Sopeutettu koulunkäynti

Koko Suomen sotien 1939-1945 ajan koulua käytiin supistetulla ohjelmalla. Norssin tuleva rehtori Rafael Holmström perusteli koulujen aukioloa sodan aikana muun muassa sillä, että koulunkäynti kasvattaa oppilaat vapaaehtoiseen kurinalaisuuteen ja tehtävien tinkimättömään täyttämiseen. Opettajakunta korosti puolestaan sitä, että ainakin yläluokkien oppilaat on totutettava kotirintaman jäseninä kestämään kohtuullisessa määrin sodan tuomia rasituksia ja suorittamaan tehtävänsä niin täydellisesti kuin mahdollista. (Kaakinen 1991, 19)

Lukuvuosi 1940-1941 alkoi 1.10.1940 ja päättyi 21.5.1941. Oppilailla oli siten mahdollisuus osallistua alkavalla kesälomallaan maataloustöihin. Koulun kirjoissa oli tuolloin 750 oppilasta, joista 470 ilmoitti osallistuvansa maataloustöihin. Johonkin muuhun työhön ilmoitti menevänsä 158 oppilasta ja 60 halusi työnvälitystä maataloustöihin. Muutoin koulun olo ja elo eivät näyttäneet juurikaan poikkeavan rauhan vuosien koulutyöstä. Työskentely ja ilmapiiri olivat varmaan kuitenkin vakavammat kuin aikaisemminkin Ensimmäinen talvisodan jälkeen ilmestynyt Veikko oli omistettu sankarivainajille ja heidän muistolleen. (HSN 1939-1940-1941, 11)

Vellu: ”Mikael Agricola oli pakotettu lopettamaan koulunkäyntinsä ja… ja… ja menemään apteekkioppilaaksi Tampereelle.” (Veikko kevätnumero 1942, 13)

Sodan uudelleen puhjettua Suomen ja Neuvostoliiton välillä kesällä 1941 määrättiin koulut aloitettavaksi lukuvuonna 1941-1942 vasta 3.11.1941. Mutta kun seuraavana päivänä pääkaupunkia jälleen pommitettiin, koulujen alkaminen siirrettiin marraskuun 24. päivään. Tällöin järjestettiin lukeminen siten, että keskikouluasteen luokat, jotka syyslukukauden ajan yksinään osallistuivat opetukseen, olivat päivittäin koulussa kolmessa vuorossa ja lukivat vain kerran viikossa kutakin lukuainetta. Kotitöiksi annetut suoritukset tarkastettiin silloin ja valmistettiin uudet tehtävät seuraavaa tuntia varten. Joulukuun 11. päivästä alkaen luokat toimivat täysin tunnein. Näin kertyi syyslukukaudella 13 osittaista ja 9 täyttä työpäivää.

Kevätlukukausi alkoi tavallista aikaisemmin, 7. tammikuuta, jolloin myös lukioluokat oli kutsuttu työhön. Ylemmät luokat neljännestä alkaen lopettivat lukemisensa 1. toukokuuta ja kolme alinta luokkaa 13. toukokuuta. Kun hiihtolomaa ei pidetty, kohosi kevätlukukauden aikana I – III luokkien työpäivien määrä 99:än ja muiden luokkien 89:an.

Koska lukioluokkien oppilaista oli 78 asepalveluksessa, täytyi klassillisen VII ja VIII sekä linjajakoisen lyseon 7. rinnakkaisluokat siirtää vastaavaan vakinaiseen luokkaan. Tämä seikka sekä toisaalta se, että osa koulun opettajista oli samaista velvollisuuttaan suorittamassa, pakotti uudistamaan lukuvuodeksi tehdyn lukusuunnitelman kokonaan. Muun muassa lukujärjestys oli laadittava kolmeen kertaan. Poissa olleiden opettajien tunnit oli jaettava läsnä olleiden opettajien kesken, kunnes kullakin opettajalla oli se tuntimäärä, mikä kesällä oli Tuntijakokaavake II vahvistettu. Moni opettaja joutui tämän takia hoitamaan hänelle vieraankin aineen opettamista.

Opetus jakaantui kuitenkin kevätlukukauden alusta jonkin verran luontevammin, kun lukioluokkien opettajat saivat opetettavakseen omia aineitaan. Kun opettajien tuntimäärään mahtui kolmen rinnakkaisluokan poisjäämisen tähden edelleenkin suuri osa poissa olevien opettajien tunneista, opettajakuntaa tarvitsi lisätä vain kolmella sijaisella.

