Pulpettien rintamamiehet

Maan palautuminen normaalitilaan kesti kauan, aina vuoteen 1952 asti, jolloin Suomi sai maksettua sotakorvauksensa ja järjestettiin Helsingin Olympialaiset (Lyytikäinen 2003). Norssinkin normalisoituminen kesti vuosia. Puolustusvoimien palveluksessa olleet olivat muita koululaisia vanhempia ja voineet joidenkin mielestä saada sellaisia tottumuksia, joita koulussa ei voitu sallia (Kaarninen & Kaarninen 2002, 226) Norssin oppilaita oli sitä paitsi sotien sekä niitä seuranneiden rauhan vuosien aikana asepalveluksessa seuraavasti. (HSN 1941-1942, 3; 1943-1944-1945, 59-60; 1945-1946; 1946-1947; 1947-1948)

1) Koulunsa jo lopettaneet norssit mukaan luettuina.

Vapaussodan jälkeinen aika oli ollut levotonta. Suuri osa yläluokkien oppilaista omisti intonsa suojeluskuntatyöhön. Muuan koulun oppilas sai surmansa tiedusteluretkellä Viron vapaussodassa. Rehtori Soveri joutui lähettämään opettajakunnan puolesta oppilaiden vanhemmille kehotuksen valvoa, etteivät oppilaat saa kuljettaa mukanaan ampuma-aseita – ainakaan kouluun!

Ja tehdessään viimein yhteenvedon kuluneen lukuvuoden 1918-1919 työstä rehtori totesi, että sen säännöllistä kulkua olivat haitanneet ennen kaikkea edellisenä vaillinaisena työvuotena tietoihin jääneet aukot, elintarvikepulasta johtunut väsähtäneisyys, nuorten vilkas osanotto suojeluskuntiin, Helsingissä liikkuneet kulkutaudit ja tiheät opettajavaihdokset.

Rangaistuskirjasta voi huomata, että rehtori on kurinpidossa yleensä tyytynyt alaluokkiin ja rankaissut vain törkeimmistä rikkomuksista. Sodan kintereillä oli seurannut siveellisyyskäsitteiden höltyminen. Siveellisyyttä loukkaavien kuvien levittäminen johtikin erään oppilaan erottamiseen koulusta koko lukukaudeksi. Tämän luontoisia merkintöjä oli kyseiseltä lukuvuodelta useampiakin. Joukossa oli myös varastetun tavaran vastaanottamista ja salaamista.

Olikin tavallaan keventävää tavata rangaistuskirjasta niin viaton ja tutunomainen merkintä kuin ”leikki suurella neulalla ja sai sen lopulta seinään lentämään – 1 tunti jälki-istuntoa.”

Tupakanpolttoa katsottiin ilmeisesti läpi sormien tuona Vapaussodan jälkeisenä aikana. Rehtori katsoi vasta seuraavana vuonna tarpeelliseksi statueerata esimerkin nähtävästi jonkin uhittelevan tupakanpolttotapauksen takia. Mutta rehtori Soveri ei ollut koko rehtoriaikanaan tässä asiassa niin tinkimätön kuin edeltäjänsä, rehtori Paavo Virkkunen. Ajat ja käsitykset olivat muuttuneet.

(Waltari 1937, 67-68)

Koulutalossa jouduttiin vuonna 1944 tekemään pikakunnostus, jotta koulunkäynti päästiin yleensä aloittamaan. Aluksi tehtiin summittainen korjaustyö. Halkeamat rapattiin ja ne maalattiin vasta vuosia myöhemmin. Koulutyö aloitettiin vuoroluvulla. Vuosina 1945 ja 1946 oltiin opinto-ohjelmissa jäljessä. Ylioppilaskirjoitukset olivat vasta toukokuussa ja lakitus keskikesällä, juhannuksen tienoilla (Wahlgren 1994). Vanhemmista oppilaista suuri osa kirjoitti tuolloin sotilasylioppilaskirjoitukset.

