Hiihtoloma

Ruotsalaisen Normaalilyseon historian yliopettaja Ahti Konrad Ottelin korosti vuonna 1931 ilmestyneessä teoksessaan ’Kasvatusopin pääpiirteet, I Yleinen Kasvatusoppi’, että varsinkin kokeellinen kasvatusoppi pyrki esiintymään tieteellisyyden vaatimuksin. Hän korosti teoksessaan sitä, että kasvatusoppi kuului filosofisiin tieteisiin ja että kyseessä oli soveltava tiede. Toinen osa, joka oli tarkoitettu erityisesti oppikoulua varten, sai alaotsakkeekseen nimen ’Opetusoppi’. Tässä teoksessa esitettiin opetussuunnitelma ja opetusmenetelmäoppi käytännönläheisesti ja teoretisointia vältellen. (Heinonen 1989, 135-137)

Käytännön kasvatusilmapiiri pysyi kuitenkin muuttumattomana. Urheilua pidettiin erinomaisena asiana, jota suositeltiin varsinkin pojille. Ilman urheilua poikia uhkasivat monet vaarat. “Päinvastaisessa tapauksessa - kun siis nuori väki ei hiihdä, ei luistele, ei juokse, hyppää eikä ui tai muuta urheilua harrasta, ei edes palloile taikka voimistele - silloin käy tie joutilaana ollen ja huonojen ‘kaverien sakissa’ niihin onnettomiin ‘edesottamuksiin’, joitten satalukuisessa sarjassa ovat ensimmäisinä tämän nimiset: viina, tanssi, irstailu, korttipeli ym., ym. Ja tällä linjalla lakastuu nuoressa se, minkä pitäisi luonnon mukaisesti kukkeimmasti kukoistaa: ruumiin tarmo, voima ja kunto, sekä sielun puhtaus ja mielen rauha.” (Vasara 1997, 526) Kasvattajilla näytti olevan samat huolet kuin heidän edeltäjillään kolme ja neljä sataa vuotta aikaisemmin sekä 70 vuotta myöhemmin.

Vuonna 1933 mietintönsä jättänyt Oppikoulukomitea katsoi, että liikunnalle olisi varattava kaikilla luokka-asteilla kolme viikkotuntia. Lauri Pihkala [1888-1981] esitti mietinnöstä positiivisen arvion. Koulujen urheilulla oli laajakantoisempaakin merkitystä. “Mutta koko kansamme moraalista kehitystä silmällä pitäen on vieläkin tärkeämpää, että koulu ja sen yhteiskunnallisesti esimerkillisin osa, oppikoulu ottaa urheilusta irti ainutlaatuiset henkiset arvot ja sillä tavoin määrää koko urheiluelämämme suunnan ja elämän.” Koululaisten urheilumahdollisuuksista käytiin myös muutoin vilkasta keskustelua.  Kehitteillä oli näet kevätlukukaudelle kaavailtu uusi loma, jota koululaisten toivottiin käyttävän liikunnallisiin harrastuksiin.

Hiihtoloma-ajatuksella oli kuitenkin myös vastustusta, koska sellaisen pelättiin haittaavan lasten menestymistä lukuaineopinnoissa. Lauri Pihkala vastasi tähän, että sellaisen oppilaan, jolle viikon loma aiheuttaa nelosia lukuaineissa, on jopa hyödyllistä jäädä luokalle.

Kouluhallituksen ylitarkastajan Arvo Vartian [1881-1963] onnistuikin ajaa hiihtoloma-ajatus läpi Kouluhallituksessa ja saada sille poliittisen johdon hyväksyntä. Lomaa koskenut laki vahvistettiin 8.10.1933 ja viikon pituinen hiihtoloma tuli käyttöön oppikouluissa kevätlukukaudella 1934 sekä kansakouluissa vuotta myöhemmin. Tällä kertaa hiihtoloman idea ei tullut Ruotsista, vaikka siellä olikin pidetty jo lukuvuodesta 1928-1929 lähtien erityisiä ulkoilmalomia. Ajatus oli taattua kotimaista alkuperää.
(Vasara 1997, 632-637)

Norssissa ensimmäinen hiihtoloma pidettiin 25. II – 5. III 1934. Loma tuntui sekä oppilaiden että opettajien kannalta vastanneen hyvin tarkoitustaan. Se näkyi jo siitä, että useilta luokilta noin kolmas osa oppilaista matkusti loman ajaksi maaseudulle. Kaikkiaan 109 oppilasta suoritti lisäksi loman aikana hiihtomerkin. Loma-aika ei vain ollut erityisen edullinen Helsinkiin jääneille, koska sää oli ollut silloinkin leuto. (HSN 1933-1934, 4)

Alvar Cawén: Suksipoikia.
Kuva: Erkki Nordberg 2007.

Ja pitihän poikia aamuisinkin karaista kestämään hiihtoloman fyysisiä ponnistuksia.
(Salokannel & Salonen 1935)