Tapakasvatusta tarpeeseen

Aulis Ojajärven rehtoriksi tulon vaikutuksia koulun yleiseen menoon ja meininkiin oli oppilaiden keskuudessa suorastaan pelätty. Vuosikymmenen vaihdos ei nimittäin ollut tietenkään muuttanut Norssin levottomia teinipolvia yhdessä uudenvuoden yössä tiedostaviksi teinipolviksi. Veikon sivuilta voi kuitenkin aistia, että myös opettajakunta terhentyi uuden rehtorin johdossa vaatimaan hyviä tapoja taas kunniaan kaikilla luokkatasoilla. Asian ottivat erityisesti omakseen lehtorit Matti Castrén, Urho Johansson ja Ilkka Nuotio.

Kansallista itsetutkiskelua

Korpen skrek: ”Hatten av, hatten av!” Ursäkta, sade den främmande mannen, ”jag trodde att ni var en fågel”. (Jakobsson – Fröberg: Ruotsinkielen alkeiskirja)

Muuan vuosisadan vaihteen suomenruotsalainen pakinoitsija osasi luetella ne ilmaisut, joita suomalainen käyttää pyytäessään anteeksi. Ne olivat seuraavat: positiivi ”Ohoh…”, komparatiivi ”Ähäh…” ja superlatiivi jopa ”Ohopsan…”

Pitämällä korvansa auki saa kuulla toisenlaistakin. ”Norssin oppilas istunut röyhkeästi yleisessä liikennevälineessä vanhempien seistessä ja kiroillut, kun siitä on huomautettu…” ”Koulumme pojat eivät ota vaivakseen tervehtiä opettajia kouluaikana saati sitten iltaisin kerhojen kokoontuessa ja opettajien liikkuessa käytävillä…”

Sanotaan, että suomalainen on jäykkä luonnostaan. Hänellä on kuulemma kuitenkin karun hyväntahtoinen asenne lähimmäisiinsä, vaikka se ei ilmene ”apinamaisten kohteliaisuussääntöjen” tarkassa noudattamisessa. Monilla vierailla kansoilla, sanotaan, saattaa piillä kylmä ja laskelmoiva mielenlaatu kohteliaan ulkokuoren takana. Suomalainen on ”sellainen kuin hän juuri on”, sanoo mieluummin ”tähääm” kuin ”anteeksi”.

Näistä asioista on puhuttu väsyttävyyteen saakka. Opettaja tuntee itsensä kohta moton korpiksi, joka aina hokee: ”Hatten av, hatten av.” Siksi esitettäköön tässä vain tutkisteltavaksi seuraavat ongelmat:

Ilmentääkö raitiovaunussa mekastaminen karun hyväntahtoista asennetta lähimmäiseen? Missä määrin vanhemman henkilön, jonka ohitse nuorempi on kulkenut päätään hievauttamatta, on mahdollista laskea tapaus suomalaisen jäykkyyden ja syrjäänvetäytymisen halun tilille sen sijaan, että tulkitsisi sen piittaamattomuudesta ja mukavuudenhalusta johtuvaksi?

Missä määrin amerikkalainen nuorukainen, jolta ystävällinen ja kohtelias tervehdys tulee erinomaisella luontevuudella, on laskelmoiva ja epäaito suomalaiseen verrattuna? Miten voidaan varakasta vuorineuvosta, joka on tullut tunnetuksi tavastaan riisua hattunsa hississä pienimmänkin lähettitytön läsnä ollessa, pitää epäsuomalaisena nöyristelevänä ja pokkuroivana pyrkyrinä?

Kysymyksiä olisi paljon, mutta näissäkin lienee jo kyllin miettimistä.

M. J. Cn.
(Veikko N:o 1 1961, 3-4)

MaCa: A:la. Anteeksi, että häiritsen, mutta sekin kuuluu virkaani. (Veikko N:o 2 1969, 26)

Muuten olen sitä mieltä…

I
Koulupojat rakastavat dramatisointia. Heillä on vaikeuksia: pääovea ei ole lupa käyttää, välitunneilla ei saa vetelehtiä sisällä, opettajia on tervehdittävä, läksyjä on luettava. Kaikkialla on määräyksiä, tyranniaa ja sortoa, vapautta ei ole missään.

