Kohti kouludemokratiaa

Suomen Teiniliitto piti 23.4.1967 Pälkäneellä seminaarin, jonka aiheena oli ’Teinit ja yhteiskunta’. Seuraavassa referaatissa on esitetty Norssin oppilaan Veikko Rinteen muistiinpanoja seminaarissa esitetyistä Suomen Teiniliiton käsityksistä menneisyydestään ja nykyisyydestään.

Kirjoitus julkaistiin kokonaisuudessa Veikon numerossa 2 1967 otsikolla ’Harrastusyhteisöstä Ammattijärjestöksi’. Teksti kuvastaa erinomaisen hyvin 1960-luvun lopun teiniaktivistien käsityksiä ja ajatusmaailmaa.

Borgåsta Pälkäneelle

Suomen koululaisten ensimmäinen varsinainen koululaisten yhteistyöelin perustettiin Suomen Teiniliiton aktivistien käsityksen mukaan vuonna 1839 Porvoossa. Silloin siellä opiskelleiden pappiskokelaiden keskuudessa syntyi ”Borgå Gymnasisters Sångförening”, joka oli alkusysäyksenä toverikunnan perustamiselle.

Yhdistys sai vuonna 1867 aikaan sopimuksen rehtorin kanssa siitä, että koulun järjestyksenvalvonta ja muukin kurinpidollinen toiminta siirrettiin toverikunnan vastuulle. Tällöin luotiin eräänlainen lukiolaisten itsehallinto.

Kun Suomi itsenäistyi, oppikoulujen määrä lisääntyi, ja niiden toverikunta-aate levisi, jonka myötä syntyi todellinen itsehallinto-invaasio. Se johti poliisityyppisten- ja urkintajärjestelmien sekä ’oikeuslaitosten’ käyttöön suomalaisissa oppikouluissa. Itsehallintovirkailijat olivat näissä järjestelmissä nimeltään poliiseja, yleisiä syyttäjiä, tuomareita, puolustusasianajajia jne.

Oppilaat eivät kuitenkaan kokeneet tätä aktiivipedagogisen suuntauksen sivujuonnetta mielekkäänä, ja oppilaiden itsehallintojärjestelmät hävisivät Suomen oppikouluista 1930-luvun alussa.

Suomen Teiniliitto perustettiin 4.6.1939, jolloin sen nimeksi otettiin ’Suomen oppikoulujen toverikuntaliitto’. Se perustettiin vaalimaan kansallista kulttuuriperintöä, kulttuuri- ja harrastusjärjestöksi. Toisen maailmansodan sytyttyä jo 1.9.1939 löydettiin työsarkaa ainoastaan nk. Isänmaallisesta toiminnasta.

Aktiivisuus suuntautui erilaisiin talkoisiin, keräyksiin ja maanpuolustushenkeä lujittavien tilaisuuksien pitämiseen. Näiden merkeissä järjestettiin monenmoisia kilpailuja, koottiin paperia, käpyjä, voikukanjuuria, luita jne., tehtiin aloitteita koulusuojeluskuntien perustamisesta ja pidettiin palavia kansallista yhteenkuuluvaisuutta lujittavia puheita.

Tämä kausi huipentui 23.-24.10.1943 pidettyyn kokoukseen, jossa Kouluhallituksen silloinen pääjohtaja L. Arvi P. Poijärvi esitteli laaditun teinijulistuksen: Seisomme isänmaan verin lunastetulla kamaralla alla kasvon Kaikkivallan jne., joka kiteytti neliyhteyden Jumala – Isänmaa – Työ – Velvollisuus teinien toimintaperiaatteeksi. Tästä on eräänlaisena muistona vielä nykyinen teinikorttikin.

Opettaja: Mutta Markus, harjoitteletko sinä valokuvamallin ammattia? (Veikko N:o 4 1966, 27)

Tässä samassa kokouksessa tuli myös ’Suomen oppikoulujen toverikuntaliitosta’ ’Suomen teiniliitto’, toverikuntalaisesta tuli teini ja toverikunnista teinikuntia. Teinijulistus naulattiin kaikkien Suomen oppikoulujen seinille.