Oppilaista poistui lopullisesti riveistä asepalvelusta suorittaneet klassillisen lyseon VIII luokan oppilas Jaakko Sakari Kokko 7.2.1942, klassillisen VII luokan oppilaat Aarne Einari Henriksson 12.4.1942 ja Åke Otto Saartoniemi 18.4.1942. Koulussa olleet oppilaat olivat ravinnon rajoitetusta saannista huolimatta jaksaneet kohtalaisesti suorittaa koulutehtävänsä, vaikka ilmeistä väsymystä olikin ollut havaittavissa. Varsinaisia sairauksia esiintyi vain yksi tulirokkotapaus.

(HSN 1941-1942, 3-4)

Suomi oli ollut 1930-luvun lopulla noin 80 prosenttisesti elintarvikeomavarainen. Karjalan viljavien vainioiden pakkoluovuttaminen oli vähentänyt talvisodan jälkeen viljasatoa 15 prosentilla. Kesä 1941 oli myös viljan kasvulle epäedullinen. Osa sadosta jäi lisäksi syksyllä korjaamatta työvoiman ja hevosten puutteen takia.

Viljasato jäi näin ainoastaan kolmeen neljäsosaan ja perunasato kahteen kolmasosaan 1930-luvun keskimääräisestä vuosisadosta. Viljan tuonti tosin lisääntyi 40 prosentilla, mutta kulutukseen jäi siitä huolimatta vuonna 1942 asukasta kohden vain 280 kiloa viljaa, kun määrä oli ollut ennen sotia 360 kiloa. Viljan ja perunan merkitys kuitenkin lisääntyi muiden elintarvikkeiden puutteen takia.

Maidon tuotanto jäi vuonna 1942 vain noin 60 prosenttiin rauhanvuosien aikaisesta tuotannosta. Teurastukset vähensivät vielä sikakantaakin siten, että kesällä 1942 sikoja oli enää 40 prosenttia sotaa edeltäneestä määrästä. Lihan niukkuutta yritettiin korvata kalalla, mutta Suomenlahden miinakenttien ja polttoainepulan takia kalastustakaan ei voitu harjoittaa rauhan aikaisessa laajuudessa.

Siirtomaatavaroihin ei valtiovalta käyttänyt vähiä ulkomaan valuuttoja. Tuoreita hedelmiä, lähennä appelsiineja ja sitruunoita saatiin kauppoihin ani harvoin. Tuotenimike ’kahvi’ joutui pelkkään arkistokäyttöön. Sitä jäljittelevistä juomista käytettiin nimeä ’korvike’, mikäli siinä oli hiukan kahviakin, ja ’kahvinvastike’, mikäli niissä kahvia muistutti vain pakkauksen muoto.

Kansanhuoltoministeriö joutui lokakuussa 1942 ilmoittamaan myös perunan säännöstelemisestä sadon säästämiseksi talven ja seuraavan kevään varalle. Ravintoloiden, sairaaloiden ja muiden laitosten oli toistaiseksi käytettävä ruuan valmistuksessa lanttua, naurista ja porkkanaa vähintään kolmannes peruna- ja juurikasmääristä. Joulukuun alusta lähtien tiistait, torstait ja lauantait tulivat ravintoloissa kokonaan perunattomiksi päiviksi.

Sokeripulaa lievitettiin keinotekoisilla makeutusaineilla. Ravintolat jäivät ilman sokeria heinäkuussa. Elokuussa kiellettiin sokerin käyttö virvoitusjuomissa. Makeiset pantiin kortille marraskuussa ja jopa sakariinin säännöstely jouduttiin aloittamaan joulukuussa.

Hyödykkeiden hankinnasta ja jakelusta kuluttajille vastasivat Kansanhuoltoministeriö sekä sen alaiset kansanhuoltolautakunnat. Säännöstely koski elintarvikkeiden lisäksi mitä moninaisimpia tarve- ja raaka-aineita sekä energiaa. Marraskuussa 1942 ministeriö sai jopa vallan kieltää uusien yritysten perustamisen ja vanhojen laajentamisen.

Elintarvikkeiden määrää säännösteltiin työn raskauden perusteella. Viljatuotteiden jakelussa oli kuusi kuluttajaryhmää, joiden päiväannokset vaihtelivat 150 grammasta 500 grammaan. Kuukauden rasva-annokset olivat 500 – 1 500 grammaa. Kuluttajille jaettiin ostokortteja, joista irrotettavat kupongit oikeuttivat ostamaan tietyn määrän elintarviketta tai vaatetta. Ostokortit olivat voimassa eri pituisia aikoja, esimerkiksi leipäkortti kuukauden ja vaatetuskortti vuoden.

