Numeerinen tilinpäätös

Seuraavassa taulukossa on esitetty tunnuslukuja kunkin lukuvuoden päättyessä.

(HN 1960-1961 – 1969-1970)

Tunnuslukutaulukon tiedoista voidaan tehdä eräitä havaintoja. Norssin oppilasluku pysyi vuosikymmenen kolme ensimmäistä vuotta yli 750:n, mutta painui sitten sen alle pysyen kuitenkin koko vuosikymmenen ajan yli 700:ssä oppilaassa. Oppilasmäärän keskimääräistä suuruutta selittää koulun yksi 25. luokka, joka oli toiminnassa lukuvuosina 1958/1959 – 1966/1967.

Oppilasmäärät kuitenkin vähenivät absoluuttisesti vuosikymmenen puolivälissä. Ilmiö ei voinut johtua ensimmäisten luokkien luokkakokojen pienenemisestä, koska kullekin luokalle otettiin perinteisesti jokaisena syksynä kolmisenkymmentä turmeltumatonta kirkassilmää.

Vaikka ylioppilaita valmistuikin vuosikymmenen aikana ennätysmäärä, kaikkiaan 732, valkolakkien vuotuiset määrät pysyttelivät nekin yhtä notkahdusta lukuun ottamatta 66 ja 82 välillä. Selitystä on siten haettava muualta.

Helsingin oppikouluihin pyrki ja pääsi 1960-luvulla huomattavasti enemmän poikia kuin edellisillä vuosikymmenillä. Ilmeisesti oli sittenkin käynyt siten kuin vuonna 1955 pääsytutkintoa uudistettaessa oli pelätty: koko sisään otettu aines ei kestänytkään ankaraa opillista painetta.

Näin aikaisempaa suurempi osa oppilaista joutui poistumaan koulusta käytännöllisemmille aloille päästötodistusta saamatta. Voidaan olettaa, että tällaiset poistumat kohdistuivat kuudelle alimmalle luokalle. Näinkin olettaen on todettava, ettei poistuma keskimäärin luokkaa kohden ollut kovin suuri, keskimäärin vain noin 2-3 poikaa luokkaa kohden vuodessa.

Oppilaiden arvostelussa tapahtui tämänkin vuosikymmenen keskivaiheilla mielenkiintoinen siirtymä lievempään suuntaan. Edistyksen keskiarvo oli noussut jo 1950-luvun lopulla tasolle 7.50 ja ylikin, jolle se ei ollut koskaan aikaisemmin kohonnut. Nyt se nousi lukuvuodesta 1964/1964 lähtien tasolle 7.70 ja kiinnittyi pysyvästi hieman sen yläpuolelle.

Samalla vähenivät ehtoja saaneiden määrät. Luokalle jätettiin ja jäätiin Norssissa sen sijaan liki yhtä surutta kuin aikaisemminkin. Tätä kehitystä voi tarkastella seuraavasta taulukosta.

(HN 1960-1961 – 1969-1970)

Ylioppilastutkintoa uudistettiin lukuvuonna 1969/1970 siten, että arvosteluasteikkoon otettiin mukaan kaksi uutta arvosanaa: Magna cum laude approbatur ja Lubenter approbatur. Arvosteluasteikosta tuli täten kuusiportainen entisen neliportaisen sijaan.

Ylioppilastutkintolautakunta päätti arvosanojen pisterajat kullakin tutkintokerralla erikseen, kun arvostelutyö oli saatu päätökseen. Arvosanojen suhteelliset osuudet vaihtelivat siten jonkin verran eri kokeissa ja eri tutkintokerroilla. (YOTL 2007) Uudistuksella pyrittiin mitä ilmeisimmin ylioppilastutkinnosta saatujen arvosanojen normaalijakautumaan.

Norssin omien ylioppilaiden ylioppilaskirjoitusten yleisarvosanat on esitetty seuraavassa taulukossa.

1) Ylioppilaita
2) Laudatur = [häntä] kiittäen / ylistäen
3) Magna cum laude approbatur = [hänet] suurten kiitosten kera hyväksytään
4) Cum laude approbatur = [hänet] kiitosten kera hyväksytään
5) Lubenter approbatur = [hänet] mielellään hyväksytään
6) Approbatur = [hänet] hyväksytään
7) Improbatur = [hänet] hylätään
8) Kev. = keväällä
9) Syk. = syksyllä
10) Yksi kompensoitiin
(HN 1960-1961 – 1970-1971)

Huomiota herättää tämän vuosikymmenen laudaturien ja cum laude approbaturien suuri määrä sekä toisaalta approbaturien ja improbaturien häviävän pieni määrä. Norssissa tavattiin kirjoittaa joko laudaturin tai cum laude approbaturin ylioppilaiksi.

Vertailun vuoksi todettakoon vielä kerran kevään ylioppilaskirjoituksissa valkolakin saaneiden määrät koko valtakunnassa.

(Kiuasmaa 1982, 382)

Norssin yleisarvosanojen prosentuaalinen jakautuma lukuvuosittain on esitetty seuraavassa taulukossa.