Tämä Teiniliiton historian ensimmäinen kausi loppui kuitenkin lyhyeen. Kun jatkosota päättyi ja välirauha tehtiin syyskuussa 1944, tuhottiin Oppikoulujen Karjala-seuran paperit. Samalla tuhoutui se henkinen perusta, johon silloinen Teiniliiton ohjelma ja käytännön politiikka nojasivat. Syntyi eräänlainen tyhjiö, jota ryhdyttiin alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti täyttämään kulttuurilla ja vapailla, aatteettomilla harrastuksilla.

Teiniliittoa luonnehti 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla hippateiniys ja erilainen korkeakulttuuri. Teinitoiminta löysi taas ne uomat, joita oli hahmoteltu jo liittoa perustettaessa, mutta joiden käytännön soveltamisen toinen maailmansota oli estänyt. Aatteet puuttuivat sen sijaan tältä kaudelta kokonaan.

Teiniliitossa siirryttiin yhteiskunnallisen keskustelun kauteen vasta 1960-luvulla. Maan teinilehdistö antoi tähän uuteen suunnanmäärittelyyn kenties ratkaisevan panoksensa. Sen palstoilla ryhdyttiin ennakkoluulottomasti väittelemään ja kirjoittamaan yhteiskunnasta, politiikasta sekä kansainvälisyydestä, esitettiin mielipiteitä ja vaadittiin Teiniliiton virallisen linjan muuttamista.

Teiniliitto alkoi myös järjestää toimittajakursseja, ja pian toimitus toisensa jälkeen oivalsi, ettei lehden funktio olekaan sen ilmestymisessä ja lukijoiden huvittamisessa, vaan yhteiskunnallisen keskustelun laajentamisessa. Kouluihin alettiin lisäksi perustaa yhteiskunnallisia kerhoja ja YK-yhdistyksiä.

Tällä yhteiskuntakaudella oli johtavana aatteena suvaitsevaisuus ja leimaa-antavana piirteenä perinteisten käsite- ja mielipiderajojen murtuminen. Lahden teinipäivillä valittiin puheenjohtaja poliittisin perustein ja annettiin julkilausuma Etelä-Afrikan rotusorrosta.

Vuonna 1965 kevennettiin Teiniliiton ideologisia rasituksia poistamalla maanpuolustustahto sääntöjen tarkoituspykälästä. Turun teinipäivillä vuonna 1967 koettiin koululaisen rooli jo ammattiroolina. Harrastusyhteisöstä oli viimein saatu aikaiseksi ammattijärjestö.

Samalla oivallettiin, että tuolloisten teinien yletön passiivisuus ja yhteiskuntakelvottomuus johtuvat suurelta osin heidän koulussa saamansa kasvatuksen puutteista. Liiton toiminta suunnattiinkin sen vuoksi kouluun sekä sen nopeaan ja ennakkoluulottomaan kehittämiseen.

Liitto pyrki nyt koulunuudistus- ja kouludemokratiapolitiikallaan luomaan kyllin mielekkäitä uusia kanavia, joihin oppilaat voisivat suunnatonta energiaansa purkaa ja näin yhteiskunnallisesti valveutua sekä aktivoitua.

Ammattijärjestön rooli edellytti Teiniliitolta myös, että se ajoi jäsentensä etuja kaikkialla ja eritoten työpaikalla eli koulussa. Sen tuli turvata jokaisen nuoren opiskelumahdollisuudet ja vaikuttaa siihen mitä, miten ja miksi opetetaan.

Harkko: Ei teillä ole mitään hyötyä mölyämisestä, kun opettajakokouskin on jo ollut. (Veikko N:o 3 1960, 24)

MaCa: Kuka on syönyt rätin?
Luokka: Savonen, tunnusta!
(Veikko N:o 3 1960, 24)

Eikka: Vähänkin railakkaampi pirttihirmu olisi tästä raivostunut perin juurin. (Veikko N:o 4 1960, 18)

K:ton: Mitä haittaa koitui kieltolain poistamisesta?
Simo: Saaristo autioitui.
(Veikko N:o 4 1960, 19)