Marttaliitto yritti helpottaa perheenemäntien ahdinkoa julkaisemalla muun muassa Saimi Latosen laatiman kirjasen: Pula-ajan ruokaohjeita. Vuonna 1943 ilmestyi jo sen neljäs painos.

(Latonen 1943; Kuvat Erkki Nordberg 2007)

Polttoainetilanne oli Helsingissä erityisen vaikea. Elokuun 1942 lopulla suuri määrä kerrostaloja oli vielä ilman halkoja. Polttoaineiden kulutuksessa jouduttiin elämään päivä kerrallaan. Myös konevoimaa käyttänyt liikenne kärsi sekä kaluston että poltto- ja voiteluaineiden puutteesta. Jopa raitioteiden liikennettä supistettiin vähentämällä vuoroja ja lyhentämällä linjoja.

Helsingissä oli vuonna 1942 kaiken hyvän lisäksi vielä kaikkiaan 109 ilmahälytystä, joista pääosa tapahtui pimeän aikana. Kaikkiin ei liittynyt pommitusta, mutta siitä huolimatta katuvalot sammutettiin, liikenne pysähtyi ja kadut tyhjenivät ihmisistä. Uudenmaan lääninhallitus antoikin 19.8.1942 kuulutuksen, jonka mukaan ulkona liikkuminen oli hälytyksen aikana rangaistuksen uhalla kielletty.
(Eskola et.al. 1999, 33, 39-42)

Siihen aikaan, kun taloissa oli talonmiehet. Kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Kun ilmahyökkäyksiä alkoi sitten vuoden 1943 loppupuolella tapahtua yhä useammin, päätettiin koulutuntien alkamisajankohta ilmahälytyksen antamisajan mukaiseksi. Norssin rehtori Rafael Holmström antoi tuolloin seuraavan ohjeen: ”Hälytyksen sattuessa kello 22.00 ja 24.00 välisenä aikana, aloitetaan työ kello 09.15 ilman rukoushetkeä. Hälytyksen sattuessa kello 24.00 ja 06.00 välisenä aikana aloitetaan tunnit kello 12.05 kolmannen aamupäivätunnin siirtyessä iltapäivätuntien yhteyteen. Luokat, joilla on vakinainen tunti kello 12.00-13.00, lukevat nekin sillä tunnilla sen tunnin, joka on merkitty luettavaksi kello 10.10-10.55; vakinainen tunti 11.05-11.50 jää tällöin pitämättä.” (Penttinen 2007)

Opettaja tulee luokkaan: ”Onko täällä ketään Kipinän johtokunnan jäseniä?”
Ääni kansan riveistä: ”Täällä on vain raittiita ihmisiä!”
(Veikko N:o 2 1940-41, 44)

Koulun työ kantoi ulkonaisestikin sota-ajan leimaa. Pommitukset ja hälytykset häiritsivät monesti koulun työskentelyä. Niiden takia ei kuitenkaan menetetty kuin noin 3.4 prosenttia opetustyötunneista koko lukuvuoden aikana. Vaikeampaa oli sen sijaan päätellä miten paljon sellaiset seikat vaikuttivat nuorten yleiseen työkuntoon ja suorituksiin.

Maahan vaikutti lisäksi jatkuva suursota saartoineen. Kansan kaikki puolustustaistelusta vapaana olleet voimat oli ollut keskitettävä rakentavaan ja uutteraan tuotantokamppailuun. Koulun opettajat ja oppilaat vaikuttivatkin monella tavoin sen onnistumiseen. Useat pojat varttuivat kesäisillä työpaikoillaan miesten mittaisiksi ja oppivat uudella tavalla kantamaan vastuuta tulevaisuudesta.

Tuotantokamppailu vaikutti myös lukuvuoden pituuteen. Lukuvuoden 1942-1943 syyslukukausi aloitettiin vasta 12.10.1942, ja työskentely päättyi keväällä jo 22.4.1943. Lukusuunnitelman ulkopuolella luettiin koulussa syyslukukaudella italian kieltä ja kevätlukukaudella unkaria. Koululle määrättiin myös polttopuutilanteen kireyden takia kymmenen päivän urheiluloma helmikuussa. Kun kaikkia oli lisäksi kehotettu mitä suurimpaan polttopuiden säästämiseen, koulutalossa kyettiin leutona talvena 1942/1943 säästämään puolet siitä polttopuumäärästä, joka oli tavallisesti käytetty koulun lämmittämiseen.

Oppilaissa ei elintarvikesäännöstelystä huolimatta havaittu erityistä fyysistä alikuntoisuutta. Lääkäri tarkasti koulun koko oppilasparven, joka myös röntgenkuvattiin. Oikeastaan vain kahdessa oppilaassa havaittiin ruumiillisen kunnon huomattavaa heikkoutta. Kulkutaudeiltakin oli suurin piirtein säästytty.

