Tanssikielto

Norssin Konventin merkitys korostui sotien aikana lukion poikien vapaa-ajan täyttäjänä. Konventti järjesti lukuvuonna 1940-1941 lukuisia kokouksia, sankarivainajien muistojuhlan sekä viisi muuta perinteistä juhlaansa. Konventti avusti edelleen neljänsien ja viidensien luokkien kera Maan Romun keräyksiä ja organisoi norssien osallistumisen kesän 1941 maatalous- ja raivaustöihin.

Suurta harmia aiheutti se, että Norssitakin saanti tyrehtyi heti talvisodan jälkeen, kun kangas loppui säännöstelytalouden takia. Konventin toiminta jatkui siitä huolimatta vilkkaana myös sodan aikaiset lukuvuodet 1941-1942 – 1942-1943. Toiminta luonnollisesti keskeytyi samalla, kun koulunkin 26.2.1944 jatkuakseen uudelleen lukuvuonna 1944-1945. Tällöin pyrittiin kaikessa toiminnassa säilyttämään ja elvyttämään koulun vanhoja traditioita.

(HSN 1939-1940-1941, 10-11; 1941-1942; 1942-1943; 1943-1944-1945, 7; Veikko N:o 1 1940-41, 9, 16-17)

Välirauhan aikainen ensimmäinen konventti pidettiin lukuvuoden 1939-1940 kevätlukukaudella 13.9.1940. Civis Voipio valaisi kokouksessa kysymystä lunttauksesta sekä yleensä kurittomuudesta, jota oli pohdittu eräällä oppitunnilla. Tällä hän antoi alkusysäyksen pitkälle keskustelulle, joka pyöri huomattavassa määrin erääseen luokkaan kerran salakuljetetun halon ympärillä. Samaisessa konventissa teki muuan civis hupaisan ehdotuksen Konventin edustajien lähettämisestä opettajakunnan arvostelukokoukseen valvomaan oppilaiden etuja. Kokous päättyi erikoisnumeroon, kun Kuusen veljekset esittivät kaitafilmikoneella neljä hilpeätä lyhytelokuvaa (Filmikonventti 1940).

Konventin vuotuisia juhlia eivät koulua sodan aikana käyneet muista sinänsä, mutta kaikki kuitenkin joka vuosi puurojuhlassa pidetyn Viisauden sarven kilpailun. Kuten luvusta norssi0324 ’Vapaat harrastukset’ voi aistia, kilpailun voitti se, joka esitti kaikkein hauskimmalta tai loogisimmalta tuntuvan ehdotuksen taikka käsityksen.

Civis Aaro Pentti Hyvärinen voitti viisauden sarven vuoden 1940 puurojuhlassa. Hänen nerokas keksintönsä oli puukaasulamppu.

Puukaasulampun muodostaa peltinen pönttö, joka on varustettu tiiviisti sulkeutuvalla kannella. Pöntön yläosasta lähtee putki, joka kiertää sen alle. Lisäksi lamppuun kuuluu ’lampunlasi’, jonka sisäpuoli on pöntön kohdalta vuorattu asbestilla. Pönttö on yhdistetty ’lampunlasiin’ tuilla, jotka on taivutettu teräslangasta.

Lampun toiminta on sangen yksinkertainen. Kansi avataan ja pönttö täytetään puupalasilla. Sitten otetaan palanen tuohta, sytytetään se ja heitetään pönttöön puitten päälle, jonka jälkeen kansi suljetaan nopeasti. Riittävän ilmansaannin puutteessa ei sisälle jäänyt tuohenpalanen voi enää palaa, vaan se sammuu ja alkaa voimakkaasti savuta. Tämä savu on, kuten tiedämme, tuohessa olevien haihtuvien aineiden seos, joka on palavaa.

Putken alapää on muovailtu sellaiseksi, että liekki palaa kirkkaasti valaisten ja nokeamatta. Se johdetaan nyt putkea myöten pöntön alle, jossa se sytytetään. Se alkaa nyt kuumentaa pönttöä, jonka sisällä olevat puupalaset rupeavat kuivatislautumaan ja samalla kehittämään lisää savua. Se kulkee edelleen putken kautta pöntön alle ja palaa kuumentaen jatkuvasti sitä. Silloin kehittyy taas uutta savua, joka palaessaan kuumentaa sitä edelleen jne.