Säde: Ensi tunnilla tutkimme kokeellisesti putoamisliikettä.
Ääni: Heitetään V ikkunasta.
(Veikko N:o 4 1960, 19)

Norssit vain eivät olleet millään muotoa kouludemokratia-aatteen läpitunkemia eivätkä kulkeneet liikkeen kärjessä. Norssit oikeastaan itse asiassa taivalsivat miltei päinvastaiseen suuntaan. Asioistahan oli kyllä keskusteltu teinilehdissä jo vuosikymmenen alusta lähtien, mutta vain nimimerkkien suojassa. Veikkoon asti sellaisia kirjoituksia ei ollut kuitenkaan päässyt ennen kuin keväällä 1963.

Yhteisrintamaan

Veikon toukokuun numerossa 2 1963 julkaistiin Svenska Normallyceum’in [sic] oppilaan Lauri Heikkisen kirjoitus ’Haluammeko parannuksia. Kirjoituksen alku oli raflaava, haastava ja edellytti suorastaan yhteisrintamaan nousemista opettajia vastaan. Sellaiseksi kirjoitus oli kaiketi tarkoitettukin. Seuraavassa esitetään muutamia otteita kirjoituksesta.

”Mitä oikeuksia on koululaisilla? Onko koululaisten oikeuksia loukattu? Onko nykyinen koulukasvatus kaikissa kohdin ajanmukainen? Onko koululaisten ja etenkin teinikuntien yhteinen rintama tarpeen loukkaajia ja monin kohdin vanhentunutta koululakia vastaan? Onko konventtipolitiikka t.s. koululaisten oikeuksien puolustaminen sallittua teinikunnissa? Onko se yleensä suositeltava toimintamuoto? Kuuluuko oikeuksien puolustaminen jollekin järjestölle?”

”Monissa kouluissa noudatetaan mitä oudoimpia opettamis- ja kurinpitomenetelmiä, jotka johtuvat luultavasti siitä, että vanhentunut koululakimme tässä suhteessa suo suuria vapauksia opettajille. Näin on asianlaita etenkin tyttökouluissa. Niinpä esim. eräässä tyttökoulussa sallitaan oppilaiden käyttää ainoastaan erittäin tarkoin rajoitettua osaa koulun pihasta välitunneilla. Rajan yli astuttaessa seurauksena on jälki-istuntoa. Pätevää syytä tällaiseen kieltoon ei ole; se kuuluu vain rehtorin kasvatusmenetelmiin. On muitakin samanlaisia tapauksia, jotka rajoittavat koululaisten luonnollisia vapauksia ja oikeuksia.”

Kirjoituksessa syytettiin muun muassa historian opetusta nurkkapatrioottiseksi, mikä asenne tietysti sitten tarttuu myös oppilaisiin. Siinä esitettiin myös väite, etteikö kaikilla Suomen oppikoululaisilla olisi halua tavalla tai toisella tehdä vastarintaa opettajille.

Siinä olisi se perusvoima, joka tarvittaisiin kaikkien Suomen oppikoululaisten yhteisen rintaman ja taistelujärjestön muodostamiseksi koululaisten oikeuksien loukkaajia ja vanhentuneita käsityksiä vastaan.
(Heikkinen 1963)

Johansson: Ei sinne Walhallaan naiset päässeet, siellä oli naiset jo talon puolesta. (Veikko N:o 1 1967, 32)


M. häiritsee tuntia toistuvista huomautuksista välittämättä.
Reunanen: Tuo M. on kuin naapurin radio, jota ei saa suljettua.
(Veikko N:o 4 1963, 25

MaCa: Gracchus-veljekset olivat roomalaisia Vennamoita. (Veikko N:o 2 1963, 17)

MaCa: Vatikaanissa on oma sotaväki.
Luokka: Ha ha.
MaCa: Ne ovat sellaisia vahtimestareita.
(Veikko N:o 2 1961, 22)

Kattainen: Mitä yhteistä on akselilla ja jalankulkijalla? Ne, nehän on kumpikin auton alla. Tämä taas johtuu siitä, että kummankin pää on pyörällä. (Veikko N:o 1 1967, 35)

Lauri Heikkisen kirjoitukseen vastasivat samassa Veikon numerossa Tyttönormaalilyseon oppilas Helinä Mäki ja Helsingin Normaalilyseon oppilas Heikki Paunonen. Molemmat kummastelivat Heikkisen vuodatusta, pitivät sitä sekavana ja latteana, eivätkä yhtyneet siinä esitettyihin mielipiteisiin.