Pommitusten uhrina kuoli 8.11.1942 klassillisen I luokan oppilas Lauri Ilmari Raikas. Kesällä kaatui klassillisen VII luokan oppilas Pekka Johan Laitasuo, ja Sallan rajalla joutuivat 15.7.1943 työpalveluksessa vaarattomaksi tekemättömän lentopommin uhriksi klassillisen III luokan oppilas Lauri Matti Hämäläinen sekä linjajakoisen 5. luokan oppilas Eino Osvald Ekegren.

Rehtori Frans Akseli Heporauta luopui rehtorin toimestaan 31.8.1942 kesken kautensa, mutta jatkoi yliopettajan virassaan vielä vuoteen 1946. Kouluhallitus määräsi koulun rehtoriksi yliopettaja, teologian tohtori Rafael Holmströmin 1.9.1942 alkaen viisivuotiskauden 1939-1944 loppuun saakka. Koulun vararehtoriksi määrättiin samalla yliopettaja Bruno Malmio.

Koulun opettajakunta alkoi myös uudistua. Vanhempi lehtori, filosofian tohtori Yrjö Olavi Renkonen [1907-1959] määrättiin 4.3.1943 luonnonhistorian ja maantieteen yliopettajaksi. Voimistelunopettaja Arvi Olavi Turunen määrättiin puolestaan voimistelun ja terveysopin tuntiopettajaksi. Asepalveluksessa olivat apulaislehtorit Esko Väinö Pennanen ja Matti Laamanen.
(HSN 1942-1943, 3-5; 1943-1944-1945, 6)

Kuoliko veljesi luonnollisen kuoleman? Ei, hän sai eilen ajokortin.
(Veikko N:o 1 1942-43, 13)

- Ai, onko poikasi sotaväessä! Oletko saanut kirjeitä?
- Juu, eilen viimeksi. Hän lähetti siinä kaksi silmäneulaa, jotta panisin niihin langan.
(Veikko N:o 1 1942-43, 13)

Linjajakoisen 6. luokan päiväkirjan sivu maaliskuulta 1943. Lauantain viimeisellä tunnilla opetettiin ensiapua. Maanantaina oli urheilutunnilla tähtäysharjoittelua. Samana päivänä lähti myös oppilas Mälkiä sotaväkeen. Kuva: Roland Freundin kokoelmat.

Kuluttajat osoittivat säännöstelymääräysten rikkomisessa aktiivista kansalaistottelemattomuutta. Erään arvion mukaan ihmiset saivat näet ostokorteillaan vain kaksi kolmannesta tarvitsemastaan kalorimäärästä. Syntyi niin sanottu musta pörssi. Nimityksen piiriin luettiin se laiton kaupankäynti, jota harjoitettiin jakelun taikka hintojen säännöstelyn takia vaikeasti saatavilla tuotteilla.

Eniten salakauppaa tehtiin peruselintarvikkeilla. Mustan pörssin kauppias hankki tavaransa maanviljelijöiltä, varkailta ja salakuljettajilta joko suoraan tai välikäsien kautta. Tuottajat tinkivät luovutusvelvollisuutensa täyttämisestä ja pitivät ”pimeitä” kotieläimiä. Pohjoisesta tuotiin puolestaan kahvia, keksejä ja sokeria sekä Turun kautta etenkin suklaata.
(Eskola et.al. 1999, 42)

- Herra luutnantti, se on hänen mielestään paras sirpalesuoja! (Veikko N:o 1 1942-43, 14)

Propaganda-Aseveljet ry järjesti sotamoraalin ylläpitämiseksi viihdetilaisuuksia kenttäarmeijassa ja kotirintamalla. Asemiesillat olivat näistä tilaisuuksista kaikkein tunnetuimpia. Niitä pidettiin kerran kuukaudessa, usein Helsingin Messuhallissa, mutta myös muualla. Ohjelmassa oli pääasiassa monipuolista musiikkia, ja tilaisuudet radioitiin koko maahan. Suosituimpia toivekappaleita olivat kevättalvella 1942 ’Vartiossa’, ’Kodin kynttilät’, ’Kaunis on luoksesi kaipuu ja ’Eldanka järven jää’. (Eskola et.al. 1999, 35-36)

Vänrikki: - Tietääkö alokas Pisama, miksi sotilas ei saa käyttäytyä kuin päätön kana?
Alokas: - Siksi, että pian ei sellaisella sotilaalla olisi paikkaa, mihin kypärä pannaan.
(Veikko N:o 1 1942-43, 13)