Sbuli mut snadi

Kaupungin julkisesta liikenteestä saa käsityksen seuraavasta taulukosta.

1) Yhteen suuntaan mitattuna
2) Liikennepituus 5,0 kilometriä suuntaansa
(HKT 1956, 244-247, 370; HKT 1961, 197-199; 336; HKT 1966, 227-231, 365; HKT 1971, 190-194; 327; Bussikaistalla 2006a; Aalto 1972, 304)

Taulukosta voidaan tehdä eräitä mielenkiintoisia havaintoja. Sitä mukaa, kun kantakaupungin ja siihen välittömästi liittyneiden kaupunginosien väki väheni, myös sähköllä toimivaa raitiotie- ja johdinautoliikennettä supistettiin. Niiden liikennepituus lyheni ja matkustajamäärät vähenivät.

Bussiliikenteen liikennepituus sen sijaan kasvoi vuosikymmenen loppuun asti, mutta matkustajat alkoivat vähetä sieltäkin vuosikymmenen lopulla. Tämä johtui yksityisautoilun lisääntymisestä ennen kaikkea Itäväylällä, jonka liikenne muuttui uudelle vuosikymmenelle tultaessa ruuhka-aikoina peräti tukkoisaksi.

Koulumatkaa piristää raitiovaunun reipas tunnelma
– Framoot po kongen vakuuda.
– Älkää tönikö!
– Anteeksi rahastaja, mutta käteni jäi oven väliin.
– On se kumma, kun ei vanhalle ihmiselle anneta paikkaa.
– Anteeksi … Haluaisin käteni pois oven välistä.
– Onko tuo muka sylikoira?
– Tuota, kyllähän…
– Sitten minäkin olen sylilapsi mallia -09.
– Mmm… grrrrphh.
– Ovatko kaikki maksaneet – har alla betalat!
– En voi, kun käteni on ovenvälissä.
– Ei ovea voi avata vaunun ollessa liikkeellä.
– Mutta tämähän seisoo.
– Mutta tässä ei ole pysäkkiä.
– Miksi tämä sitten seisoo?
– Mutta tässä ei ole pysäkkiä.
– Miksi tämä sitten seisoo?
– Tämä on raitiovaunu. – Jääkö kukaan seuraavalla?
– Jos ovi avautuu, putoan seuraavalla.
– Varokaa ovea – akta föör dörren.
– Oooaa uuuuoeeeyyööiiiiiiiiiiiik.
– -----------------.
– Olkaa hyvä, maksakaa!
– Kai pääsen puolella hinnalla, koska olen puolet matkasta ollut puoliksi ulkona.
– Lässyn lässyn. Mä olen koko matkan seisonu yhdellä jalalla ja kolme ihmistä on liftannu mun kengänkärjellä aa sata kiloa kappale.
(Veikko N:o 3 1962, 21. Kuvat: Jorma Rauhalan kokoelma)

HKL:n raitiolinjat 01.06.1965. Kuva: SRS A. Hellman.

Päivänsalo: ”Mistähän täällä Helsingissä voisi ostaa uuden ikonin?”
Ääni: ”Asematunnelista”.
(Veikko N:o 1 1968)

Johansson ainetta palauttaessaan: …siinä oli hyviä sanoja kuten käpälöidä.
L: Käpälöidä, mitä se meinaa?
J: Sinun pitää käydä Asematunnelissa katsomassa.
(Veikko N:o 4 1968)

Uusinta uutta raitiovaunurintamalla. HKL 15, valmistaja: Karia/SAT/STR 1959, 31 istumapaikkaa, Munkkiniemessä 1970-luvulla alkuperäisessä asussaan. Kuva: Jorma Rauhala.

Vetovaunusarjan perävaunu HKL 503, valmistaja Koria/SAT/STR 1958, istumapaikkoja 28+1, seisomapaikkoja 83, alkuperäisessä asussaan. Poistettu 1983 mennessä. Kuva: Jorma Rauhalan kokoelma.

KL 1966. Kuva: Erkki Nordberg 2007.

Lastenlippu maksoi 1.12.1966 alkaen keskustalinjoilla 0,25 markkaa = € 0,37; aikuisten kertalippu keskustalinjoilla 0,45 markkaa = € 0,66; kertalippu 1 vyöhykkeellä 0,60 markkaa = € 0,88 ja 4 vyöhykkeellä 1 markan = € 1,47. 10 matkan kortti maksoi 1 vyöhykkeellä 5 markkaa = € 7,37; 50 matkan kortti kahdella linjalla 23 markkaa = € 33,92 ja kuukauden yleislippu 58 markkaa = € 85,53. Aika kallista vai mitä? Elämä on.

