Weikon vaellus IV; Norssi ja Teiniliitto

Lukuvuosi 1960/1961 oli Veikon 90. ilmestymisvuosi, jota juhlittiin Norssin Päivänä. Lehden numero 1 vuodelta 1871 julkaistiin silloin lehden sivuilla faximile-jäljennöksenä. Veikko ilmestyi lukuvuoden aikana neljästi, sen normaali levikki oli 700 kappaletta ja talous vakaa. Lehden päätoimittajana toimi lehtori Urho Johansson. Sama tahti jatkui lukuvuonna 1961/1962. (HN 1960-1961; HN 1961-1962)

Veikon pitkäaikainen nimellinen kustantaja Toivo Aro kuoli syksyllä 1962, jolloin uudeksi, nimelliseksi kustantajaksi ryhtyi professori Mikko Tamminen. Päätoimittajana jatkoi lehtori Urho Johansson.

Hyvä vaihe jatkui seuraavanakin lukuvuonna 1963/1964; päätoimittaja ja 700 kappaleen levikki pysyivät ennallaan. Lehti maksoi oppilaille 50 penniä [€ 0.80] ja muille halukkaille markan [€ 1.60] Oppilaista joka toinen osti lehden. Muutamat ’vanhaa’ Veikkoa vastaan kohdistetut hyökkäykset enteilivät kuitenkin mahdollista uudelleen muovautumisen tarvetta.
(HN 1962-1963; 1963-1964)

Kuva: Veikko N:o 4 1963,1.

Veikon 30. painettu vuosikerta ilmestyi lukuvuonna 1964/1965. Totuuden nimissä on silti muistutettava, että vuonna 1953 lehti ei ilmestynyt laisinkaan. Tämä johtui koulun johdon kanssa syntyneestä ristiriidasta, joka oli aiheutunut eräässä edellisvuoden numerossa olleesta kirjoituksesta. (Oja 1971,15)

Uudet tuulet oli kuitenkin kaikista yrityksistä huolimatta päästettävä Veikonkin sivuille. Innostus lehden toimittamiseen oli suurta, mutta rahavaikeudet rajoittivat valitettavasti sivulukua ja vaikuttivat myös ulkoasuun. Irtonumeroita oli silti lähetetty aina Kemijärvelle ja Ruotsiin asti. (HN 1964-1965)

Lukuvuonna 1965/1966 lehden uudeksi nimelliseksi kustantajaksi tuli professori Mikko Tammisen kuoltua Suomen Teiniliitto. Toimitus pyrki uudistamaan lehteä, mutta ei onnistunut kovin hyvin. Kronikkanumerossa julkaistiin uutuutena abiturienttien kuvat, mitä kyllä voitiin suositella traditioksi.

Vuoden aikana järjestettiin myös pillerien keräyskilpailu vuoden viimeistä Veikkoa varten. Osallistujien joukosta löydettiin tällöin uusi Pillerien Pääpappa. Viidensillä luokilla yritettiin saada toimimaan ’Pikku Veikko’ esiharjoitteluna Isolle Veikolle, mutta laihoin tuloksin.
(HN 1965-1966)

Kuva: Veikko N:o 2 1964, 21.

Veikossa pyrittiin lukuvuonna 1966/1967 kansanomaisempaan linjaan, koska edellisen lukuvuoden lehtiä oli syytetty liiasta hienostelusta. Nyt yritettiin suosia keskitietä ja välttää yleisön kosiskelua. Näytti siltä, että harmiton rupattelu olisi kuitenkin lehden sivuilla mieluisinta luettavaa. Parhaiten kaupaksi olikin käynyt kronikkanumero. Aikuiset panivat merkille vain yhden selkeästi vahingollisen kirjoituksen. (HN 1966-1967)

Veikon päätoimittajaksi tuli lukuvuonna 1967/1968 kandidaatti Ilkka Nuotio ja toimitussihteeriksi Mikko Perkoila. Lehdessä yritettiin edelleen pitää yllä kansanomaista linjaa sekä julkaisemaan tasapuolisesti ala- ja yläluokkalaisia kiinnostavia kirjoituksia.