Näin jatkuu niin kauan, kunnes puut ovat täydellisesti hiiltyneet, jolloin muodostunut arvokas puuhiili voidaan poistaa ja käyttää muihin tarkoituksiin. Pönttö täytetään sen jälkeen uudestaan puupalasilla ja sama toiminta voidaan jälleen aloittaa. Tällainen on siis puukaasulamppu, joka kykenee käyttämään hyväkseen kotoista, erittäin halpaa polttoainetta.

(Veikko N:o 3 1940-41, 101)

Voitto ei suinkaan riippunut siitä, oliko käsitys tosi, epätosi tai edes järkevä. Esimerkiksi Kauko Sipposen veli Aarne voitti aikanaan kilpailun osoittamalla loogisesti, että purjelaiva liikkuu sitä nopeammin mitä vähemmän siinä on purjeita. Kilpailu olikin Konventin toiminnan vuotuinen kohokohta. Voittajan nimi kaiverrettiin tietenkin aina Viisauden sarveen. (Sipponen 2003)

Tanssi oli vuosina 1942-1944 kielletty julkisissa tiloissa kuten kouluissa, mutta sallittu yksityisissä tiloissa. Kun Helsingissä vallitsi vielä nuorison ulkonaliikkumiskielto kello 21.30-06.00 välisenä aikana (Eskola 1999, 636), alkoi varttuneemman nuorison olo ja elo käydä hankalaksi.

Eräänkin kerran piti konventissa järjestää tanssin sijaan piirileikki. Luokittain harrastettiin omatoimisesti jopa näyttelemistä. Eräskin luokka harjoitteli ja järjesti kerran näytelmän, joka oli parodia Shakespearen Hamletista. Eräänä neuvonantajana oli rinnakkaisluokan Lasse Pöysti, joka oli jo silloin suuri tähti. Ilonpito oli yleisesti ottaen vaatimatonta ja rajoitettua.

Tanssikielto ei saanut kuitenkaan kaikkia norsseja pitämään korviaan suljettuna kevyeltä musiikilta. Kun jopa tällaista toimintaa pidettiin kaiketi vanhempien ihmisten taholta sopimattomalta tuntuvana harrastuksena, suivaantui Jaakko Jahnukainen siitä Veikon

pääkirjoituksessa. Jahnukainen teki myöhemmin elämäntyönsä juuri kevyen musiikin parissa.

Aikamme nuoriso

Suomen nuorisoon on monelta taholta kohdistettu kiivassanaisiakin syytöksiä. Monet niistä ovat valitettavasti osuneet oikeaan. Toiselta puolen on taas puhuttu ja kirjoitettu siten, että liiallisuuksiin meneminen on loukannut nuorison kunniantuntoa. Eräiden huonojen ainesten metelöimishalu on leimattu koko nuorison ominaisuudeksi. Onpa puhuttu suorastaan rappiolla olevasta nykyajan nuorisosta.

Kuitenkin tiedämme, että ne kurittomat pojanviikarit, jotka harjoittavat ilkivaltaa kaduilla, eivät millään tavoin edusta suomalaista nuorisoa. Sellaisia ilmiöitä oli jo rauhan aikanakin, eikä niiden lukumäärä todellisuudessa ole nyt niinkään valtavasti kasvanut.

Missään tapauksessa ei oppikoulunuorisoa voi eikä saa rinnastaa kaikkea kasvatusta vailla oleviin nuoriin, joiden oikeaan ohjaaminen vaatisi valtiovallan viranomaisten entistä ymmärtäväisempää huolenpitoa. Oppikoulunuorison huvittelunhalun aikaansaamat syytökset ovat kyllä jossain määrin aiheellisia. Mutta tässäkin suhteessa olisi saatava ymmärtäväisempi sävy arvostelmiin.

Täysin tuntien vakavan ajan velvoitukset haluaa nuoriso elämänuskoisen luonteensa mukaisesti soveltaa optimismia toimintaansa. Kukaan ei voi väittää, ettei nuoriso viime kesänä suorittanut velvollisuuttaan työpaikoillaan. Tällöin on epäoikeudenmukaista, että henkilöt, jotka itse joskus ovat viettäneet iloista, jopa huoletontakin nuoruutta, pyrkivät liiaksi tuomitsemaan meitä, jotka nyt kaipaamme edes jonkinlaista iloa.

