Sua kohti peruskouluni

Yhtenäisestä oppivelvollisuuskoulusta oli käyty koulupoliittista keskustelua ja taitettu peistä 1930-luvulta saakka. Eduskunta olikin jo vuonna 1963 lausunut positiivisen käsityksensä peruskoulun aikaansaamisesta, mikä vauhditti uudistusta. Kyseessä oli nimenomaan Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen, SDP:n tavoite, osa puolueen vuodesta 1903 ajamaa koulupolitiikkaa (Kolbe 2002, 330).

Helmikuussa 1964 asetettiin Kouluhallituksen pääjohtajan Reino Oittisen johtama uusi Peruskoulukomitea laatimaan tarkennettua puitesuunnitelmaa sekä tarvittavaa lainsäädäntöä. Komitean mietinnössä oli rakentunut yhdeksänvuotinen peruskoulu, joka jakaantuu kuusivuotiseen ala-asteeseen ja kolmevuotiseen yläasteeseen. Siinä ei olisi enää linjajakoa, mutta kylläkin valinnaisia kursseja.

Perussuunnitelman täydensi tohtori L. Arvi P. Poijärven johtama Koulunuudistamistoimikunta, joka jätti ehdotuksensa vuonna 1966. Sitä täydensi puolestaan tohtori Urho Somerkiven johtama Peruskoulun opetussuunnitelmakomitea, joka jätti mietintönsä vuonna 1967.

Niiden pohjalta voitiin sitten luoda uuden koulutyypin opetusohjelma. Koulutyypin peruspiirteet oli kopioitu Ruotsista, mistäpä muualtakaan. Mutta niissä oli myös voimakkaita vaikutteita muun muassa Itä-Saksan, DDR:n koulujärjestelmästä.

(Kiuasmaa 1982, 456)

Koulunuudistus oli itse siten asiassa poliittinen selviö vuodesta 1966 alkaen, jolloin Suomen Sosialidemokraattinen puolue sai maalisvaaleissa veret seisauttaneen 17 edustajapaikan vaalivoiton. Kun vielä Työväen ja Pienviljelijöiden Sosiaalidemokraattinen liitto, TPSL sai vaaleissa viisi lisäpaikka, maahan syntyi niiden sekä Suomen Kansan Demokraattisen Liiton, SKDL:n vasemmistoenemmistöinen eduskunta voimasuhtein [103-97]. Kansanrintamahallitus alkoikin heti valmistella eduskunnalle esitystä peruskoululainsäädännöksi (Kolbe 2002, 333).

sd = SDP, k = Keskustapuolue, tpsl = Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen liitto, rkp = Ruotsalainen Kansanpuolue, lkp = Liberaalinen kansanpuolue amm = ammattiministeri

Koulunuudistuksen ja kouludemokratian kannalta on mielenkiintoista tarkastella 1960-luvun lopun ja 1970-luvun hallitusten kokoonpanoja sekä opetusministereiden nimiä. Jokainen lukija voi tehdä edellä olevan taulukon tiedoista omat johtopäätöksensä.

Samoihin aikoihin miehitettiin vielä sekä Opetusministeriötä että Kouluhallitusta kovalla kiireellä vasemmistolaisilla valmistelijoilla ja korkeammilla virkamiehillä.

Aikakauden yleistendenssit, hallinnollinen keskittäminen ja politisoituminen näkyivät peruskoulukysymyksessä erityisesti siinä, että uuden koulujärjestelmän rungoksi asetettiin kunnan, ei valtion tai yksityinen koululaitos.

Koulu-uudistus oli sosiaalidemokraattisen historiankirjoituksen mukaan seurausta maan suurista rakennemuutoksista, teollistumisesta ja kaupungistumisesta. Se oli osa ”luokka-Suomen” purkamisesta.

Sen avulla toteutettiin myös siirtyminen hyvinvointivaltioon. Uudistuksella tavoiteltiin edelleen kansallista eheytystä, ristiriitojen sääntelyä ja alueellista tasapainoa. Yhdenvertaisuuden tuli koskea koulutukseen pääsyä, koulujärjestelyjä ja koulutuksen tuloksia.

Paineet ’uuden yhteiskunnan koulun’ synnyttämiseen voimistuivat Rafael Paasion ensimmäisen hallituksen aikana. Ideologista selustatukea antoi ’demokraattinen kulttuuriradikalismi’.

Turussa kesäkuussa 1969 julkaistussa SDP:n XXVIII puoluekokouksen ohjelmakannanotossa koulupolitiikka nähtiin ”sivistyksellisen vallankumouksen toteuttamisena”. Lainsäädännön valmisteluissa ei sitten vitkasteltukaan.

Eduskunta sääti peruskoulun puitelain jo heinäkuussa 1968. Sen mukaan kansakoulu, kansalaiskoulu ja keskikoulu yhdistettiin yleistä peruskasvatusta antavaksi peruskouluksi. Lain voimaantulopäiväksi määrättiin 01.08.1970.

Mutta vasemmisto painoi edelleen päälle. Suomen Kommunistisen Puolueen, SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen ja sittemmin kansanedustaja Anna-Liisa Hyvönen vaati keväällä 1971 Kansan Uutisissa, että ”peruskoulua on kiirehdittävä”. Hänen mukaansa peruskoulu oli tärkein yhteiskunnallisen eriarvoisuuden poistaja.

Valtion vuoden 1971 Koulutuskomitean mietintö oli ensimmäinen koulujen opetussisältöjä koskeva virallinen asiakirja. Siinä määritettiin koulun tehtäväksi myös poliittinen ja yhteiskunnallinen kasvatus.

Valtioneuvosto vahvisti maaliskuussa 1972 peruskoululle aikataulun. Lapissa peruskouluun siirryttiin 1972 ja Helsingissä 01.08.1977 lähtien. Helsingin Normaalilyseo muuttui peruskouluksi ja sai 01.08.1974 nimen Helsingin I Normaalikoulu.

(Kolbe 2002, 330-337)

Helsingin sosiaalidemokraatit ajoivat voimakkaasti peruskoulua. Edestä vasemmalta Veikko Aalto, Reino Tuomi, Inkeri Airola; Per-Erik Förars, Elli Eerola, Tarja Halonen, Olavi Saarinen; Erkki Tuomioja, Harri Salonen, Sirkka Vuorela, Esko Nieminen, Ritva Ailio ja Pentti Ukkola. (Kuva vuodelta 1975: Kolbe 2002, 334)

Peruskoulun kasvatustavoitteita ja lukusuunnitelmaa on käsitelty tarkemmin alaluvussa norssi0713 Oppikoulun lukusuunnitelma.