Esikaupunkilinjojen linjatunnukset uusittiin syksyllä 1965. (Helsingfors 1965; liite)

Helsingissä rekisteröidyt moottoriajoneuvot 1955-1970.

1) Luvussa mukana myös erikoisautot
2) Näistä erikoisautoja 538
(HKT 1956, 371; HKT 1961, 333; HKT 1966, 342; HKT 1971, 315)

Taulukosta voidaan todeta, että henkilöautojen määrä liki kolminkertaistui 1960-luvulla. Kuorma-autojen määrä puolestaan väheni lavatilan kasvaessa.

Ajoneuvoliikenne Mannerheimintien – Simonkadun – Kaivokadun risteyksessä yhtenä syyskuun päivänä kello 06.00-20.00.

1) Pakettiautoja, moottoripyöriä, hevosajoneuvoja, polkupyöriä, käsirattaita ym.
2) Mannerheimintie Hesperiankadun kohdalla
(HKT 1956, 266; HKT 1966, 226; HKT 1971, 187)

Taulukosta voidaan todeta raitiovaunuliikenteen voimakas väheneminen kyseisessä risteyksessä 1960-luvulla. Tämä johtui kahdesta seikasta. Vaunut suurenivat, ja liikenteenlaskentapaikka siirtyi Hesperiankadun kohdalle. Vaunumäärästä jäivät näin puuttumaan kaikki niiden linjojen vaunut, jotka kääntyivät Kaivokadulta Mannerheimintielle Stockmannin suuntaan ja päinvastoin.

Risteys kiinnosti tietyssä mitassa myös perusstadilaisia norsseja.

Useat luokat tekevät näin keväällä luokkaretken mikä minnekin, kutka kunnekin, ketkä kennekin. Tulkoon jonkinlaisena varoituksena mainituksi, että helsinkiläinen koululaisryhmä Tukholman katuvilinässä näyttää ihan samalta kuin joukko turvanuijia Aleksilla.

Aidon retkitunnelman luomiseksi riittää siis se, että panee lippalakin päähänsä ja menee ruuhka-aikana katselemaan Simonkadun liikennevaloja ja puhuu puoliääneen jotain revontulista ja lopulta sopimattomimman hetken tullen syöksyy kohden punaista kuin härkä Espanjassa.

Vaikutusta voi tehostaa pysäyttämällä raitiovaunun ja kysymällä kuljettajalta, että mihinkäs se piili menee.
(Pulpetin mietelmät. Veikko N:o 2 1962)

Pulpetin miettimä luokkaretkikohde.

Ajoneuvoliikenne Hakaniemen torilla yhtenä syyskuun päivänä kello 06.00-20.00.

1) Pakettiautoja, moottoripyöriä, hevosajoneuvoja, polkupyöriä, käsirattaita ym.
2) Pitkäsilta
(HKT 1956, 266; HKT 1961, 196; HKT 1966, 226; HKT 1971, 187)

Tätä taulukkoa tarkasteltaessa on otettava huomioon, että Hakaniemen silta oli avattu liikenteelle lokakuussa 1961, mikä luonnollisesti vähensi varsinkin raskasta liikennettä Pitkälläsillalla. Taulukosta näkyy kuitenkin myös raitiotieliikenteen vähentyminen. Ajoneuvomäärät olivat silti Pitkälläsillallakin vuosikymmenessä kaksinkertaistuneet, keskimäärin 1 543:sta ajoneuvosta 2 953:een ajoneuvoon tunnissa.

Helsingin Puhelinyhdistyksen [Elisa] puhelinliittymät ja puhelinliikenne 1955-1970.

1) Vuodesta 1960 alkaen paikallis- ja verkkoryhmäpuhelut yhteensä
(HKT 1956, 267-268; HKT 1961, 203-203; HKT 1981, 163)

Taulukosta voidaan todeta, että lankapuhelin yleistyi voimakkaasti 1960-luvulla. Liittymien määrä liki kaksinkertaistui ja keskimäärin yhden saman puhelimen varassa olleiden ihmisten määrä keskimäärin miltei puolittui. Ihmiset myös puhuivat enemmän puhelimiinsa, joiden paikallispuhelumaksu ei riippunut pälpätyksen pituudesta. Mielenkiintoista on myös todeta ulkomaanpuhelujen määrän yli 3½ -kertaistuminen.