Meitä ei voi tuomita siitä, mikä on koko nuorisolle aina ollut ominaista. Nuoriso ei unohda vakavaa aikaa, vaikka se rakastaakin iloa. Ne nuoret, jotka haluavat iloita nyt siitä, että pystyvät suorittamaan velvollisuutensa kotirintaman elintarvikekamppailussa, tulevat miehiksi vartuttuaan myös ilomielin täyttämään paikkansa taistelevan armeijan riveissä.

Koulua käyvää nuorisoa on autettava löytämään ilolleen oikeita ilmenemismuotoja. Tässä suhteessa on nuorison ohjaaminen lähinnä koulujen ja vanhempien tehtävä. Tällöin eivät vastaa tarkoitustaan esimerkiksi yritykset muuttaa eräiden kevyen musiikin harrastajien makua.

On turhaa kirjoittaa muutamien erikoisharrastuksista silloin, kun koko nuorisoa kutsuvat harrastukset eivät ole kunnolla järjestetyt. Juuri vietetyn hiihtoloman aikana kehotettiin koulujen taholta nuorisoa suorittamaan mottiurakoita, mutta ei järjestetty mitään yhtenäisiä tilaisuuksia näihin harrastuksiin. Viime kesänäkään työpalvelun organisointi ei saavuttanut joka suhteessa nuorison kiitosta.

Nuorisoa ymmärtämätön moittiminen ei kanna mitään hedelmää nuorison hyväksi. Jos nuorisolle vain asetetaan velvoituksia ja rajoituksia eikä luoteta sen kunniantuntoon, niin aikaansaadaan tällä vain katkeruutta ja kohotetaan myös syyttömän nuorison vastustushalua ja omanarvontuntoa.

Toivottavasti ensi kesänä päästään jo parempiin tuloksiin niin, että keskinäinen ymmärtämys ja vanhempien esimerkki vaikuttavat kohottavasti koko nuorisomme olemukseen.
(Jahnukainen 1942)

Norssin rippikoulu vuonna 1945. Kuva: Lyytikäinen 1994, 34.

Poikien uskonnollinen harrastustoiminta kanavoitui Konventtiin lähinnä Helsingin yhteisen teinipastorin ja Norssin Veljien välityksellä. Koulussa pidettiin myös rippikouluja. Sitä piti tavallisesti rehtori, mutta keväällä 1945 pitäjänä oli koulun palavasieluinen ja innostunut uskonnon opettaja Hannu Pietilä. Hänellä oli mielenkiintoisia knoppikysymyksiä kuten: ”Mitkä ovat raamatun viimeiset sanat?” Tarjottiin aamenta ja muuta sellaista. Eräs rippilapsi muisti lopulta, että ainakin hänen raamatussaan oli viimeisen sivun alalaidassa eräiden itämaisten mittojen selityksiä. Kirjallisessa rippikoulutentissä taas kysyttiin muun muassa: ”Millainen on mielestäsi ihannekristitty?” Tyypillisen norssin tyypillinen vastaus tuli syvemmittä pohdiskeluitta: ”Sellainen, joka käy jouluna ja pääsiäisenä kirkossa”.

Eteläiseen suomalaiseen seurakuntaan muodostui talvella 1940-1941 todellinen pikkunorssien Kärppä-kerho. Sitä johti teologian ylioppilas Lauri Lounasheimo, joka kertoili pojille toisinaan talvisodan karusta todellisuudesta. Kerhossa pelattiin koripalloa Agricolan kirkon kryptassa, jääpalloa viikonloppuina ja kerhoiltoina pingistä Korkeavuorenkatu 10:ssä. Lauri Lounasheimo kaatui jatkosodan ensimmäisenä päivänä.

