuoksi on monissa kouluissa syntynyt vaikeitakin ristiriitoja opettajien ja oppilasaktiivien välille. Vanha käytäntö, joka esti kirjallisen materiaalin levittämisen, poliittisen ryhmittymisen jne., on aina tunnettu oppilastoiminnassa tavattomaksi haitaksi ja vastustukseksi.

Teiniliitto vaati uusia määräyksiä poliittisesta toiminnasta kouluissa. Tämän vaatimuksen esittivät eri yhteyksissä myös monet poliittisten edistysvoimien edustajat. Näissä olosuhteissa kouluviranomaiset aloittivat selvitystyön. Viimeinen esitys asiasta oli osastopäällikkö [Kalervo] Siikalan Opetusministeriön toimeksiannosta väsäämä muistio.

Lähinnä juuri Siikalan muistion perusteella Opetusministeriö lähetti heinäkuussa asiasta Kouluhallitukselle kirjelmän. Kouluhallitus on 21. heinäkuuta antanut kouluille vastaavat yleisohjeet, jotka ovat nyt voimassa.

Uudet ohjeet merkitsevät suurta askelta eteenpäin. Toisaalta niissä myös pysähdytään puolitiehen ja annetaan eräissä kohdissa salakavalasti tilaisuus ohjeiden mitä taantumuksellisimpaankin tulkintaan.

Näissä ohjeissa suostutaan vihdoin myöntämään, että koulun täydellinen neutralisoiminen, sen eristäminen poliittisesta yhteiskunnasta, on mahdotonta ja mieletöntä.

[Usein vieläkin julkisuudessa esitetään, valitettavasti opettajienkin toimesta, että ”koulua ei saa politisoida” eikä ”tuoda yhteiskunnallisia kiistoja kouluun” – nämä huomautukset ovat lyhytnäköisiä. Saman toivomuksen on muuten esimerkiksi Uusi Suomi peräti pääkirjoituksessaan julkilausunut – tällaisessa yhteydessä moinen toivomus on läpeensä kiero.]

Kun tämä aatteellinen lähtökohta on tehty selväksi, Opetusministeriön kirjelmän 11. kohdassa aletaan jo mainostaa tavoitteita, joiden on oltava demokraattiselle koululaisliikkeelle vieraita.

”Koulun tehtävänä on pyrkiä tasapuoliseen suhtautumiseen yhteiskunnallisista asioista eri tavoin ajatteleviin kansalaisryhmiin sekä kasvattaa oppilaansa ymmärtämään ja sopeutumaan ajattelutapojen erilaisuuteen ja niiden perusteisiin.”

Tämä on sanatarkasti kokoomuslaisten moniarvoisuus-ideologiaa. Opetusministeriön mukaan siis kaikenlaisen militaristisen, rasistisen, kiihkokansallisen, kansanvastaisen ja fasistisen opin on saatava olla vapaasti esillä, vieläpä ”koulun tehtävänä” on ”kasvattaa oppilaansa” ”ymmärtämään” ja suvaitsemaan tällaisia oppeja. Ilmeisesti edistyksellisten oppilaiden on otettava aloite omiin käsiinsä.

Kesti kuitenkin 37 vuotta ennekuin aloite saatiin omiin käsiin. Helsingin rumimman rakennuksen, aikaisemman Kouluhallituksen, silloisen Opetushallituksen talon saneeraus on vihdoinkin alkanut. Kuva Erkki Nordberg 30.10.2007.

Tuohon tapaan määriteltyihin yleisiin periaatteisiin nojaavat kirjelmän konkreettiset ohjeet, ohjeet, jotka säätävät tiettyjä toimintavapauksia. Koululaisten on syytä tuntea nämä säädökset, sillä ne antavat mahdollisuuden nostaa yhteiskunnallinen keskustelu ja toiminta kouluissa korkeammalle, syvällisemmälle ja asiallisemmalle tasolle.

Kirjelmässä todetaan ennen kaikkea seuraavat poliittisen toiminnan luonnetta ja rajoja koskevat seikat:

”Oppilailla on lain sallimissa rajoissa oikeus muodostaa koulu- ja luokkakohtaisia yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka voivat olla luonteeltaan myös poliittisia.”