Radio- ja televisioluvat Helsingissä.

(HKT 1961, 338; HKT 1966, 369; HKT 1971, 315, 327)

Radiovastaanotin alkoi 1960-luvulla olla jo jokaisessa taloudessa, jonka lisäksi teineillä oli myös omia tasku- ja matkaradioitaan. Mustavalkoisten televisioiden määrä taas kuusinkertaistui helsinkiläiskodissa 1960-luvulla, vaikka vastaanotin maksoikin teollisuustyöläisen kolmen kuukauden palkan. Mutta väritelevisio antoi vielä odottaa itseään. Punaväritteistä ohjelmaa tuli sen sijaan kyllä mustavalkoisestakin tuutin täydeltä.

Helsinkiläinen mietelmä 1960-luvulta: Helkkari, sano talkkari, nyt on naapurillakin jo telkkari.

Autojen tuontisäännöstely lopetettiin vuonna 1965. Varakkaimpien perheiden autot ja erityisesti pirssiautot alkoivat olla lujaa saksalaista laatua.

Mercedes Benz 180 C vuosimallia 1962. Kuva: Vehomiemen automuseo; Raimo Myllyoja.

Vähäväkisempien autoilun harrastajien oli sen sijaan vielä pitkään tyytyminen itäautoihin.

Skoda Felicia Hardtop 1961. Kuva: Vehoniemen automuseo.

Oikein köyhien tai tosiuskovaisten oli tyydyttävä itäsaksalaiseen. Kun IFA F8 valmistus lopetettiin, sen seuraajana alettiin valmistaa P 70 Zwickauta, Trabantia, jonka kori on ihmeaine duroplastia, hartsin ja puuvillan sekoitusta. Ensimmäinen valmistui tehtaan linjalta 07.11.1957 ja sai yli kolme miljoonaa seuraajaa.

Auto tunnetaan kaksitahtimoottorin röpötyksestä ja pakokaasun hajusta, mutta auton nimessä haisee kylmä sota. Trabant tarkoittaa nimittäin tekokuuta, ja nimellä haluttiin korostaa juuri Sputnikin laukaisua.

Auton tuotanto alkoi Itä-Saksan Kommunistipuolueen päätöksellä, ja puoluetoimisto myös saneli autolle asetetut vaatimukset. Paino sai olla 600 kiloa, huippunopeuden piti olla 90 kilometriä tunnissa, keskikulutus sai olla enintään 5½ litraa sadalla kilometrillä, ja autoon piti mahtua neljä henkilöä.

Trabantista tuli DDR:n kansalaisen tavallisin ajokki, sillä se oli halpa. ’Trabi’ oli lisäksi helppo korjata ja muuttaa mieleiseksi. Viimeisimmäksi jäänyt vuosimalli oli 1991, mutta siinä olikin jo Volkswagen Polon nelitahtimoottori.

Miksi Trabant seisoo valoissa, vaikka vihreä valo palaa jo? Koska sen takana olevassa mersussa on ilmastointi päällä.

Poliisi pysäyttää Trabantin. ”Kansalainen, eihän teidän autossanne ole edes nopeusmittaria! Miten pystytte noudattamaan rajoituksia?

Trabantin kuljettaja vastaa: ”Toveri Kansanpoliisi, käyhän se ilman mittariakin. Kahdessakympissä tuulilasi väräjää, kolmessakympissä tutisevat tuolit. Kun ajan viittäkymppiä, rämisevät ovet. Ja kahdeksassakympissä kalisevat omat hampaani.”

Prahasta Itä-Berliiniin matkalla ollut matkustajakone kaapataan. Kone laskeutuu Wienin lentokentälle, jossa kaappaaja esittää vaatimuksensa DDR:n valtiolle: ”Joko minulle toimitetaan uusi pakoputki Trabantiini, tai muuten vapautan panttivangit”.
( Ahtiainen 2007)

Melkein ensimmäisiä. Trabant, P 70 Zwickau 20 Sedan vuodelta 1958 Vehoniemen Automuseossa. Takana puolalaisten Poliisikoululle vuonna 2006 lahjoittama TR 601 L Limousine vuosimallia 1977; 28 itäsaksalaista hevosvoimaa, kulutus 15 litraa/100 kilometrillä. Kuva: Erkki Nordberg 2007.

Ponipoppoon perheelle kelpasi sen sijaan vain Volvo.

Volvo Amazon, kaksiovinen P130. Kuva: Bilia Oy.