Naseva; Erään klassillisen luokan pää-äänenkannattaja

Luokkalehdet kukoistivat 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa, mutta ilmeisesti kuihtuivat sitten pois. Veikon sivuilta ei ole tältä vuosikymmenellä luettavissa kuin oikeastaan vain yhden luokan, I 1959/1960 ja saman luokan II 1960/1961 luokkalehteä, Nasevaa.

Eräs tapaus

”Voi kurjuus, nyt se rosvo pääsi sormiemme lomitse Kanadan maalle. Lähdetään perään!”

Miehet hyppäsivät hevostensa kanssa piikkilangan yli ja lähtivät täyttä laukkaa rosvon perään. Matkalla he ampuivat pyyn.

Äkkiä jyrähti metsästä sarja teräviä laukauksia, ja sieltä astui esiin vanha sisällissodan veteraani, joka sanoi: ”Nostakaa tassunne pystyyn”. Hänen toverinsa, joka seurasi häntä sanoi: ”Seuratkaa meitä!”

Kun sheriffi yritti sanoa jotain, viuhui luoti hänen korvanvieritseen. He tulivat ukon mökille. Siellä ukko räyhäsi heille, ”Muistakaa, ettette tule enää minun alueilleni.” Sitten hän katkaisi heidän henkselinsä ”varoitukseksi heille”. Miehet lähtivät raivokkaina pois talosta.

Tästä sheriffi haastoi veteraanin oikeuteen. Suureksi ilokseen hän saikin veteraanin vankilaan tosin itse sakkoja saaden.

Visainen kysymys

Kukko munii Suomen ja Ruotsin rajalla. Kumman maan puolelle muna vierähtää? Vastaus lehden lopussa.

Satu

Oli kevät. Eräs pikku tonttu juoksenteli ympäri Korvatunturia, sillä hän oli niin iloinen. Yht’äkkiä hän kompastui erääseen kiveen. Viisi päivää tonttupoika makasi pyörtyneenä. Sitten hän ihmetteli, miksi joulupukki ja tontut nukkuvat, vaikka oli joulu. Hän ajatteli, että saisi kunniaa, jos jakaisi lahjat kaikki yksin.

Niin hän otti lahjat, nopean poron ja lähti. Illalla tonttu tuli kaupunkiin. Tämä ihmetteli miksei katuja oltu koristeltu eikä joulukuusia tuotu paikoilleen. Viis’ siitä. Hän lähti ensimmäiseen taloon. Siellä hänelle naurettiin niin, että kaikki olivat pakahtua. Häpeissään tonttu lähti kotiin.

Donna [nahkapojusta]: Noin pilaantumattomina ne tänne tulevat. (Veikko N:o 4 1964, 37)

Opettaja etsii oppilaan keksimää virhettä taululta, ei löydä…
Vesa: ”Vasen on tuolla päin, vastapäätä vasemman jalkanne isovarvasta.”
(Veikko N:o 4 1964, 37)

Talviruno

Kun lunta sataa, ripottaa,
niin valkeaksi tulee maa.
Ja lapset suksin, kelkkahin
he mäelle nyt rientävi.
Kun ilta sitten saapuvi,
niin uni varmaan maittavi.

Lastuja

Oli ilta. Kello löi 12. Ovi avautuu. Veitsi välähtää… Kuuluu parkaisu. Kurkku menee poikki…

Näin on kurkkuvoileipä valmis, ja mies on katkaissut sormensa.

Koulun maailmassa on tapahtunut monia merkillisiä asioita. Merkillisin oli varmaan se, joka tapahtui vuonna 1313 tammikuun 13. päivänä kello 13. Silloin eräs poika täytti kolmetoista juuri, kun häneltä kysyttiin vastausta laskuun 2 + 8 + 3. Vastaus oli 13.

”Sinun veljenpoikasihan on Yhdysvalloissa. Viihtyykö hän siellä?” kysyi rouva Nenäkäs.

”Kyllä, kyllä hän viihtyy erinomaisesti eräässä Sing Sing -nimisessä laitoksessa”, oli vastaus.

”No, Pekka, miksi sinä et syö sitä hyvää omenaa?” kysyi äiti.

”Minä odotan Anttia”, vastasi Pekka.

”Sepä hyvä, että muistat toveriasikin”, luuli äiti, mutta Pekka vastasi: ”Se maistuu paremmalta, kun Antti katselee.”

Kirjallisuutta

Jules Verne: TSAARIN KURIIRI, WSOY.

Maailmankuulun nuorisokirjailijan teos Tsaarin Kuriiri käsittelee nuoren kuriirikapteenin Mikael Stragovin seikkailuja hänen viedessään Venäjän silloisen tsaarin viestiä suuriruhtinaalle.

Jules Verne on saavuttanut nuorisokirjoillaan maailmanmaineen. Tämä teos on yksi niistä. Kirja on hyvin jännittävästi kirjoitettu, ja se kannattaa lukea.

Vastaus visaiseen kysymykseen: kukko ei muni.
(Veikko N:o 2 1960, 9)

Yöllä

Kuun kalmea loiste valaisee autiota maata. Valkea huuru peittää kaikki ennen niin lämpimät ja ihanat kalliot. Kuin haamun kirkaisu singahtaa suden ulvaisu puoliksi jäätyneeseen korvaani.

Minua raukaisee, haukottelen, pelästyn omaa ääntäni. Läpi ruumiini käy kuin polttava pistos tai kova lyönti hirveä kylmyyden tunne. ”En saa nukahtaa, en saa nukahtaa…” hoen mielessäni. Silmät ovat turvonneet melkein muodottomiksi väsymyksestä. ”En saa nukahtaa, en saa nukahtaa…”

Paljaat varpaani ovat muuttuneet aivan sinisiksi kylmyydestä, otsani on kuin kuuma silitysrauta, mutta se ei kuitenkaan lämmitä. Nälkä puree suolta, ja kuuma repii päätä. Kas – tuolla järvi on läpikuultavan jään koristama.

Mutta tärkeämpää on järven toisella puolella oleva: siellä on taloja. Olen pelastettu! Näin vain yli jään! Enää viisi metriä rantaan, mutta juuri silloin jää hajoaa jalkojeni alta. Putoan kosteaan tyhjyyteen… Vielä koraus ja ruumiini pääsee minusta.

Hopeisen jäänpinnan laidassa on yksinäinen aukko. Siinä purjehtii laiva. – Se on minun ruumiini.

-K-

Sanoi:

- Hyvä kalaonni sanoi lahna, kun verkosta pääsi.
- Ei mahdu, mutta mukaan pääsee, sanoi kuljettaja bussiin pyrkivälle.
- Suru on soitoista tehty, sanoi Vikkurainen, kun puhelinlasku maksettavaksi tuotiin.
- Pois tieltä sanoi autoilija, kun ojaan ajoi.

Papukaija
(Veikko N:o 1 1961, 28)

Veikko Kohonen. III palkinto Veikon linoleumipiirroskisassa 1960.
Kuva: Veikko N:o 2 1960.