Kaikkeen järjestäytymiseen ja ryhmittymiseen poliittisin perustein on aikaisemmin kouluissa suhtauduttu torjuvasti, se on ollut kiellettävissä. Uusilla ohjeilla taataan – teoriassa – oikeus perustaa poliittisia yhdistyksiä koulussa sekä määritellään niille sama asema kuin oppilaiden muulle harrastustoiminnalle. Tässä suosituksessa lienee kyllä enemmän kauniita sanoja kuin todellista sisältöä.

Poliittisesti aktiivisten oppilaiden on syytä tarkoin harkita, miten olisi käytettävä hyväksi nyt määriteltyä poliittista ryhmittymisoikeutta. Perinpohjaisesti järjestäytyneet puoluepoliittiset yhdistykset olisivat kouluympäristössä ilmeisen tehottomia, pahimmassa tapauksessa passivoivia eivätkä aktivoivia. Sen sijaan vapaamuotoisemmat poliittiset yhteenliittymät tai solut voisivat olla arvokkaita.

Olemme koulussa oppiaksemme; koulussa muodostettavissa poliittisissa yhdistyksissäkään ei ole päätehtävänä harjoittaa suurpolitiikkaa, vaan opiskella. Tällaisissa yhdistyksissä pääasia on keskustella ja opiskella politiikkaa tavalla, joka parhaiten johdattaa oppilaita osallistumaan politiikkaan ja ottamaan kantaa.

Luonnollisesti työkenttää olisi myös koulun sisäisissä asioissa. Norssissa on ilmeisesti sekä oikeistolla että vasemmistolla resursseja tämäntyyppisten yksiköiden perustamiseen.

Monissa kouluissa toimii yhteiskunnallisia kerhoja, joiden toiminta on toki ennenkin ollut ’sallittua’, joskin se on toisinaan tehty vaikeaksi. Kannattaa harkita, voidaanko tänne muodostaa tuollainen vakiintunut yhteiskunnallisen keskustelun foorumi.

Oppilastoiminnassa on jo pitkän aikaa vaadittu saada käyttää koulun tiloja oppilaiden kokouksia ja muuta yhdistystyötä, myös poliittista toimintaa varten, ei vain kouluajan yhteydessä, vaan myös muuten kuin kouluajan yhteydessä.

Tästä kysymyksestä yleiskirje sanoo: ”Koulun tiloja tulee koulun varsinaisen työajan ulkopuolella antaa oppilaiden vapaa-ajan harrastuksia varten käytettäväksi niissä rajoissa, joissa koulutiloja koskevat säännökset, tilojen määrä ja niiden valvontaan tarvittavan henkilökunnan työaikaa koskevat määräykset sallivat.”

Ohje ei ole erikoisen selvä. Tuskin oppilaalla on toivoa saada kaikille ”vapaa-ajan harrastuksilleen” paikka koulun tiloissa, vaikka tekstistä saakin sellaisen kuvan. Tuskin koulun tiloja niinkään helposti joutuu oppilaiden käyttöön. Ilmeisesti kouluneuvoston on otettava asiaan jokin periaatteellinen kanta.

Opetusministeriön kirjelmän 10. ja Kouluhallituksen kirjelmän 7. kohta kuuluu: ”Ehdokkaita koulun luottamuselimiin nimettäessä ja mainostettaessa ei myöskään asiallisten ja hyvän tavan mukaisten puoluetunnusten esittämistä ole kiellettävä.” Toisin sanoen kouluneuvostovaalit tunnustetaan poliittisiksi vaaleiksi. Juuri tämä kohta on herättänyt suurinta pahennusta.

Oppikoulunopettajien Keskusjärjestön julkaisema Oppikoululehti deklamoi pääkirjoituksessaan [n:o 22/72]: ”Salliessaan puoluepoliittisten tunnusten käytön kouluneuvoston vaaleissa – jota” [vaaliako?] ”ministerin käsityksen mukaan ei voida estää – periaateohje poikkeaa muuten johdonmukaisilta linjoiltaan. ”

”Iskulauseiden opettelu” [!?!!] ”ei kuulu opetusohjelmaan – se pikemminkin häiritsee selvien käsitteiden” [!] ”omaksumista. Puoluepolitiikka saattaa sitä paitsi ohjata kouluneuvostoja toimiin, jotka asetuksen mukaan eivät kuulu niille.” [!] ”Koulun toiminta on toki pääosaltaan muuta kuin politiikkaa.”