Helinä Mäki: ”Koululaisten oikeuksia ei tietenkään voi kieltää, mutta ne supistuvat todellisuudessa niin vähiin, että niiden puolesta kynsin hampain taisteleminen on joutavaa. Koululaisen maailmassa näyttelevät velvollisuudet tärkeämpää osaa.

Koulu on omalla tavallaan pienoisyhteiskunta, jossa pyritään mahdollisuuksien mukaan kaikkia tyydyttäviin ratkaisuihin. Opettajat ovat tällöin ilman muuta johtavia ja me koululaiset johdettavia. Kirjoituksen sanamuoto viittaa opettajiin loukkaajina. Mikä vahinko! Lakia on noudatettava, muuten päädytään anarkismiin. Miksi ihmeessä pitäisi taistella opettajia vastaan? Sehän on aivan outoa.”
(Mäki 1963)

Ja Heikki Paunonen: ”Tuntuu siltä kuin Lauri Heikkinen olisi innostuksissaan paisutellut asioita. Koulujärjestelmässämme on kyllä lukuisia epäkohtia, mutta niitä ei voida poistaa vastustamalla opettajia. Se olisi sen oksan poikki sahaamista, jolla itse istumme.

Koulunkäynnistä ei kannata ehdoin tahdoin tehdä vaikeampaa kuin se jo nyt monille on. Kukaan järkevä ei voi hyväksyä sellaista toimintaperiaatetta, että vastustettaisiin kaikin tavoin opettajia kouluolojen parantamiseksi [!]. Ajatus on suorastaan lapsellinen [ihanne = koulu, jossa ei ole opettajia], eikä sen varaan voi perustaa minkäänlaista järjestöä.” (Paunonen 1963)

Kuten aina ennenkin ja noiden kirjoitusten julkaisemisen jälkeenkin, kaikki nuorisoa villitsevä ideologia on tullut Suomeen lännestä; yleensä Yhdysvalloista ja miltei aina Ruotsin kautta.

Niin oli Lauri Heikkisenkin kirjoituksen perusajatus. Hänen peräänkuuluttamansa oppikoululaisten yhteisrintama oli jo vuosia aikaisemmin muodostettu Ruotsissa, jossa se toimi nimellä ’Sveriges elevers centralorganisation’ SECO.

Siihen kuuluivat kuulemma kaikki Ruotsin oppikoulujen oppilaat. Järjestöllä oli oppilaseduskunta, jossa ajettiin oppilaiden etuja ja tehtiin muutosehdotuksia. Tämän järjestön alaisena oli koko maan koululehdistö [sic] ja väitettiin, että sillä oli suuri vaikutusvalta Ruotsin koulumaailmassa.
(Heikkinen 1963, 18)

Helinä Mäki ja varsinkin Heikki Paunonen muistuttivat kuitenkin Heikkistä siitä, että Suomessa oli jo muutaman vuosikymmenen ajan toiminut Suomen Teiniliitto ja että ruotsinkielisillä teineillä oli oma järjestönsä. Mikäänhän ei toki estänyt näiden järjestöjen välisen yhteistyön tiivistämistä.

MaCa: Millainen valta Roomassa oli kansankokouksella?
Oppilas: Suuri.
MaCa: Tuo ei sano paljon mitään. Se on Neuvostoliiton tilastoa.
(Veikko N:o 4 1963, 25)

Donna: Sano sille Markukselle, että minä toivon hänen tulevan pian terveeksi. Ei lainkaan henkilökohtaisista syistä, kyllä minä häntä ilman toimeen tulen… (Veikko N:o 2 1967, 30)

Urski: Sensuuri on hyvä olemassa, mutta ruokottomuudellakin on omat hyvät puolensa. (Veikko N:o 4 1968)

Kouludemokratiakeskusteluun osallistui myöhemmin myös maisteri Jyrki Sinkari, joka oli juuri valittu Konventin kuraattoriksi lukuvuodeksi 1966/1967.