II
Koulupojat rakastavat romantiikkaa. Heillä on vanhanaikaisia ihastuksia. Vapauden aate sellaisena kuin he sen näkevät, on kotoisin vuosisadan takaa: silloisen taloudellisen liberalismin silmin katsottuna yhteisön määräykset olivat lohikäärmeen kaltaisia, ja niitä vastaan taisteltiin kelpo ritareiden tavoin.

Nyt pitäisi olla toisin. Kehitys on johtanut yhä suurempaan monimuotoisuuteen, sadat pojat joutuvat työskentelemään yhdessä ja jokainen on riippuvainen kokonaisuudesta. Säännöt ja määräykset palvelevat kaikkien etua ja turvaavat yhteistyön – toisena vaihtoehtona on [pudotkoot suomukset silmistänne] vain anarkia, massan mielivalta ja kaikkien sota kaikkia vastaan.

UJ
(Veikko N:o 2 1961, 2)

Circulus Vitiosus

Tämä on tarkoitettu lukioluokkalaisille.

On alentavaa opettajan joka välitunti hätistellä ulos abiturientteja, jotka muutaman kuukauden kuluttua ovat vapaita akateemisia kansalaisia. On ihmeellistä, että isoja miehiä on monessa kohdin kädestä pitäen ohjattava.

On kohottavaa seurata Konventin ja muiden yhteisöjemme kokouksissa civisten esityksiä ja järjestelyjä ja kuunnella keskusteluissa esitettyjä todella huomionarvoisia puheenvuoroja.

On houkuttelevaa ajatella, että tällaiset nuoret miehet varmasti osaisivat hoitaa itse suuren joukon asioitaan, toisin sanoen ylläpitää itsehallintoa keskuudessaan.

On ärsyttävää, että tästä huolimatta, aina tuon tuostakin sattuu tapauksia, jolloin lukioluokkalaisten keskuudessa paljastuu nulikkamaisuus – hetkellisyydessään, vastuuttomuudessaan ja epäluotettavuudessaan. On taas pakko ottaa tiukasti kädestä kiinni.

On ilmeistä, että tässä ollaan noidankehässä, circulus vitiosuksessa.

On kysymys siitä, kuka tai ketkä tämän noidankehän pystyvät nujertamaan.

M. J. Cn
( Veikko N:o 2 1963, 3)

5 b:n tukkatarkastus. Ääni: Ajakaa kunnolla tai antakaa kasvaa! (Veikko N:o 4 1966, 26)

MaCa myöhästyjille: Mistä tämä tällainen hiippaileminen johtuu?
Kuuluu epämääräisiä anteeksipyyntöjä.
MaCa: Ei mitään anteeksipyyntöjä. Se on sata markkaa.
(Veikko N:o 2 1961, 23)

MaCa: Kerrosvalvojalla pitäisi olla mellakkapoliisin koulutus. (Veikko N:o 2 1961, 23)

Myös Vanhat Norssit kiinnittivät asiaan huomiota, ilmeisesti koulun toivomuksesta. Norssin Päivänä 10.5.1963 Vanhojen Norssien pitämien teemaluentojen aihealueena oli näet ’Herrasmies m/63’. Vanhat Norssit esitelmöivät teeman puitteista tapakulttuurista, miehekkäästä käyttäytymisestä, mutta myös gastronomiasta. (Veikko N:o 2 1963, 9)

Sananvapaus

Kun sananvapaudesta 1700-luvulla ensi kerran puhuttiin, sen kannattajia elähdytti kuvitelma, että totuus tulisi sen välityksellä julki. Siitä päivin sananvapauden suojasta on kuultu monenmoista julistajaa, mutta yksi yhteinen piirre puhujissa kuitenkin on ollut: jokainen on uskonut olevansa oikeassa.

Nyt näyttää siltä, kuin totuuteen pyrkimisen yksinkertainen ja selkeä vaatimus olisi työnnetty syrjään. Vilpittömyyttä ei pidetä välttämättömänä, vääristelyt ja näppäräsanaiset valheetkin kelpaavat, eikä tätä asennetta haluta edes salata. Mikä hyvänsä ennakkoluulo, kuppikuntainen päähänpinttymä tai kaunainen mieleenjohtuma voi vaatia julkista kunnioitusta ja koskemattomuutta.

