Päivän pyörittäjät

Norssin niin kuin muidenkin koulujen elämä kulkee omaa, likipitäen samanlaista latuaan päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen ja vuodesta vuoteen. Sitä latua pitää latukoneena auki koulun opettajisto ja henkilökunta. Lukuvuonna 1973-1974 henkilökuntaan kuuluivat:

• Taloudenhoitaja: Taija Lindström,

• Apulaiskanslisti: Tuulikki Koivu klo 8 – 14.30,

• Vahtimestari: Albert Pelli klo 8 – 15,

• Talonmies-lämmittäjä: Lilja Tokko

• Aputalonmies: Vihtori Tokko [työsopimissuhteinen]

• Siivoojat: Sirkka Hurmalainen, Vieno Lindblom, Laila Enlund,

Maire Halonen ja Anneli Iivari sekä työsopimissuhteinen 15.08.1973 alkaen Siiri Harju.

Sirkka Hurmalainen on eläkkeellä

Viime vuoden heinäkuussa jäi eläkkeelle monille norsseille tutuksi tullut rouva Sirkka Hurmalainen. ”Norssi on antanut minulle paljon”, hän sanoo.

Sirkka Hurmalainen [os. Rantanen] syntyi eräänä toukokuisena päivänä Nurmijärvellä Lepsämän kylässä, missä hän myös vietti lapsuutensa ja kävi kansakoulun.

Helsinkiin hän tuli 12-vuotiaana erään tuomarin perheen lastenvahdiksi ja oli kuusi vuotta myöhemmin saman perheen sisäkkö. Myöhemmin hän on toiminut muun muassa myyjänä ja tarjoilijana.
(Kuva: Ilpo Heporauta)

Norssiin rouva Hurmalainen tuli 01.08.1959 vahtimestari Albert Pellin eli ”Petterin” pyynnöstä. Samalla hän muutti miehensä kanssa Norssiin asumaan [Norssin alakerrassa oli tällöin vielä kolme asuntoa, joista yhdessä myös Albert Pelli perheineen asui] ja asui samassa paikassa aina vuoteen 1979. Silloin alkoi Norssin peruskorjaus ja rouva Hurmalainen muutti nykyiseen asuntoonsa Pukinmäkeen.

Norssissa rouva Hurmalainen oli aluksi apulaisvahtimestarina siivoojan palkalla ja myöhemmin keittiöemäntänä. Hänen työhönsä kuului ruoan jaon ohella muun muassa rehtorin kanslian ja myöhemmin opettajainhuoneen siivoaminen.

Opettajille hän ehti 25 vuoden ajan keittää päivittäin porokahvit. Ruokalassa hän työskenteli silloisen emännän rouva Rikaman kanssa, joka jäi eläkkeelle vuonna 1973. Myöhemmin tulivat myös nykyiset [1984] ruoanjakajat Annikki Laitinen ja Aili Suomalainen.

Jag satte på mina starkaste glasögon. – Istuin vahvimpien silmälasieni päälle.
(Veikko N:o 4 1971, 31)

”Silloin alkuaikoina ruokalassa oli vielä vanhat pitkät puupenkit. Leipää ja voita ei ollut, ja ruoka oli puuroa, soppaa ja velliä, joka tuotiin elintarvikekeskuksesta,” rouva Hurmalainen kertoo. Kuten nykyään, myös silloin oli oppilaita avustamassa ruoan jaossa.

”Meillä oli pitkään täysi poikavahvuus, vapaaehtoisia tulijoita olisi ollut enemmän kuin voitiin ottaa. 1960-luvulla olivat pitkään eräät Kovasen veljekset auttamassa ja pitivät kovaa kuria”, hän kertoo. ”Petterin kanssa valvottiin myös monet tanssit koulussa, molemmissa voimistelusaleissa. Myöhemmin tansseja alkoi olla ruokasalissakin.

Vuonna 1972 tytöt tulivat Norssiin. ”Aluksi se tuntui oudolta. Minä olin oppinut tervehtimään vain poikia ja sanoin edelleenkin ’Hyvää huomenta pojat’. Vasta jonkin ajan kuluttua ajatukseen tottui. Ja kohta tuli peruskoulukin, vuonna 1974. Silloin saatiin ruokalaan leivät ja voit, ruoka muuttui monipuolisemmaksi ja uusia ruokailuvälineitä hankittiin.”

Oppilaiden kanssa sanoo rouva Hurmalainen aina tulleensa hyvin toimeen. ”Välillä paremmin, välillä huonommin, mutta minulla on vain hyviä muistoja. Norssi on antanut minulle paljon. Minulla ei ole omia lapsia, joten Norssin oppilaat ovat olleet hyvin läheisiä. Samoin opettajat ja muu henkilökunta. Minulla on heistä vain hyvää sanottavaa.”

Rouva Hurmalainen jäi eläkkeelle 31.07.1984. Mielelläänkö? ”En. Olin kyllä harkinnut jatkaa vielä vähän aikaa, mutta ehkä näin oli parempi. Ja onhan 25 vuotta jo aika paljon.” Eläkkeellä olo ei kuitenkaan ole mitään leppoisaa joutenoloa”.