Oppikoululehden mielestä ihanteellinen asiaintila kouluneuvoston valinnan suhteen on siis se, että oppilaat valitsevat edustajansa umpimähkään ilman että nämä itsekään tietävät mitään koulupoliittisista linjoista. Tällaisesta neuvostosta olisi todella puoluepolitiikka [eli ”iskulauseiden opettelu”!] kaukana.

Tässä tilanteessa kouluneuvosto ei pystyisi mihinkään todelliseen toimintaan, mutta oletettavasti suorittaisi mielellään nimellisdemokraattisen leikkikouluneuvoston tehtäviä mitättömien naurettavuuksien parissa.

”Oppilailla on oikeus ilmaista poliittinen tai yhteiskunnallinen mielipiteensä koulutunneilla, milloin se liittyy kulloinkin käsiteltävänä olevaan asiaan, ja muissa kouluelämän tilaisuuksissa. Epäasiallisesti tai hyvän tavan vastaisesti esitettynä siihen on suhtauduttava niin kuin muuhunkin koulutyön häiritsemiseen.”

Poliittisen tai yhteiskunnallisen mielipiteen esittäminen ei ole koskaan ollut kiellettyä. Kuitenkin kaikki tietävät, että erinäisissä yhteyksissä yhteiskunnallisen kannan ilmaiseminen on enemmän kuin kiusallista, lähes mahdotonta. Poliittiset lausunnot voi aina tulkita milloin epäasialliseksi agiteeraamiseksi, milloin hyvän tavan vastaiseksi häiriön tuottamiseksi.

Niin ollen oppilaan, joka esittää tavallisuudesta poikkeavassa yhteydessä poliittisen mielipiteen, on ollut syytä varautua vaivalloisiin seuraamuksiin. Yleensä asiallisen mielipiteen esittäjälle ei ole aiheutunut hankaluuksia, joskus on.

Puhdas, mutta surullinen.

Minä en näe miten joku Kouluhallituksen ohje voisi muuttaa tätä asiaintilaa. Huomattakoon kuitenkin, että kaiken häiritsemisen, siis myös tässä tarkoitetun, kurinpidollinen käsittely tapahtuu kouluneuvostossa.

Kirjelmän mukaan opettajan ei tule työssään esittää omia poliittisia katsomuksiaan. Tätä ohjetta on tosin mahdotonta noudattaa kirjaimellisesti. [Ulf] Sundqvistin mukaan tarkoitetaan, että opettaja voi kyllä käsitellä poliittisia asioita tunneillaan, mutta ei nimenomaisesti esitellä omaa näkemystään.

Tärkein Kouluhallituksen ohjeiden käsittelemistä kysymyksistä on tiedotustoiminta. Aikaisemmin on poliittisen aineiston levittäminen koulussa ollut, kuten tunnettua, periaatteessa kiellettyä. Nyt sanotaan:

”Yhteiskunnallisen samoin kuin muukin harrastustoiminnan aktivoiminen edellyttää riittävien toimintaedellytysten varaamista niille oppilaille ja oppilasyhteisöille, jotka harjoittavat tällaista toimintaa. Sen vuoksi sellaisen tiedotusaineiston, jota oppilaat koulun opetus- ja kasvatustehtävään soveltuvin muodoin luokka- tai koulukohtaisesti tuottavat, toimittaminen ja julkistaminen on sallittua.

Koulun tulee tasapuolisuusnäkökohdat huomioon ottaen tarjota siihen mahdollisuuksien mukaan materiaalisia edellytyksiä. Tämä tarkoittaa sekä koulun teknistenmahdollisuuksien käyttämistä että sopivien tiedotustilojen varaamista.”