Alaluokkalaisten ääntä oli vain kovin vaikea saada kuuluviin, koska vapaaehtoisia kirjoittajia ei yksinkertaisesti ilmaantunut. Veikossa ei silti ilmestynyt teemanumeroita siten kuin muissa koulu- ja teinilehdissä oli yleisenä käytäntönä. Kussakin Veikon numerossa oli vain yksi johtava aihe, jonka ympärille sisältö koetettiin kerätä.
(HN 1967-1968)

Veikon vuosikymmenen lopun hankaluudet näyttivät jatkuvat lukuvuonna 1968/1969. Kansanomaista ja norssikeskeistä linjaa yritettiin kaikesta huolimatta ylläpitää ja välttää liiallista kulttuuripitoisuutta. Lukijat kun pitivät aikakauden hengestä huolimatta edelleen kevyestä kirjoittelusta. Koululehdistön yleiset virtaukset eivät juuri Veikkoon vaikuttaneetkaan.

Lehden talous oli tosin huomattavissa vaikeuksissa, koska painatuskustannukset olivat nousseet ja ilmoitukset vähentyneet. Myynti Norssissa ja Tyttönorssissa [sic] oli kuitenkin ollut tyydyttävä. Vaikka lehti yhteistoimikin Suomen Teiniliiton kanssa, toimitus oli vielä onnistunut noudattamaan vanhaa periaatetta ja pitämään Veikon Norssin omana lehtenä.
(HN 1968-1969)

Päätoimittaja Ilkka Nuotio pyrki lukuvuonna 1969/1970 pitämään lehden linjaa kaikin käytettävissä ollein keinoin edelleen norssikeskeisenä. Mukaan oli pitkästä aikaa saatu jopa nahkojen kirjoituksia. Lehden palstoilla yritettiin herättää keskustelua, mutta varsin vaatimattomalla menestyksellä.

Veikkoa kohtaan oli kaikesta huolimatta tullut arvostelua ja huomautuksia niin opettajien kuin oppilaidenkin taholta. Lehteä oli tällöin moitittu värittömäksi, lapselliseksi ja yksipuoliseksi. Veikkoon ei taas toisaalta haluttu samoihin tekijöihin vedoten kirjoittaa, joten oli syntynyt selvä noidankehä.
(HN 1969-1970)

Veikkoon tarjotut kirjoitukset ylittivät ilmeisesti päätoimittajana toimineen lehtori Ilkka Nuotion hyvän maun rajat. Niinpä Veikon numerossa 4 1969 julkaistiin seuraava juttu.

Kuva: Veikko N:o 2 1965, 17.

Kohtaus toimituksessa eli kuviteltu tositapahtuma
– Onks kirjoituksia?
– Ei.
– Ei mitään?
– Ei kirjaintakaan, puhumattakaan riveistä.
– Mutta onhan niitä kannettu tänne iso pino. Mitä niille on tapahtunut?
– Sensuroitu jokikinen. Ellen erehtyne, on kaikki heitetty johonkin notskiin palamaan, jottei jälkimaailmalle jäisi vaarallisia aatteita. Nykyään pitää olla varovainen.
– Niin varmaan. Muuten, kuka ne jutut vei?
– N.
– Iso N?
– Eikun pienempi.
– Onks puurolaulutkin poistettu?
– Juu.
– Mitä muuta sieltä poltettiin?
– Niin, meillä oli yks juttu uskonnonopetuksesta. Me jouduttiin hylkään se koulun ulkopuolelta tulleen painostuksen takia.
– Se on varmaan sitä hurskautta.
– Niin kai. Sitten oli joku kuvaillut diktatuuria, mutta se muistutti kuulemma liiaksi koulumaailmaa. Niistä puurolauluista vielä: Apartheid-Kaitsu vaati niiden loppujenkin poistamista, koska ne toi sen mieleen Afrikan nälkäänäkevät. Naskaleistakin oli yksi kirjoitus, muttei sekään pääse julkisuuteen. Niiden kanssa pitää olla varovainen, kun niillä on nyt niin hyvät suhteet Opetusministeriöön.
– Kuinka niin?
– Niiden yhdistyksen puheenjohtajan nimi on Johannes.
– Älä viitti naurattaa. Kuule, mä arvasin, et sulla saattas olla tollasia vaikeuksia. Mä toinkin sulle sellasen jutun, et se varmasti menee läpi. Se on ehdottoman asiallinen ja tieteellinen.
– Näytä vähän. Joo, ei tuu onnistuun. Kuin ihmeessä sä voit kuvitella, että me saatas painaa jotain tällasta?

H.R.
(Veikko N:o 4 1969)

Kuva: Veikko N:o 2 1962, 37.