(Lyytikäinen 1994, 29-30, 39)

Kun tanssikielto sitten sotien jälkeen kumottiin, konventtitanssiaisia järjestettiin sitten sitäkin enemmän. Koulujuhlissa oli heti lukuvuonna 1945-1946 tanssiorkestereita, ja Norssissakin oli lahjakkaita muusikoita (Lyytikäinen 2003). Vuoden 1946 jälkeen oli joka viikonloppu jossakin koulussa tanssit. Saaduilla rahoilla ostettiin limonaadia ja maksettiin orkesteri sekä muut kulut. Kerran vuodessa järjestettiin perinteiset tanssiaiset Tyttönorssin kanssa. Tytöt joutuivat esittelemään kavaljeerinsa rehtorille, joten hamppareita ei joukkoon hyväksytty. Kanssakäyminen vastakkaisen sukupuolen kanssa ei ollut norssien keskuudessa yhtä luontevaa kuin yhteiskoululaisten kesken. Parina oli useimmiten koulutoverin sisko tai tämän kaveri. Meininki oli siihen aikaan vipiviatonta.
(Sunell 2003)

Norssissa on hipat. Jussi Hämäläinen. Veikko N:o 3 1946, 1.

Sinulle
Olet ihana, armas ihana niin,
että on kuin helähtäis säveliin
koko maailma, äänes kun kuulen,
ja on kuin kukkisi kevättään
maa routaisa keskellä talvisään,
Sinut kohtaavani kun luulen.

Sinun äänes toiselle tänään soi,
osaa mulle Sa suoda et koskaan voi,
kera toisen käyt käsityksin.
Sua syliini sulkea en minä saa.
Kevät vihertää – jäässä on minulla maa:
olen ilman Sua. Olen yksin.
Abiturus
(Veikko N:o 1 1948, 7)

Konventin toiminta jatkui sotien jälkeen muutoin normaalina. Kokouksissa pidettiin esitelmiä muun muassa ammatinvalinnasta, joka näytti 1940-luvun jälkipuoliskolla nousseen erääksi elämää suuremmaksi kysymykseksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Esitelmiä pidettiin ja keskusteluja käytiin lisäksi itsehallinnosta ja ylioppilastutkinnon vaatimuksista.

Lukuvuoden 1948-1949 nahkakonventti järjestettiin erittäin juhlavissa merkeissä. Vieraina olivat muun muassa kaksi amerikkalaista ylioppilasta ja Suomen Teiniliiton hallitus. Yleisradio vieläpä nauhoitti osan nahkakonventista. Ajankuvana voidaan todeta, että Konventin juhlatanssiaiset voitiin pitää vasta toukokuun 21. päivänä, koska 14. päivä oli rukouslauantai. Lukuvuoden 1949-1950 puurojuhlassa saatiin pitkästä aikaa riisipuuroa, johon ulkocivis Lauri Norros oli hankkinut ryynit.

(HSN 1948-1949, 5; 1949-1950, 5)

Käsite ’teini’ oli otettu käyttöön jo vuonna 1939. Suomen Teiniliitto ry merkittiin puolestaan yhdistysrekisteriin 22.3.1944 (Seppinen 2006, 250). Norssin Konventti osallistui luonnollisesti myös Teiniliiton ja sen Helsingin yhdistyksen toimintaan. Tällöin pohdittiin teiniyttä ideologisessakin mielessä, mutta suuria maailmaa syleileviä ajatuksia ei esiintynyt. Konventti vastasi lisäksi Veikon ilmestymisestä. (Sipponen 2006)

Isä: Kun tapasin äitisi, saatoin sanoa hänelle, etten ollut suudellut ketään ennen häntä. Voitko sanoa samaa morsiamellesi?
Poika: Kyllä, mutta en yhtä vakuuttavasti.
(Veikko N:o 1 1946, 12)

Abiturus: Minä uneksin sinusta viime yönä.
Abitura: (Kylmästi) Vai niin.
Abiturus: Niin, ja sitten minä nousin vuoteesta, suljin ikkunan ja lisäsin toisen peitteen.
(Veikko N:o 2 1948, 8)

”Kuulepas, Kalle, olen luokanvalvojaltasi saanut tietää, että olet ruvennut yhä huonommin osaamaan läksysi. Mistä tämä johtuu?”
”Opettaja on pannut rajoitetun tietovarastoni niin suurelle koetukselle alttiiksi, että olen katsonut parhaaksi ryhtyä säännöstelytoimenpiteisiin.
(Veikko N:o 3-4 1949, 9)