Välillä ihmettelen, että millä aikaa olen työssä ehtinyt käydä”, hän sanoo. Harrastuksia ei rouva Hurmalaisella juuri ole ollut, koulu on vienyt niin paljon aikaa, mutta hän mainitsee pitävänsä kalastuksesta, sienestyksestä ja samoilusta metsässä.

Entä mitä hän haluaisi sanoa Norssin oppilaille? ”Minusta kannattaa olla ylpeä siitä, että on käynyt Norssia. Kaikesta huolimatta tämä on erilainen koulu kuin monet muut, rauhallinen ja ulkoisesti arvokkaan tuntuinen. Monessa koulussa ei käytävillä mikään kasvi eläisi tai taulu pysyisi ehjänä. En tiedä, moniko tulee tätä huomanneeksi, mutta Norssi on aika siisti koulu.” T.H.
(T.H. 1984)

Albert Pelli lähtee

Norssin vahtimestarit ovat perinteisesti olleet pitkäaikaisia. Vahtimestari Kaarna palveli 20 vuotta vuoteen 1930 asti. ja hänen jälkeensä vahtimestari Bernhards vuoteen 1954.

Pisimmän työrupeaman on kuitenkin tehnyt Albert Pelli, joka on nyt jäämässä eläkkeelle palveltuaan 30 vuotta ja 8 kuukautta.


Kuva: Ilpo Heporauta.

Albert Pelli valittiin – syystä tai toisesta – syksyllä 1954 kahdensadan hakijan joukosta silloisen Helsingin Normaalilyseon vahtimestariksi. Samalla hän asettui asumaan Norssin alakerrassa olevaan virka-asuntoon, jossa hän asui vuoteen 1979.

Kolmeenkymmeneen vuoteen on mahtunut kaikenlaista, toteaa Albert. Hänen tullessaan norsseilla oli vakituisesti puku päällä ja vähänkin vakavammasta rikkomuksesta tuli hatkat. Koulussa järjestettäviä tansseja valvottiin tarkasti ja mikäli johonkin luokkaan eksynyt pari tavattiin ”itse teossa”, oli ikävyyksiä tiedossa – miten viatonta sekin nyt olisi!

Vaikka Albert Pelli on entinen poliisikonstaapeli, ei häntä voi kummemmin syyttää virkavaltaisuudesta. Hänen ja Norssin oppilaiden välillä on aina vallinnut tietynlainen luottamussuhde., johon varmasti on vaikuttanut hänen pitkä olonsa talossa – norssit ovat olleet joskus kuin omia lapsia. Albertin oma poikakin on vanha norssi.

Norsseista puhuttaessa Albert Pelli voisi kertoa paljonkin – miten tupakointi oli suosittua Manalassa eli silloisessa käymälässä ja miten vähän opettajat tätä norssien ikimuistoista kulttuuria arvostivat, tai miten pieni osuus alkoholilla oli edes penkkaripäivinä.

Nyttemmin Albert kertoo hiukan huvittuneena jäljittäneensä erästäkin norssia, joka mielellään on juonut punaviiniä eri kerrosten käymälöissä ja jättänyt pullot eri paikkoihin näytteille. ”Vielä kymmenen vuotta sitten siitä olisi pikavauhtia tullut erotodistus”, toteaa Albert.

Albert Pelli on vahtinut Norssia seitsemän rehtorin aikana. Norssin henki on sinä aikana muuttunut, ero on kuin päivällä ja yöllä. Jopa vahtimestarin tehtäviä on vaikea myöntää samoiksi kuin alkuaikoina, jolloin hän oli ikään kuin ’joka paikan höylä’. Nykyinen kopissa istuminen ja ovien availu käy pitemmän päälle yksitoikkoiseksi.

Siivoojien esimiehenä Albert on vähemmän tunnettu. Kuitenkin molemmin puolin on viihdytty hyvin. Myöskään opettajakunnasta Albert ei lähde puhumaan mitään pahaa. Selvä on, ettei nykyistä [1985] sen enempää kuin kouluakaan voi verrata vanhaan Norssiin. ”On kuitenkin henkilöitä, jotka eivät tätäkään ole huomanneet”, sanoo Albert mietteliäänä.

Miten norssit ovat muuttuneet kolmessakymmenessä vuodessa? ”Tarjonta on monipuolisempaa, on siis sekä tyttöjä että poikia. Meno on vapaampaa, ja toisaalta oppilaita on vähemmän kuin ennen. Parhaimpina aikoina oli 800 oppilasta, nyt vähän yli 500.”

Entä penkkarit? ”Ajan myötä nekin tietysti muuttuvat. Itse asiassa Norssin ensimmäiset farkutkin näin vasta 1960-luvun alkupuolella penkkarien yhteydessä. 1970-luvulla oltiin jo sitten kovassa vauhdissa, mutta nyt tuntuu taas, että menoa halutaan rajoittaa. Onko se sitten hyväksi, enpä mene sanomaan.”

Viimeinen kysymys: lähdetkö mielelläsi ja helpottuneena? ”Näin pitkän ajan jälkeen on tietenkin helpotus päästä lepäilemään. On aika ottaa nuorempia voimia tilalle niin kuin opettajienkin joukossa on tapahtunut.” Niin kauan on Albert kuitenkin Norssin tahtiin elänyt, että koulu tuskin helposti unohtuu. Me kaikki toivotamme Albertille mieluisia eläkepäiviä ja hyvää jatkoa. T.H
(T.H. 1985)