Oppilastoiminnalla on siis oikeus käyttää koulun ”teknisiä mahdollisuuksia” [tarkoittanee suomeksi monistuskoneita] sekä ”sopivia tiedotustiloja” [ilmoitustauluja]. Tämä kannattaa pitää mielessä.

Asiallinen poliittinen kirjoittelu voi siis saada koulun tuen – jos se tapahtuu ”koulun opetus- ja kasvatustehtävään soveltuvin muodoin”. Luultavasti monet rehtorit tulevat lähiaikoina keksimään koululle varsin mielenkiintoisia opetus- ja kasvatustehtäviä.

Sitten Kouluhallitus huomauttaa: ”Luokkahuone on luokan yhteinen työpaikka. Sitä ei tule käyttää sellaisen aineiston esillä pitämiseen, joka ei liity asianomaisen luokan yhteisiin opintoihin. Sen sijaan on suositeltavaa, että opiskelun yhteydessä tuotettua ja siihen liittyvää aineistoa asetetaan luokassa näkyville.”

Tarkkaan ottaen tämä merkitsee, että oppilaat eivät saa omatoimisesti ”asettaa näytteille” mitään aineistoa. Aineistoa voi siis asettaa ilmoitustaululle, mutta ei luokkiin. Johdonmukaisuus on kyseenalaista.

”Painovapauslain mukaan jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus ilman viranomaisten ennakkotarkastusta julkaista ja levittää painotuotteita ja monisteita.” ”Oppilaat saavat toimittaa lehtiä ja tiedotteita ilman ennakkotarkastusta ja valita niiden toimittajat asianomaisten oppilasyhteisöjen jäsenistä.”

Ohjeitten mukaan kaikkia oppilaitten julkaisemia lehtiä ja monisteita samoin kuin ylipäänsä mitä tahansa painotuotetta saa levittää koulussa. Ainoana poikkeuksena mainitaan kaupallinen mainonta ja vaalimainonta.

Rehtori ja opettajat eivät siis voi päättää oppilaiden julkaisujen sisällöstä. Myöskään rangaistustoimenpiteet lehtien sisällön takia eivät enää ole koulun käytettävissä. Yhteiskunnallinen ja poliittinen aineisto ei ole eri asemassa kuin muu, vaan myös poliittisten lehtien ja monisteiden levittäminen on sallittua.

Tämä kaikki koskee paitsi oppilaiden omia tekstejä, myös koulun ulkopuolella tuotettua aineistoa. Näin Kouluhallituksen kirjelmä sanoo. Näin on teoriassa.

Utopiat lopettaa huomautus: ”Kiihotusluontoinen toiminta saattaa haitata koulun kasvatustehtävää. Sen vuoksi se voidaan koulun piirissä kieltää, mikä tilanteesta riippuen voi olla jopa välttämätöntäkin.” Opetusministeriö ja Kouluhallitus eivät määrittele millään tavoin, mitä oikeastaan on kiihotusluontoinen toiminta.

Näin ollen jätetään rehtorin päätettäväksi – sillä ohjeiden toteuttamista valvoo rehtori – mikä on kiihotusta ja mikä ei. Tällainen ohje tekee mahdolliseksi kaikenlaisen mielivallan. Oppilastoiminnan kehittämistä häiritsee ennen kaikkea se, ettei mitään selvää käytäntöä ole.

Tämän kertomuksen moraali on seuraava:

Vaikka kirjelmien hämäryys salliikin yhä melko mielivaltaisen menettelyn oppilastoimintaa kohtaan, niin oppilaat voivat omassa toiminnassaan myös vedota tähän ohjeeseen juuri sen hämäryyden takia. Uusissa ohjeissa säädetään eräitä – niin kuin edellä olen toivottavasti sanonut – todellisia kiistämättömiä toimintavapauksia, joita oppilaiden on nyt ymmärrettävä käyttää.

Oppilaiden poliittisen toiminnan kehittäminen on kiinni vain oppilaista. Ensimmäinen tehtävä on lisätä poliittista keskustelua, toisaalta laajentamalla sitä, toisaalta syventämällä sitä.

T.A.
(T.A. 1972)

Helsingin Normaalilyseon 2 a tyynenä kouluneuvostovaalien myllerryksessä vuonna 1974.