Kuitenkin vain rehellisyys ja todistusaineiston nuhteeton kunnioittaminen ovat sananvapauden arvon mukaisia, muu on kehittymättömyyttä, tahdittomuutta ja – kaiken uhallakin – myös huonoa käytöstä.

U. J.
(Veikko N:o 2 1964, 3)

Joululahjavihje: Valvovalle opettajalle vesipyssy. Kuva: Veikko N:o 3 1963, 35.

Meiltä ja muualta

Pieni poika syöksähteli sinne tänne ja itki. Hänen uusi lakkinsa oli likaantunut, toisluokkalaiset potkivat sitä pitkin pihaa ja hohottivat. Heidän silmänsä olivat ilkeät ja kovat ja heidän suunsa nauroi. Äkkiä tuli iso yläluokkalainen, otti lakin, puisteli sen puhtaaksi ja antoi pois. Sitten hän meni ja hävisi muiden joukkoon.

Siitä pitäen melkeinpä päivälleen 30 vuotta olen tiennyt, kuka on hyvä ihminen. Hän on ruskeatakkinen iso poika, jolla oli musta paita ja joka tuli, auttoi ja katosi kiitosta kysymättä ja kaipaamatta.

Tiedän myös – niin kuvittelen – mitä on Norssin henki. Juhlapäivinä se on juhlapuhetta, arkipäivinä se on älyllistä etevyyttä, koulutettua järjenjuoksua, taitavaa organisointia ja joskus myös kovaa huumorintajua. Se merkitsee usein hyvin suoritettua ylioppilastutkintoa, loistavaa karriääriä ja arvostettua yhteiskunnallista asemaa.

Myötätuntoni on kuitenkin yhä ison ruskeatakkisen pojan puolella.

U. J.
(Veikko N:o 2 1967, 3)

Naisopettaja metelöivälle 6 a:lle: LAPSET!
6 a: ÄITI
(Veikko N:o 2 1967, 30)

Yrjö Tavaila 3 b. III Palkinto Veikon linoleumipiirroskilpailussa 1960.
Kuva: Veikko N:o 2 1960.

MaCa: Kastsokaas, minä olen hiukan tarkempi järjestyksessä näissä vieraissa luokissa ja ammun varoituksetta lonkalta, jos häiriöitä ilmaantuu. (Veikko N:o 2 1964, 22)

MaCa: Huomauttaisin, ettei tämä opetus ole tarkoitettu miksikään lounasviihteeksi. (Veikko N:o 2 1970, 23)

Lukuvuonna 1967/1968 oli eräiden oppilaiden senaikaisen muodin mukainen henkinen meno ja meininki päässyt ilmeisesti jo sellaiseen jamaan, että Veikon uuden päätoimittajan oli taas puututtava siihen lehden pääkirjoituksessa.

Hälymystö – aikamme paperitiikeri

Aikaansa valppaasti seuraava koululainen on varmasti huomannut hälymystön esiinmarssin. Mahtipontisesti muristen ja hampaitaan näytellen se astelee hämmästyneitten katselijoiden kauhisteltavaksi. Se on mielenosoituksellisen piittaamaton ja ärsyttävä. Se haluaa herättää huomiota oikeamielisyydellään. Mutta se iskee usein harhaan, siksi se on paperitiikeri.

Hälinän aikaansaaminen on joillekuille yhtä tärkeätä kuin toisille joukkomuodin seuraaminen. Itsetehostus voi näet ilmetä monin tavoin. Tulokset ovat usein hymyilyttäviä, joskus suorastaan vahingollisia. Moni hyvä asia pilataan paukkutehosteilla, jos niitä käytetään kyllästyttävän paljon. Koiranpommeja on helppo heitellä, ikävä kuunnella. Lopulta tulee aina joku, joka kerää ne pois.

Veikko ei ole varsinainen sensaatiolehti. Kirjoittelevien norssien on siis turha luulla, että Veikko ei julkaisee heidän sepitelmiään, jos niistä muodinmukainen myrskyisyys ja kiihko. Norssissa on paljon itsenäisesti ajattelevia yksilöitä, jotka eivät antaudu kuohuvirran vietäviksi. Miksi he eivät kirjoita?

Nauttivatko hekin lumoutuneina joukkotiedotusvälineitten aikaansaannoksia luomatta itse mitään? Miksi kulttuurikilpailuihin osallistuvien ryhmä on niin vähäinen? Ovatko norssit paperijäniksiä.