Ratakatu = Reeperbahn. (Veikko N:o 1 1969)

Sinkari: ”Venäläisten juhlissa lenteli aseita, kannuja ja myöhemmin illalla vähän muutakin.” (Veikko N:o 2 1968)

Nisse: Mitä muita liikkeitä esiintyi, jotka pyrkivät uudistamaan kirkkoa keskiajalla?
Ääni: Kerettiläisyys!
(Veikko N:o 3 1967, 26)

Veikko järjestikin kevätlukukaudella mielipidetiedustelun. Siinä ilmeni etenkin yläluokkalaisten halu muuttaa lehteä niin sisällöltään kuin ulkoasultaankin. Lehden epävakaa talous vakiintui lukuvuoden kevättä kohden, ja painokustannukset kyettiin maksamaan ilmoitustuloilla.

Viimeisin numero oli painettu offset-menetelmällä, joka kuulemma mahdollisti kuvien runsaamman käytön. Toinen uudistus oli, että seuraavaksi lukukaudeksi lehdelle valittaisiin oppilaspäätoimittaja, kun vastaavaksi päätoimittajana olisi edelleen opettaja. Tässä suhteessa palattiin ensimmäisen painetun veikon käytäntöön.
(HN 1969-1970)

Veikon lukuvuoden 1969/1970 viimeisessä numerossa julkaistiin sivulla 31 toimitussihteeri Jorma Mellerin kirjoitus ’Veikon mielipidetiedustelu’. Siinä jouduttiin toteamaan, että Veikkoon ei enää suinkaan oltu ylenpalttisen tyytyväisiä ja sen sisältöä pidettiin laihana. Kirjoituksessa esitettiin sen takia myös eräitä linjauksia tulevalle lukuvuodelle ja uudelle vuosikymmenelle.

Kuva: Veikko N:o 4 1964, 16.

Veikon mielipidetiedustelu

Veikon mielipidetiedustelu järjestettiin luokanvalvojien avulla lähes kaikilla luokilla. Vastaajan ei tarvinnut ilmoittaa nimeään. Sen sijaan tuli vastauspaperista käydä ilmi, oliko asianomainen keskikoululainen, lukiolainen vai opettaja. Viimeksi mainittuja oli odotetusti vain muutama.

Ensimmäisenä tiedusteltiin, moneenko Veikkoon vastaaja oli tutustunut kuluneena lukuvuonna. Keskiarvoksi tuli suunnilleen kaksi [3 kpl ilmestynyt]. Oletettavasti melko moni oli tutustunut toverinsa lehteen, sen sijaan, että olisi ostanut oman. Selvää eroa ei ilmennyt ala- ja yläasteen oppilaiden lukeneisuudessa.

Sitä selvempi oli jakautuma tiedusteltaessa, onko vastaaja ollut tyytyväinen lehden sisältöön. Alaluokkalaiset aina neljänteen luokkaan asti olivat yleisesti koko lailla tyytyväisiä. Milloin käytettiin merkintää ”en ole alkuunkaan tyytyväinen”, oli havaittavissa koko paperissa mielipidetiedustelun lossiksi lyömistä [ylimääräisiä huomautuksia, rasti joka kohtaan, sanojen muuttamista kaksimielisiksi ja vaikka mitä].

Yläluokkalaiset sitä vastoin olivat yleensä kriittisiä lehden sisällön suhteen. Negatiivisinta merkintää oli monesti käytetty. Löytyi silti myös tyytyväisiä. Veikon ulkoasua ehdotettiin etenkin lukiolaisten taholta muutettavaksi monistetuksi. Se oli ainoa selvästi erottuva kannanotto tämän kysymyksen kohdalla.

Toisaalta toivottiin lehteä värikkäämmäksi, kuvitetummaksi. Enemmistö tuntui kuitenkin tyytyvän vastaamaan: ”En osaa sanoa”. Huumorikirjoituksia toivottiin Veikkoon lisää eniten. Myös asiapitoiset kirjoitukset saivat paljon kannatusta. Varsin yleistä oli vastata merkitsemällä rasti tämän kohdan jokaiseen vaihtoehtoon. Ilmeisesti Veikon sisältöä pidetään laihana.

Tiedusteltiin myös, mitä aiheita vastaaja toivoisi enemmän käsiteltävän Veikossa. Jakautuma oli tasainen. Ammatinvalintaan liittyviä kysymyksiä olivat kaikki valmiita lukemaan. Yläluokkalaiset olivat huomattavan innostuneita koulupolitiikasta ja yhteiskunnallisista aiheista. Omia ehdotuksia oli vähän.