Norssiko demokraattinen?

Käsitellessään mm. yhteiskunnan massoittumista ja pakkotilanteita teoksessaan ”Yhteiskunnan rakenne ja sosiaalinen paine” on professori Erik Allardt esittänyt kaavion neljästä erilaisesta yhteiskuntatyypistä:

Työnjaon eriytyneisyys ja kansalaisten kyvyt vaihtoon

Professori Allardtin mukaan neljäs yhteiskuntatyyppi, siis pitkälle eriytyneen työnjaon ja alhaisen yhdenmukaistavan paineen yhteiskunta on normaalitapaus, jota kohti kehitys on kulkenut. Allekirjoittanutta on jatkuvasti askarruttanut kysymys, voidaanko ylläkuvattua nelikenttää soveltaa sellaiseen pienyhteisöön kuin kouluun.

Heti aluksi on todettava, että sellaisenaan tätä pelkistettyä kaaviota ei voida soveltaa kouluelämän erikoislaatuisiin ja monitahoisiin olosuhteisiin. Kiistellyn kouludemokratiakysymyksen kannalta tämä kaavio tarjoaa kuitenkin eräitä selventäviä näkökohtia.

Kyseisen mallin mukaan ns. demokraattinen kouluyhteisö merkitsisi ilmeisesti pientä yhdenmukaisuuden painetta ja oppilaiden sekä myös opettajien vilkasta keskinäistä vuorovaikutusta. Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa?

Ensiksi täytyy heti todeta, että tietty yhdenmukaisuuden paine kouluyhteisössä on välttämätön normaalin koulutyön edellytys. Käsitykseni mukaan kuitenkin oppilas, joka kello kahdeksasta neljääntoista hartiat kumarassa kokee koulun ”välttämättömänä pahana”, tuntee myös yhdenmukaisuuden paineen voimakkaana.

Sen sijaan oppilas, joka pitää oppikoululaisena ja norssina olemista lähinnä etuoikeutena ei tunne yhdenmukaisuutta paineena. Tärkeintä demokratian kannalta on mielestäni kuitenkin oppilaiden mahdollisuudet keskinäiseen vuorovaikutukseen. Tällä tarkoitan ennen kaikkea Norssin vapaata harrastustoimintaa.

Summa summarum: Yllä esitetystä on toivottavasti käynyt ilmi, että demokraattisen yhteisön luomiseksi ensisijaisesti ei tarvita vallan siirtämistä yhteisön jäsenille [kuten joskus kuulee väitettävän], vaan yhteisön jäsenten aktiivisuuden lisäämistä keskinäisen vuorovaikutuksen avulla. [Muuten uskon, että kouludemokratiasuunnitelman luojat ovat esityksessään tätä juuri tarkoittaneet.]

Onko Norssi demokraattinen? – Se riippuu ennen kaikkea oppilaista: Meillä toimii aktiivinen Konventin hallitus ja suuri joukko kerhoja, luokkajuhlia järjestetään ja kulttuurikilpailut pidetään. [Rehtorin ilmoituksen mukaan tämä lukuvuosi tulee olemaan seitsemäs kulttuurikilpailujen kohdalla.]

Lopuksi eräs esimerkki. Konventin hallituksen kokouksessa 25.11.1966 olivat läsnä puheenjohtajan lisäksi hallituksen jäsenet ja molemmat kuraattorit. Eräässä vaiheessa puheenjohtaja ehdotti äänestystä periaatepäätökseksi konventin 80-vuotisjuhlien päivämäärästä.

Aluksi äänestettiin lauantaista 10.12.1966. Käsiä nousi ylös. Myös molempien kuraattorien. Syntyi hiljaisuus. Puheenjohtajan kiiluva katse ei tiennyt hyvää. Hänen äänensä rikkoi hiljaisuuden: ”Anteeksi epäkorrektisuuteni, mutta onko kuraattoreilla oikeus äänestää?”

