Lukiolaisen Vapaussotaa

Vuoden 1917 syyslukukausi oli Norssissa valtava tapahtumamylläkkä. Konventissa väiteltiin, eduskunnassa seurattiin siellä käytyjä keskusteluja tuntikaupalla, ja nuoriso väitteli militarismista. Konventin puheenjohtajana toimi tuolloin tunnetun aktivistiperheen poika Hans Håkon Christian [Bobi] Sivén [1899-1921] ja varapuheenjohtajana kirvesmiehen poika Eero Aarne Wuori [vuoteen 1906 Rosenberg, 1900-1966].

Vuoden 1918 kevätlukukautta ei ehtinyt jatkua kuin kolme viikkoa, kun maassa puhjennut Vapaussota lopetti koulunkäynnin tykkänään. Lukioikäisille oli kysyntää sekä valkoisten että punaisten puolella. Vaikka valkoisten puolelle matkustaminen oli Helsingistä hankalaa, punaisten puolelle siirtyi vain kolme norssia. Valkoiselle puolelle siirtyneet norssit osallistuivat puolestaan pääasiassa pääkaupungissa järjestettyyn maanalaiseen toimintaan.
(Nevakivi 1992, 21-23)

Norssissa vuonna 1918.

Suurena yllätyksenä tuli useimmille norsseille koulun äkillinen sulkeminen tammikuun lopulla 1918. Sotaan oli jo monen vuoden aikana totuttu, mutta harva saattoi tietää, että sota oli alkava Suomessakin.

Tiedettiin jääkäriliikkeestä ja tiedettiin sosialistien kiihkeästi pyrkivän valtaan – olihan marraskuun melskeiden aikana 1917 eräs 7. luokan oppilas saanut surmansakin – tiedossa oli myös suojeluskuntien muodostaminen ympäri maata, mutta tähän rajoittuikin se, mitä koulussa yleisesti tiedettiin.

Kahdeksasluokkalaisten, joihin allekirjoittanutkin kuului, mielen täytti etupäässä tulossa olevat ylioppilaskirjoitukset, koulun ovien sulkeminen aiheutti sen vuoksi ristiriitaisia tunteita. Yritettiin ensin kiellosta huolimatta jatkaa opiskelua koulussa, mutta sitä ei sallittu.

Verrattain harvat norssit onnistuivat pääsemään rintamalle, suurimmalle osalle koitti nyt pakollisen toimettomuuden aika. Pian kuitenkin levisi yläluokkalaisten keskuudessa tietoja valkoisten salaisesta järjestäytymisestä kaupungin tulevaa vapauttamista silmällä pitäen. Jo helmikuussa pojat kilvan tiedustelivat toisiltaan mahdollisuutta päästä mukaan aktiiviseen toimintaan.

Aluksi jouduimme tiedustelupalvelukseen, jakelimme ”Vapaita Sanoja”, kävimme punaisten kokouksissa ”vakoilemassa”, istuimme Siltasaaren kahviloissa kuunnellen punakaartilaisten kertomuksia rintamilta j.n.e.

Muistan elävästi Elannon kahvilassa viettämäni puolituntisen neljän aseistetun punasotilaan seurassa, jotka kerskailivat sotakokemuksillaan. Paljoa emme tietysti voineet tällaisella tiedustelulla urkkia eikä täten saaduilla tiedoilla liene ollut suurtakaan merkitystä, mutta olihan siinä jännitystä koulupojille.

Saatuamme kylliksemme tästä ”vakoilutoiminnasta” vaadimme päästä mukaan aseelliseen leikkiin. Kahdeksasluokkalainen Bobi Sivén, joka jo kauan oli ollut mukana aktiivistien työssä, ryhtyi värväämään norsseja suojeluskuntaan, jota lehtori Kl. U. Suomela oli ruvennut järjestämään. Järjestäytyminen tapahtui hyvin salaperäisesti.
Ryhmä, 10 miestä, tunsi vain ryhmänjohtajansa, mutta ei ylempiä päälliköitä. Päälliköt taasen tunsivat vain esimiehensä ja alijohtajansa, mutta eivät miehistöä. Kaikki käyttivät tekaistuja nimiä, jotta organisaatio erehdyksessäkään ei paljastuisi asiaankuulumattomille. Sotaharjoitukset, aluksi ilman aseita, tapahtuivat tietysti huoneissa, joissa ei paljoakaan voitu oppia edes ”äkseerausta”, taktiikasta puhumattakaan.