Pääkirjoitus, oppilaiden ja opettajien mielipiteet sekä Pillerit olivat suosituimpia kirjoituksia. Joissain vastauksissa ihmeteltiin varsin aiheellisesti, missä niitä oppilaiden ja opettajien mielipiteitä oikein on.

Mielipidetiedustelun tulosten tutkiminen on tämän lehden mennessä painoon vielä kesken. Linja on kuitenkin vedettävissä. Veikkoon ei olla ylenpalttisen tyytyväisiä.

Veikko kehittyy. Tämä numero on painettu offset-menetelmällä ja ensi vuodeksi valitaan oppilaspäätoimittaja. Opettajapäätoimittajan tehtäväksi jää vastata lehden sisällöstä juridisesti. Johtakoon kehitys myös siihen, että norssit heräävät huomaamaan Veikon mahdollisuudet heidän ääniensä kannattajana.

Mielipidetiedustelu ohjaa myös eteenpäin. Siinä esitetyt mielipiteet tutkitaan, ja arvostelun ollessa rakentavaa se kantaa varmasti myös hedelmää. Veikko kehittyy sellaiseksi kuin sen lukijat toivovat. Mutta se edellyttää, että lukijat toimivat aktiivisesti mielipiteidensä puolesta: keskustelevat, käyvät päättämässä yhteisistä asioista ja ennen kaikkea: kirjoittavat.

Sen jälkeen on varaa arvostella. Ja silloinkin: pysytään asiassa!

Jorma Meller
(Veikko N:o 2 1970, 31)

MaCa: Ennen kerrottiin kestikievarien hollituvissa juttuja, joita täällä ei kerrota. (Veikko N:o 4 1963, 24)

Lulu: Menkää, Hakala, paikoillenne, vetäkää plastikpussi päähänne ja tukehtukaa! (Veikko N:o 3 1967, 26)

Kuva: Veikko N:o 1 1962, 1.

Mutta jotkut oppilaat halusivat todella mennä vielä pitemmälle lehteä uudistettaessa kuten mielipidetiedustelustakin oli ilmennyt.

Puheenvuoro

Saatamme lukea lehtemme pääkirjoitussivulta [Veikko N:o 2 1969, 3] Veikon ilmestyneen 98 vuotta, joista 34 painoasuisena. Huolimatta pitkästä ja kauniista historiastaan tai ehkäpä juuri siitä johtuen vaivaa julkaisua nykyään pahanlaatuinen anemia, nimittäin kirjoittajien ja myös rahan puute.

Niinpä tänä lukuvuonna painetuista Veikoista vain kronikkanumeron myynti- ja mainoskulut peittivät painokustannukset, jotka nykyään ovat numeroa kohti noin 750 markkaa [€ 943]. Kirjoitustenhan vähäisyyden tiedämme jokainen.

Siksi ehdotankin, että muuttaisimme Veikkoa melko radikaalisti. Pelkkä kronikkaveikon painaminen riittäisi. Muulloin voitaisiin lehti monistaa. Tällä saavutettaisiin ainakin seuraavat edut:

– Kustannukset laskisivat murto-osaan nykyisestä. Paperit ja monistusvahat eivät paljon maksa.

– Irtonumerohinta putoaisi alhaisemmaksi; mahdollisesti tulisi Veikosta kokonaan ilmainenkin, jos koulu antaisi tarvikkeet.

– Kirjoittajia saataisiin aktivoitua, ja juttujen taso paranisi, kun lehti ei olisi samalla tavoin virallinen kuin painoasuisena. Tätä epäilevä tutustukoon koulumme Luonto-Seuran monistetun lehden ”Ystävämme Luonto” viime vuoden numeroihin.

– Ilmestymistiheyttä kyettäisiin parantamaan, koska kirjoituksia riittäisi paremmin [vrt. edellinen kohta]. Ilmestymispäivämääriä ja -tiheyttä ei kuitenkaan ole pakko lyödä

lukkoon pitkälti etukäteen kuten nykyään. Lehteä julkaistaisiin niin usein kuin tarvetta olisi.

– Tärkeintä olisi kuitenkin, että saataisiin vireä lehti, jolla olisi asiaa jokaiselle lukijalleen ja johon kaikki Ratakatu neljää työpaikkanaan pitävät voisivat kirjoittaa – ja kirjoittaisivat. Siis mahdollisimman paljon mahdollisimman monelle.