1) Lopullinen kirjoituksiin osallistuneiden abiturienttien määrästä

Taulukosta voidaan todeta seuraavaa. Ylioppilastutkinnon arvosana- ja niiden jakautumauudistuksesta ei voi ensinnä vielä yhden lukuvuoden perusteella tehdä mitään johtopäätöksiä.

Yleisarvosanan laudatur kirjoitti joka tapauksessa vuosittain 31.19 – 50.63 prosenttia ja koko vuosikymmenen aikana keskimäärin 41 prosenttia kaikista Norssin ylioppilaista. Melko tasan puolet kirjoitti yleisarvosanan cum laude approbatur, jonka yleisarvosanan vuosittainen esiintymistiheys oli 41.77 – 60.66 prosenttia ja keskimäärin koko vuosikymmenen aikana 51 prosenttia.

Tilastojen mukaan näyttäisi joko siltä, että sodan aikana syntyneet pienet ikäluokat sekä sen jälkeen syntyneet suuret ikäluokat olisivat olleet Norssissakin fiksumpia kuin edeltäjänsä, mikä ei tietysti välttämättä pidä paikkaansa.

Tai sitten Ylioppilastutkintolautakunta olisi jatkanut lipsumistaan arvosanoja jakaessaan, mikä on paljon todennäköisempää. Taulukko osoittaa kaikesta huolimatta lisäksi sen, että eri vuosiluokat olivat ylioppilaskirjoituksissa tiedoiltaan eritasoisia.

Tekisi mieli edelleen selvittää, miten uuden tyylisen pedagogisen ja didaktisen koulutuksen saanut sekä nuorentunut opettajapolvi vaikutti oppimisen tasoon yleensä ja ylioppilastutkinnon yleisarvosanojen tasoon erikseen.

Toinen vaikuttava seikka saattaisi olla se, että Norssin kokenein opettajakunta joutui nyt auskultanttien uusimuotoisen valmennuksen yhteydessä todella pohtimaan oppimisen pedagogisia ja didaktisia kysymyksiä.

Vuosikymmenen aikana alkoi myös opetusteknologia kehittyä, ja oppilaat rupesivat asettamaan opettajillensa haasteita. Tässä teoksessa ei näihin seikkoihin ole kuitenkaan mahdollista paneutua.

Seuraavassa taulukossa on esitetty tilastotietoa auskultoinnin volyymeista Norssissa 1960-luvulla. Valitettavasti vuosikertomusten tilastointijärjestelmä ei enää anna mahdollisuuksia auskultanttien pitämien tuntien lukumääräiseen tarkasteluun.

(HN 1960-1961 – 1969-1970)

Taulukosta voidaan todeta, että auskultanttien määrä pysyi koko 1960-luvun korkeana. Auskultantteja oli lukuvuonna 1949/1950 ollut 145, ja heidän määränsä oli koko 1950-luvun ollut 205-245 tasolla aina lukuvuoteen 1958/1959 saakka. Uudelle vuosikymmenelle tultaessa auskultanttien määrä kohosi pysyvästi yli 250:n ja oli huippulukuvuotena 1966/1967 jo yli 300.

Tämä merkitsi paluuta 1930-luvun alkupuolen volyymeihin. Ne olivat taas johtuneet siitä, että Tyttönormaalilyseo alkoi vasta lukuvuonna 1936/1937 saada oman opetusharjoittelunsa täyteen vauhtiin. Uudet normaalilyseot, joita perustettiin 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa, eivät vielä ehtineet helpottaa Norssin auskultanttipainetta.

Auskultanttien pitämien tuntien määrää ei tilastoinnin muuttumisen takia voi valitettavasti enää esittää. Historia- ja omakohtaiseen muistitietoon perustuen voidaan kuitenkin olettaa, että niitä on ollut vähintään keskimäärin yli 120 kutakin luokkaa kohden vuodessa. Tässä olettamuksessa on otettu huomioon se tosiseikka, että 1.-2. luokilla sekä 8. luokilla harjoitustunteja oli vähiten.

Yhtä kaikki. Mikäli ylioppilaskirjoituksissa menestymistä pidetään arvona sinänsä, 1960-luvun norssien ei tarvinnut laisinkaan hävetä aikaisempien vuosikymmenien norssien joukossa. Päinvastoin.

Mikäli koulunkäyntiä taas pidetään jonkinlaisena ’ei koulua vaan elämää varten’ – mietelmän mittarina, myös 1960-luvun norssit ovat menestyneet elämän kilpailussa vähintään kohtuullisen hyvin.

Aivan lopuksi on vielä todettava, että vuosikymmenen lopulla harjoitettu kulttuuriradikalismi ja kouludemokratiasta vouhottaminen ei pahemmin heikentänyt koulumenestystä, mikä saattoi tietysti johtua arvostelun lempenemisestä.

Mutta ylioppilastutkinnon yleisarvosanojen taso kyllä notkahti hieman lukuvuosina 1967/1968 ja 1968/1969. Olisikohan läksyjen luku ja pänttääminen sittenkin ollut itse kunkin tulevaisuutta silmällä pitäen tehokkaampaa kuin teinipolitiikassa pyöriminen. Tässäkin olisi jollekin hyvä tutkimusaihe.