Kun sitten kukin sai määräyksen hakea kiväärin ja muut varusteet salaisista ”varuskammareista”, joutuivat hermot ensi kertaa kovemmalle koetukselle. Ei ollut helppoa kulkea kadulla muina miehinä punakaartilaisten ohi Winchester-kivääri kaulasta päällystakin alle ripustettuna.

Varsin jännittävää oli myös käydä Paul Ståhlin ”pommitehtaassa” Tarkk’ampujankadulla, missä jaettiin käsikranaatteja ja muita sellaisia koulupojille tuiki tuntemattomia vaarallisia vehkeitä.

Naiset olivat kutoneet villapaitoja, polvenlämmittäjiä ja muita vaarattomampia varusteita, joita pojille myös jaettiin. Harjoitukset alkoivat jo saada vakavamman luonteen ja kun sitten ”liikekannallepano” alkoi, tunsi koulupoikakin lähtevänsä miesten töihin.

Ryhmäni – Bobi Sivénin komennossa – kokoontui Tehtaankatu 7:ssä erään urhoollisen vanhan neidin luona, joka pelottomasti luovutti kotinsa käytettäväksemme. Täällä pukeuduimme täyteen sotisopaan – komean näköisiä olimmekin omasta mielestämme – ja aloimme odotella ulosryntäyskäskyä. Tämä aika olikin kaikkein jännittävin.

Punaiset olivat saaneet vihiä valkoisten kokoontumisesta näille seuduille ja yrittivät etsiä näitä pesäpaikkoja, mutta he olivat jo sangen arkoja eivätkä juuri uskaltaneet tunkeutua rappusiin – jotkut uskalikot karkotettiin käsikranaatin juhlallisella paukahduksella. Pietarinkadulle majoittunut norssilaisryhmä onnistui ikkunasta heitetyllä käsikranaatilla tekemään paikalle lähetetyn punaisten panssariauton käyttökelvottomaksi.

Iltapäivällä huhtikuun 12:ntena tuli tieto, että pian päästään kadulle. Ryhdyimme aterioimaan, kun äkkiä ankara pamahdus tärisytti huoneistoa. Hyppäsimme oitis pystyyn, mutta samassa selvisi, että lähettimme polkupyörän kumi vain oli puhjennut. Se oli kuitenkin merkkinä siitä, että sota oli alkanut, sillä samassa saapui ”kämppäämme” joukkuepäällikkö komentaen ryhmän ulos toimintaan.

Näin alkoi sitten Helsingin valtaus, johon norssit runsaslukuisasti ottivat osaa. Kuvaus näistä taisteluista ei enää kuulu tämän muistelman puitteisiin.
Lakit. cand. J. W. Sadeniemi
(Veikko N:o 8 1936-37, 199, 236)

Edellä tekstissä mainittu lehtori, filosofian kandidaatti Klaus Uuno Suomela [vuoteen 1906 Lindholm; 1888-1962] toimi Suomalaisessa Normaalilyseossa voimistelun ja terveysopin virkaa tekevänä nuorempana lehtorina vuosina 1918-1919 ja vakinaisena lehtorina vuosina 1919-1931. Hänen Vapaussodan aikainen toimintansa oli Helsingin vapauttamisen sekä pääkaupunkiseudun suojeluskuntien myöhemmän kehityksen kannalta mitä merkittävin.

Lehtori Suomela, Vimpelin sotakoulun vänrikki, ryhtyi helmikuun puolivälissä 1918 perustamaan ja kokoamaan Helsingin Valkokaartia. Hänestä tuli helmikuun lopulla sen I, ’Sini-valkoisen’ Pataljoonan komentaja. Pataljoonan vahvuus kohosi jo maaliskuun puoliväliin mennessä 1 000 mieheen, joista muodostettiin viisi komppaniaa.