On jäykkäniskaista pyrkiä pitämään Veikko painoasuisena vain sen takia, että se on ollut sellainen jo vuosikaudet. Yllä esittämäni muutosehdotus ei toivoakseni siis suinkaan ole askel taaksepäin, taantumailmiö, vaan vie Veikon uuteen nousuun.

Veikon tulevaisuudesta on äänestettävä Konventin hallituksen vaalien yhteydessä.

Älkäämme tradition vuoksi antako Veikon kuolla pystyyn.

J. H.
(J. H. 1969)

Kuva: Veikko N:o 2 1969, 9.

Toimituksen vastine
– Norssi tuskin pelkää Veikkoa. Jos kirjoittajalla on todellakin jotain sanottavaa, ei hän pelkää nähdä sitä painettuna.
– Neljä Veikkoa vuodessa riittää. Vaikka kirjoittajien määrä olisi kaksinkertainen, riittäisi jokaiselle palstatilaa; 74-sivuinen Veikko on täysin mahdollisuuksien rajoissa.
– Kaksi viikkoa ei ole niin kovin pitkälti etukäteen.
– Yksi markka [€ 1.26] kahdesti lukukaudessa on tuskin huimaava kiskurihinta.
– Viimeiseen ponteen yhtyy myös toimitus varauksetta.
– Liian radikaalit suoneniskut eivät tee hyvää 98-vuotiaalle.

TOIMITUS
(Veikko N:o 2 1969)

Koululehdestä ties miksi

Weikon vaellus oli 1960-luvulla ajan asteittain paheneva henkinen sairaskertomus. Alkuvuosina lehti oli oikea, aito ja pirteä koululehti, jossa oli todella jokaiselle norssille jotakin mukavaa luettavaa.

Talarin taiteellisesti lahjakkaiden veljesten poistuminen koulusta tosin heikensi piirrosten tasoa. Se johti puolestaan siihen, että 1950-luvun piirroksia käytettiin sumeilematta uudelleen lähdettä tai taiteilijaa mainitsematta. Mutta kulttuurikilpailujen antia näkyi sentään sivuilla vielä kiitettävästi, samoin poikien itsensä kirjoittamia pakinoita ja novelleja.

Oman lisänsä koululehden koululehtimäisyyteen antoivat palstat: Ujo Pellonperän ja muiden pitämä ’Anturanahan päiväkirja’, ’Norssi News’, ’Pulpetin mietteitä’ ja ’Lennun leimaukset’. Mutta nekin loppuivat vuosikymen puoliväliin.

Eräs puute lehdessä ilmeni heti vuosikymmenen alusta sen hamaan loppuun saakka. Veikossa ei ollut oikeastaan yhtään valokuvia, vaikka valokuvausharrastus mahdollistui pojillekin elintason nousun myötä. Tämä puute on vakavasti haitannut tämänkin teoksen tekemistä.

Vaikka Norssissa ja sen Konventissa puhuttiin vuosikymmenen puolivälissä kansainvälisyydestä ja kerättiin rahaa Mosambikin instituutille, kansainvälisyys ei juuri näkynyt Veikon palstoilla. Ulkomaanmatkoistakin oli vain muutamia kirjoituksia, vaikka seuramatkoja alettiin tehdä jo 1960-luvulla.

Veikko No 2 1970, 30.

Selkeä linjan muutos näkyy kuitenkin heti vuosikymmenen puolivälin jälkeen, jolloin kaikenlainen teinitoiminta alkoi vallata palstatilaa. Norssille ja norsseille oli kuvaavaa se, että eräiden harvojen norssien ylenpalttista viehtymystä sekä teinitoimintaan että korkeakulttuuriin myös kritisoitiin Veikon palstoilla.

Vuosikymmenen puolivälin jälkeen jotkut norssit alkoivat tuntea erityistä viehtymystä myös kouludemokratiaan ja koululaisten ammattiyhdistystoimintaan. Päätoimittaja ja muutama opettaja yrittivät selittää lukijoille, mitä todellinen demokratia on, mutta ilmeisen kehnoin tuloksin.

Norssien valtaosalle asia oli joko selvä ja joillekin ehkä yhdentekevä, mikäli sai vain pitää beatles-tukkaa. Ne, joille nämä opettajien kirjoitukset olivat tarkoitetut, pitivät niitä ilmeisesti vanhoillisuuden vastavyörytysyrityksenä, ja jättivät ne lukematta. Merkillistä kiinnostusta yhteiskunnallisiin kysymyksiin, muuten.