Osa rintamalla olleista opiskeli Valtion sisäoppilaitoksessa Niinisalossa, jossa lukioluokat luettiin nopeasti läpi. Vuonna 1929 syntyneistä kirjoitti 21 ylioppilaaksi jo vuonna 1946, koska he eivät olleet vuonna 1946 vielä tarpeeksi vanhoja Helsingin ilmatorjuntaan. Muutamassa oppiaineessa käytiin kirjeopistoa, muun muassa englannin kielessä (Sipponen 2003). Tehtävät olivat sanomalehdessä ja vastaukset lähetettiin kirjeitse tarkastettavaksi ja saatiin korjattuina takaisin.

(Lyytikäinen 2003)

Sotien ja juuri niiden jälkeisten aikojen III – VII luokkien oppilaat eivät kuitenkaan nähneet sotaveteraaneissaan mitään merkillistä. Sotilaita arvostettiin ja asepuvussa olleita koulutovereita pidettiin idoleina. Päivänavauksissa oli kerrottu kaatuneiden nimet ja pidetty hiljainen hetki heidän muistokseen, joten kuolema oli ollut kyllä aina läsnä. Nuoremmat eivät kuitenkaan kuulleet rintamajuttuja.

Vain muutama poika poltti sodan jälkeen lukioluokilla tupakkaa. Koulun alueella ei kuitenkaan saanut polttaa, vaikka kotoa olisikin ollut lupa tupakoimiseen. Eräs lehtori suostui myös katsomaan kaupungilla muuanne, mikäli sattui havaitsemaan tupakoiva norssin kadulla. Opettajien suhtautuminen oppilaisiin muuttui lukioluokilla. Keskikoulun puolella opettajat vielä sinuttelivat oppilaita, mutta alkoivat lukiossa teititellä.

Asepalveluksessa olleiden paluu loi sallivamman ilmapiirin. Sodasta palanneille oli muun muassa turha moralisoida tupakan poltosta. Opettajat polttivat itsekin paljon, ja opettajahuone oli aina täynnä savua. Yläluokkalaiset käyttivät myös alkoholia, mutta kyseessä ei ollut mikään hirvittävä juopottelu, eikä siitä aiheutunut ongelmia koulun suhteen.

Jätkäsaareen tulleista laivoista sai tupakkaa ja alkoholia, ja se oli ainoa paikka, josta yleensä sai amerikkalaistyyppisiä savukkeita. Poliisi ja tulli katselivat läpi sormien, kun pojat hiiviskelivät iltaisin satama-alueella. Lisätienistiä sai trokaamalla tupakkaa edelleen. Manalassa eli Norssin vessassa poltettiin välitunneilla salaa. Opettajat eivät kuitenkaan tutkineet oppilaiden taskuja.

(Sunell 2003)

Helsingin ilmatorjunnassa palvelleille pojille kouluun palaaminen oli helppoa. Heillä ei kaikesta huolimatta ollut niin hurjia kokemuksia kuin niillä, jotka olivat olleet rintamalla. Sotasankareita kunnioitettiin, erityisesti erästäkin luokkatoveria, joka oli ampunut alas venäläisen syöksypommittajan. Täytyi olla sisukas kaveri. Sodan aikana koulussa ei ollut sankarivainajien muistotilaisuuksia, sotien jälkeen useampiakin.(Sipponen 2003)

Penkinpainajaisissa ajettiin Espan ympyrää, heiteltiin karkkia ja nautittiin koulun loppumisesta, kunnes alettiin valmistautua ylioppilaskirjoituksiin. Sotien jälkeen eräskin luokka meni viettämään penkkareitaan Karkkilaan ravintolaan. Siellä käytiin sitten salaa ulkona naukkailemassa taskupulloista. Se oli viimeinen tilaisuus olla yhdessä luokan kesken, eikä sen jälkeen pidettykään yhteyttä kymmeneen vuoteen.

(Sunell 2003)

Arvostelu- ja päiväkirja. Roland Freundin kokoelmat.

Penkinpainajaisajelulle lähdössä vuonna 1945. Taustalla näkyy edellisen vuoden helmikuun pommituksessa vaurioitunut Norssin päärakennus. Kuva: Heikki Havasin kokoelma.