Valkokaartin pataljoonien koulutus oli huomattavasti johdonmukaisempaa kuin suojeluskunnissa oli edellisenä syksynä ollut. Asekoulutus jäi punaisten hallussa ja venäläisen sotaväen miehittämässä kaupungissa kuitenkin vain pikakoulutuksen varaan. Koko kaupungin kattava tiedusteluverkko kyettiin kuitenkin luomaan.

Norssin lukiolainen Eero A. Wuori siirtyi sen sijaan punaisten puolelle. Hänen ensimmäinen toimipaikkansa oli Vallankumoushallituksen Suomen Punaisen Kaartin Intendenttilaitoksen Majoitusosasto, joka toimi Valtioneuvoston linnassa. Eero huomasi tuota pikaa johtavansa koko osastoa.

Vastuunalainen tehtävä osoittautui kuitenkin 17-vuotiaalle Norssin nerollekin pian ylivoimaiseksi, jolloin hän anoi ja pääsi Intendenttilaitoksen Elintarvikeosastolle. Palkkakin oli sama kuin edellisessä tehtävässä, 600 markkaa kuukaudessa + ruoka [aluksi € 629,19 + ruoka].

Erinomaisen kielitaitoinen Wuori joutui tässä tehtävässä matkustelemaan paljon Etelä-Suomessa ja jopa Pietarissa saakka. Hän pyrki myös joitakin kertoja rintamalle, mutta fiksua organisoijaa ei sinne päästetty. Miltei sattumalta hän oli juuri Pietarissa, kun Vapaussota päättyi valkoisen puolen voittoon, eikä paluuta Suomeen enää ollut.

Wuori vietti sitten vielä puolisentoista vuotta Neuvosto-Venäjällä, jossa hän 18-vuotiaana allekirjoitti myös Suomen Kommunistisen Puolueen [SKP] historiallisen perustamisjulistuksen. Sen jälkeen Wuori teki SKP:lle käännöstöitä ja kirjoitti artikkeleita SKP:n Nuorisoliiton aikakauskirjaan ’Rynnäkkö’.

Kun olot olivat hieman rauhoittuneet Suomessa, edelleen 18-vuotias Wuori palasi SKP:n etappitietä kotimaahansa, mutta siirtyi pian Vojakkalan kautta Tornionjoen yli Ruotsiin ja Tukholmaan. Ruotsin pääkaupunki oli 19-vuotiaalle ’pyhäkoulupojalle’ kuitenkin pettymys. Vaikka hän olikin saanut Ruotsin kansalaisuuden, hänet palautettiin lopulta Suomeen, jossa Etsivä Keskuspoliisi oli nuorukaista vastassa.

Korkein oikeus vahvisti Eero A. Wuoren saamat tuomiot 10 vuodeksi kuritushuonetta sekä sen jälkeen olemaan kahdeksan vuotta vailla kansalaisluottamista. Hän joutui istumaan ensin Turun lääninvankilassa, sitten Tammisaaren pakkotyölaitoksessa ja loppuajan taas Turun lääninvankilassa. Wuori siirrettiin vuonna 1925 ehdonalaiseen vapauteen.

Vankila-aikanaan Eero A. Wuori luopui kommunismista ja siirtyi ajattelultaan sosiaalidemokraatiksi. Hän toimi myöhemmin muun muassa Suomen Ammattijärjestöjen Keskusliiton [SAK] puheenjohtaja, ministerinä ja diplomaattiuralla, myös suurlähettiläänä sekä Tasavallan presidentin kansliapäällikkönä.
(Nevakivi 1992, 25- 59)

Helsingin valtaus 11.-13.04.1918. Kartta: Kaartin Jääkäri No 1 2008, 17.

Selite:

Helsingin valtauksen paraati 13.4.1918. Maistraatti tervehtii von der Goltzia.
Kuva: Mannerheim 1951, 333.

Helsingin valtauksen 20-vuotispäivänä käytetty suojeluskuntalaisten käsivarsinauhan tunnus. Värit ja muotoilu ovat alkuperäisen replika.
HVK = Helsingin Valkoinen Kaarti. HVG = Helsingfors Vita Gardet.
Kuva: Erkki Nordberg 2007.