Muutama mielenkiintoinen havainto on kuitenkin tehtävissä siitä, mitä vuosikymmenen puolivälin jälkeen ilmestyneissä Veikoissa ei kuvien lisäksi ollut. Helsingin Normaalilyseon ja Konventin 75-vuotisjuhlat uutisoitiin vielä vuosikymmenen alussa säällisesti.

Mutta Norssien 100-vuotisjuhlista ja Konventin 80-vuotisjuhlista sai lukea enää vuosikertomuksista. Sielläkään ei näistä tapahtumista ollut kuvia; professori Yrjö Blomstedtin ansiokas puhe sentään. Jostain syystä Turnarien 90-vuotisjuhliin uhrattiin sentään yksi sivu.

Veikko oli näin ilmeisesti uuden, tosin nimellisen kustantajansa, Suomen Teiniliiton radikaalien ylioppilaiden ohjauksessa. Se oli myös muuttumassa koululehdestä joksikin aivan muuksi julkaisuksi. Valitettavasti emme saa Veikon itsesensuurin takia edes tietää, millaisia viisaita ja valistuneita kulttuurikirjoituksia lehteen olikaan tarjottu.

On vain luotettava päätoimittajan sivistyneeseen ja hienostuneeseen makuun siinä, ettei niihin kaiketi olisi kannattanut paperia, painomustetta, palstatilaa eikä viisaan lukuaikaa uhratakaan. Niitä viisaita oli muuten tuon ajan norssien ylivoimainen valtaosa.

MaCa: ”Jos joku nostaa syytteen Veikkoa vastaan, niin silloin istuu lehtori Johansson linnassa.” (Veikko N:o 4 1965, 25)

Tämän luvun tarkastelujakson viimeinen Veikko N:o 2 1970 oli lopullinen floppi. Lehti oli vaikeasti luettavissa, mikä ei kuitenkaan johtunut sen painamisesta offset-menetelmällä, vaan liian modernista taitosta. Myös eräiden kirjoitusten kirjoitustyyli oli muuttunut, ei tosin välttämättä huonompaan, vaan jotenkin runollisempaan suuntaan.

Lehden organisatorinen uudistussuunnitelma, oppilaspäätoimittajan nimittäminen, pani sekin mietityttämään. Eikä mahdollinen tuleva monisteasuisuuskaan oikein valistunutta lukijaa viehättänyt. Oppilaspäätoimittajan olisi, ainakin teoriassa, mahdollista julkaista monistetussa lehdessä nopeasti aivan mitä tahansa tekstiä.

Eräässä suhteessa Veikon 1960-luvun vuosikerrat olivat kuitenkin edeltäjiään parempia. Niissä oli huomattavan paljon hyviä pillereitä niin kuin tästä pääluvusta Norssi 05 voi havaita.

Vaikuttaa siltä kuin opetusilmapiiri sekä MaCa, Donna, Kattainen ja monet muut, jopa Alinakin joskus, olisivat jotenkin vapautuneet 1950-luvun ilmapiirissä. Ainakin sen jälkeen, kun rehtori Aulis Ojajärvi oli ensin saanut Norssin järjestyksen kouriin. Mutta eipä kai tätä vuosikymmentä olisi muuten kestänytkään.
(Veikot N:o 3 1960 – N:o 2 1970)

Kyllä VEIKKO on suosittu, paljon luettu ja keskustelua herättävä lehti. Sen toteaa

jokainen toimittaja, jonka tekstistä nälkäinen painovirhepaholainen on syönyt yhden pilkun taikka pari kirjainta. Ja sen toteaa kaikkien puolesta sijaisena kärsivä toimitussihteeri, jolle jokainen itseään valveutuneeksi tekevä lukija käy velvollisuudentuntoisesti ilmoittamassa jokaisesta löytämästään oikeinkirjoituserehdyksestä.

Asialla on tietysti omat huvittavat piirteensä, kun eri aineitten opettajat vuoronperään käyvät kertomaan, etteivät he mitenkään aio noteerata omaa ainettaan sivunneen tekstin oikolukuvirheitä yhden ja tietyn oppilaan syyksi , mutta että kuitenkin ja varsinkin jokatapauksessa…

Jos jonkun lukijan mieltä vielä vaivaa 14 kertaa väärin kirjoitettu N I E T Z S C H E, niin tulkoon mainituksi, että ässää siinä vain oli säästetty. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten ota tuosta: sssssssssssssssssssssss.
(Veikko N:o 4 1961, 34)