Ylioppilaaksi tulon yhteydessä noudatettiin samoja käytäntöjä kuin nykyisin: ensin oli juhla koulussa ja lakkien antaminen, sitten marssi sankarihaudoille ja iltajuhla. Ne olivat vuonna 1946 Kalastajatorpalla. Niistä juhlista jäi rahaa ylikin, ja suuri osa ylijäämästä lahjoitettiin sotainvalideille. (Sipponen 2003)

Norssin uudet ylioppilaat laskemassa kukkalaitteitaan Hietaniemen Sankariristille 1945. Kuvat: Heikki Havasin kokoelma.

- Mitä se oikein merkitsee, että kaljassa on 2 % alkoholia?
- Se merkitsee sitä, että kun juo kaljaa 100 vuotta, on humalassa 2 vuotta.
(Veikko N:o 1 1948, 8)

Lukuvuonna 1943-1944 pidettiin kasvatusopin professori Juho Hollon johdolla vain yksi konferenssi, jossa käsiteltiin kysymystä ’työkouluperiaatteesta erikoisesti luonnontieteiden opetuksen kannalta’. Siinä oli kyse kannan ottamisesta 1930-luvulla alkaneeseen ja vielä sotien aikana velloneeseen koulukeskusteluun.

Mutta konferenssien pedagogiset teemat olivat lukuvuonna 1944-1945 muuttuneet ratkaisevasti aikaisemmista. Tuolloin pidettiin rehtorin johdolla viisi konferenssia, joissa käsiteltiin seuraavia kysymyksiä: ’Opettajan auktoriteetista’; ’Kasvatuksen yhtenäistämisestä’; ’Kurinpitomenetelmistä oppikoulussa’; ’Kasvattajan ja kasvatettavan lähentämisestä’; sekä ’Työkouluperiaatteen yhteen sopeuttamisesta’.

(HSN 1943-1944-1945, 13-14)

Kurinpidon käsittely korostui pedagogisissa konferensseissa lukuvuonna 1946-1947 suorataan potenssiin. Kasvatusopilliset konferenssit pidettiin pedagogiikan professorin virkaa toimittaneen dosentti Aksel Rafael Kurjen [vuoteen 1935 Rosenqvist] johdolla. Molempien suomenkielisten normaalilyseoiden kandidaatit olivat läsnä näissä konferensseissa.

Konferensseissa käsiteltiin dosentin itsensä kirjoittamaa kirjaa ’Kurinpito ja kasvatus’. Tällöin tarkasteltiin muun muassa seuraavia kasvatusprobleemeja: ’Auktoriteetti ja vapaus kasvatuksessa’; ’Opettajan persoonallisuus ja kurinpito’; ’Tarkkaavaisuus ja väsymys’; ’Opettajien ja oppilaiden väliset suhteet’; ’Positiiviset ja negatiiviset toimenpiteet rikkomusten ehkäisemiseksi’; ’Koululain säätämät rangaistukset ja niiden käyttö’; ’Itsehallinta ja sen toteuttamismahdollisuudet Suomessa’; sekä ’ Nuoruusiän psyykilliset ominaisuudet ja rangaistukset’.

(HSN 1946-1947, 6, 9)

Mistään lähteistä ei käy ilmi, että kurinpito olisi ollut sodan aikana eikä heti sen jälkeenkään mitenkään erityinen ongelma ainakaan asepalveluksessa olleille opettajille. Kurjen seminaarien aiheisto liittyi hänen omaan kirjaansa. Toisaalta on kuitenkin huomattava, ettei rehtori Rafael Holmström ollut mikään karismaattinen kurinpitäjä. Hän yritti ilmeisesti käyttää pehmeitä keinoja, jotka eivät ehkä aina tepsineet levottomaan nuorisoon. Ja olihan myös koulutalo suoranaisen epäjärjestyksen kourissa koko sen monivuotisen remontoinnin ajan.

Tuomari: ”Te olette päihtyneenä lyönyt mäsäksi seinäkellon. Mitä voitte sanoa puolustukseksi?
Vastaaja: ”Kello löi ensin.”
(Veikko N:o 2 1942-43, 37)

Klana: Mikä on pöydän sisällys?
Lenkki: Pöytä on nelijalkainen olento ilman höyheniä.
(Veikko N:o 5 1947, 10)