I. N.
(Veikko N:o 2 1968, 3)

Johansson: ”Vihjaisen teille sen verran, ettei ’korkeatasoinen viikkolehti’ tässä otsikossa tarkoita JALLUa.” (Veikko N:o 2 1968)

Päivänsalo: ”Mikä on kirkkovuotemme tärkein juhla? HAGERT – ahaa, joku on taas leikkinyt istumajärjestyksellä. Mikäs sinun nimesi oli?”
Tauno: ”Joulu.”
(Veikko N:o 2 1968)

Teppo: ”Taidanpa viedä tämän istumajärjestyksen rikoslaboratorioon, ja ottaa viimeinkin selville, kuka sitä aina on sotkemassa.” (Veikko N:o 2 1968)

Kuva: Veikko N:o 2 1962, 27.

Tapakasvatuspilleristö

Hienovaraista kurinpalautusta: M. käännä saksaksi: minä en halua kuulua roskaväkeen. (Veikko N:o 3 1963, 18)

Luokanvalvoja: ”Vai lähdit pois voimistelutunnilta – noin vain? Etkö puhunut opettajalle mitään?”
Oppilas: ”Ei se kysynyt mitään.”
(Veikko N:o 3 1964, 18)

Jutti: ”Anteeksi kauheasti, että myöhästyin.”
Notski: ”Sinulla on se sairaus, mutta mene paikallesi.”
(Veikko N:o 4 1965, 25)

Nisse: ”Mikä sinun nimesi onkaan, Lehtivirta, kun olet niin harvoin näillä tunneilla?” (Veikko N:o 4 1965, 25)

Donna 5 a:lle: Jos minä olisin ammatinvalinnanohjaaja, niin minä tietäisin kyllä PALJON hyviä ammatteja teille. (Veikko N:o 2 1966, 19)

Donna 5 a:lle Teillä näyttää olevan sellainen tyyli, että te istutte jalat tiukasti maassa ja kädet puuskassa ja ihailette omaa säteilevää älykkyyttänne. Mutta minä nostan teidät tästä lähtien pystyyn niin, että muutkin saavat sitä ihailla. Se näkyy paljon paremmin, kun te olette pystyssä. ( Veikko N:o 2 1966, 20)

Oke: William Careyn lahjakkuutta osoitti, että vaikka hän oli vain suutari, hän luki ranskaa, venäjää, italiaa jne.
Ääni: Ymmärsikö se kanssa niitä?
Oke: Sä oot ilmeisesti viisas mies, kun sulla on rillit ja kaikki.
S:kangas: Täytyy ilmeisesti ottaa nää rillit pois.
(Veikko N:o 2 1966, 20)

Kattainen 6 a:n pitkätukkaisille: Menkääs pimut tuonne taakse istumaan! (Veikko N:o 3 1966, 26)

Kattainen: Tämä sana on saksaa ja tarkoittaa lättähattua tai mitä heitä lienevät kulttuuriradikaaleja. (Veikko N:o 3 1966, 26)

Tunnin lopussa: Voitte jo nousta, tunti on päättynyt. (Veikko N:o 4 1966, 26)

Kattainen: 11. Käsky kuuluu: Ei sinun pidä pöllöilemän. (Veikko N:o 4, 1966, 27)

MaCa: Näillä muinaisilla germaaneilla oli sellainen tukkalaite, että kyllä siinä Eikan pumpun kovimmatkin jäsenet kalpenisivat ihastuksesta. (Veikko N:o 4 1966, 28)

Oke tunnin alussa järjestäjälle: – Sinähän et tiedä mitään siitä, ketkä ovat poissa.
Järjestäjä: – En minä näitä vielä tunne, kun vasta kaksi vuotta sitten tulin Rovaniemeltä.
(Veikko N:o 3 1968, 25)

Urski: Minulla on pitkä muisti ja ilkeä mieli, että sopii nauraa vaan… (Veikko N:o 3 1968, 25)

MaCa: – Opettajalle maksetaan palkkaa siitä, että häntä häiritään. (Veikko N:o 2 1969, 26)

Markkanen ajaessaan oppilaita välitunnille: Toverit…
Ääni massasta: Huomenna saamme kiväärit.
(Veikko N:o 1 1969)