– Meillä ei ollut. Onko tämä demokratiaa? – Kyllä! [Varsinkin kun juhlapäiväksi tuli lauantai 10.12.1966.] Eläköön konventti! Eläkööt kulttuurikilpailut ja luokkajuhlat! Eläköön Norssin vapaa harrastustoiminta!

J. Sinkari
(Veikko N:o 4 1966, 3, 28)

Kattainen: ”Minä näin sodan aikana sellaisia miehiä, joilla luki kauluksessa SS.
Tietääkös teistä kukaan mitä se tarkoitti?”
N: ”Se tarkoitti sanoja Schutz Staffeln.”
Kattainen: ”Ai, niinkö. Minäpä luulin silloin, että sellaisia kaksikielisiä, ja että se
SS tarkoitti sotilas-soldaten.”
(Veikko N:o 1 1968)

Martikainen: Uimapolyyppi on maailman kommunistisin yhteiskunta. Kaikki syövät samaan vatsaan. (Veikko N:o 1 1968)

Tepon esimerkkilause kouludemokratiasta: ”Du har att lyda.” (Veikko N:o 2 1968)

Greta: Ei sillä elämässä pärjää, että vain nauraa ja saboteeraa. (Veikko N:o 3 1967, 26)

Kuva: Veikko N:o 2 1965, 32.

Martikainen viimevuotiselle 5 b:lle: ”Teistä sitä sitten tulee sellaisia partaradikaaleja, jotka sotkevat kaikki maailman asiat. (Veikko N:o 3 1967, 25)

Jalantie tuohtuneena: Teistähän on monet ihan sen näköisiä, että sopisitte paremmin Bio-Bion eteen kuin Norssin voimistelutunnille. (Veikko N:o 3 1967, 26)

Kattainen: ”Kuulehan nyt, Siponen, ei demokratiaan kuulu valtion omaisuuden tärveleminen – tai en minä siitä enää niin varma ole.” (Veikko N:o 2 1968)

Mutta kouluelämä meni ilmeisesti aivan vuosikymmenen lopulla jopa Norssissakin yhä teinidemokraattisempaan suuntaan. Se kirvoitti maisteri Kai R. Lehtoselta pääkirjoituksen Veikkoon numero 3 1969.

Mitä se ei ole

Demokratia ei ole sitä, että kaikkien on oltava samaa mieltä kaikista asioista.

Demokratia ei ole sitä, että päätöstä tehtäessä vähemmistöksi jääneet saavat olla noudattamatta tehtyä päätöstä.

Demokratia ei ole sitä, että vähemmistön olisi omaksuttava enemmistön mielipiteet.

Demokratia ei ole sitä, että vain jotkut saavat ilmaista mielipiteensä.

Demokratia ei ole sitä, että toisin ajatteleva koetetaan pakottaa muuttamaan mielipiteensä.

Demokratia ei ole sitä, että itse kukin saa muista piittaamatta tehdä mitä ikinä haluaa.

Kai R. Lehtonen
(Veikko N:o 3 1969, 3)

Nimimerkki HR vastasi maisteri Lehtosen selkeäsanaiseen yhteiskunnalliseen totuuteen lehden seuraavassa numerossa.

Haluaisin jatkaa edellisessä numerossa ollutta ansiokasta demokratiakirjoitusta, eli

Mitä se on

Se on sitä, että vähemmistö päättää enemmistönkin asioista.

Se on sitä, että enemmistö ei voi valita mieleisiään henkilöitä päättävään elimeen.

Se on sitä, että enemmistö ei pääse edes katselemaan vähemmistön päätöksentekoa.

Se on sitä, että samaa mieltä olevat menestyvät, vaikka pyydetäänkin esittämään eriäviä kantoja.

Se on sitä, että vain yhdellä miehellä on ääni.

Mitähän se voisi olla?

Nimimerkki HR
(Veikko N:o 4 1969, 4)

Tähän kirjoitukseen vastattiin samalla sivulla, mutta edelleen nimimerkin suojista.

Vastaus

Se voisi olla esimerkiksi Suomi sen jälkeen kun Vallankumous on tapahtunut.
Nimimerkki Arvaapa kuka näin arvaa.
(Veikko N:o 4 1969, 4)