Koulupoikien kirkkojärjestys

Mutta eihän mikään voi tässä maailmassa olla täydellistä; ei edes mallikoulussa, jonka tehtävänä oli antaa normi Suomen oppikouluille sekä niiden opettajille. Toisinaan ei edes kasvatuskeinona käytetty itsehallintokaan toiminut.

Vaikka mitään kouluruokailua ei ollut 1930-luvulla järjestettykään, koulussa oli silti ruokailuhuone, jota oppilaat kutsuivat ’soppikseksi’. Veikko S. J. joutui sinne päivänä muutamana syyslukukaudella 1935 kello 12, vaikkei hän ollutkaan joku maalainen tai muu muonamies, tohtori Kailan sanoja käyttääkseen.

Reklementtien ja säännösten mukaan pitäisi silloin vallita ruokailijoiden keskuudessa pyhä rauha ja hiljaisuus, mutta toisinpa oli ’luonnossa’: kahdessa nurkassa pelattiin pöydällä ping-pongia tennispallon ja kirjojen avulla, yhdessä nurkassa joku sankaritenori holotti ja – ihme kyllä, neljännessä nurkassa eräs alaluokkalainen yritti lukea iltapäivän läksyjään. Kun vielä mainitsen, keskipermannolla oli eräs pari tuimassa vapaapainiottelussa, lienen kuvannut mainitun pyhätön koko tarkkaan.

Kello 12.50 paikkeilla saapui paikalle konventin päätöksen mukaan eräs abiturus hoitamaan poliisin virkaa. Hauska piirre oli se, että hän yleensä tuli paikalle, mutta hyvä tapa vaatisi kyllä hänen läsnäoloaan koko ruokaväliajan. Niinhän on tarkoituskin, ja kun yksi herra joutuu olemaan tässä virassa vain päivän tai kaksi, siis 2-4 tuntia koko kouluaikanaan, niin ei kai olisi liikaa vaadittu, jos herrat abiturukset hoitaisivat tehtäväänsä vähän perusteellisemmin ja huolehtisivat siitä, että hiljainen tuntikin saataisiin aikaan. Iltapäiväläksyjen tekeminen vaatii sitä.
(Veikko S. J. 1935b)

Eikä aina kaikki mennyt tekniikankaan puolesta täysin suunnitelmien mukaan. Koulun sisällä saattoi myös joutua puheenjohtajan puhutteluun, ellei jokin Konventin juhla mennyt niin kuin olisi pitänyt (Sipponen 2003).

Kun pankinjohtaja Toivo Aro oli turhaan Riemujuhlassa yrittänyt saada epäkunnossa olevien äänilaitteiden avulla tervehdyssanojaan kuulumaan yli metelin, hän totesi: ”Nyt minä ymmärrän millaista opettaminen on, kun kaikki meluavat eikä kukaan kuuntele.” (Veikko N:o 3 1937-38, 99)

Koulussa vallitsi kuitenkin oppilaiden keskuudessa varsin kastijakoinen ilmapiiri aivan kuin brittiläisissä poikien sisäoppilaitoksissa konsanaan. Kastijakoon kiinnitettiin huomiota heti ensimmäisen painetun Veikon pääkirjoituksessa vuonna 1935. Siinä käsiteltiin aluksi brittien poikamaista miehekkyyttä sekä sen merkitystä koko Imperiumille. Pääkirjoitus on kokonaisuudessaan luettavissa tiedostokansiossa 0343 olevan ensimmäisen painetun Veikon sivuilla 3-4.

Epäkohtia löytyy tässä suhteessa [vanhempien ja nuorempien ihmisten toverillisessa liittymisessä toinen toisiinsa] Norssin seinien sisällä montakin. Yläluokkalaiset usein valittavat konventin toiminnan laimeutta ja suhtautuvat alaluokkalaisten pieniin pyrintöihin ylhäisellä halveksumisella. Olen varma siitä, että tärkeimpänä syynä konventin toiminnan laimeuteen ja hajanaisuuteen on juuri tuon mainitsemani toverillisen yhteistoiminnan puute eri poikaikäluokkien kesken. Omahyväinen ’karsinoituminen’ on mennyt suorastaan huvittavan pitkälle.

Ajatelkaapas nyt, että Norssin Konventin jäsenistö on jakaantunut kolmeen jyrkästi toisistaan eroavaan arvoluokkaan: nahkacivikset, civikset ja abiturukset. Abiturukset pöyhistelevät arvossaan ja katsovat suunnattoman alentuvasti civiksiin, nämä puolestaan myöntävät tuskin ihmisarvoa nahkaciviksille, jotka taas antavat vahingon kulkea ja kädet nyrkissä katselevat viidesluokkalaisia ajatellen: ’Odottakaapas ensi syksyä, nahkakonventissa kaikki kolhut kostetaan teille!’

Ikään kuin viidesluokkalaiset jollain tavoin olisivat syypäät tähän Brahman uskontoa muistuttavaan kastilaitokseen. Alaluokkalaisten kesken ei karsinoituminen ole yhtä selvä, lukuun ottamatta ehkä ensimmäisen ja toisen luokan välisiä suhteita, jälkimmäiset kun tuntevat niin kovin selvästi arvonsa suuruuden verratessaan itseään vastatulleisiin raukkoihin…

…Poikien, jotka keskikoulusta nousevat konventtiluokille, täytyy saada civiksiltä ja abituruksilta osakseen alun pitäen sellainen reilu ja luja kädenpuristus tervetuliaisiksi, että he ensimmäisestä lukukaudesta, niin ensimmäisestä päivästä alkaen tuntevat liittyneensä miehekkäiden, tarmokkaiden ja oikeata Norssin henkeä toteuttavien toverien joukkoon. Silloin heistä heti saadaan tehokkaita työskentelijöitä niihin moniin kerhoihin, joita koulussamme viime aikoina on perustettu. …
(Poijärvi 1935, 3-4)

Alin kasti ylimmällä piippuhyllyllä. Norssin nahkoja riemujuhlan päiväjuhlassa 1937. Kuva: Veikko N:o 4 1937-38, 126.

Riemuvuoden  juhlan toveri-illallisilla vanhatkin norssit nuortuivat. Eräs vuoden 1890 norssi viittasi 1900 norsseihin ja sanoi: ”Nahat pitävät niin sietämätöntä melua, ettei tässä kuule mitään.” (Veikko N:o 3 1937-38, 99)

Pääkirjoituksessa mentiin vuonna 1939 esimerkin kautta vielä pitemmälle, tuomitsemaan todellinen fyysinen koulukiusaaminen. Tulevan rehtorin kirjoituksessa ei kuitenkaan erityisesti mainita, että esimerkki koskisi juuri Norssia.

Kauhulla muistelen erään äidin kertomusta hänen poikansa kokemuksista koulun alkutaipaleelta. Hento, hyvä poika, joka ei kenellekään pahaa tehnyt, oli joutunut isompien poikien kiusattavaksi ja kerran koulusta palattaessa nuo kiusanhenget joukolla ottivat kiinni koulutoverinsa ja toisten pidellessä häntä polttivat haavoja hänen kasvoihinsa. – Ajatelkaa pojan tuskaa! Kuitenkin kielsi hän kotiväkeä kertomasta asiaa opettajille.
 
Ei tunnu mahdolliselta tällainen julmuus, kun ajattelemme monia hyviä koulupoikia. Mutta kiinalainen sananlasku sanoo, että tottelemattomassa pojassa on hirviön siemen. Tämä ei ole luonnollista, vaan johtuu eräiden luonnonmukaisten asiain nurinkurisesta kehityksestä. Työn arvon suuri julistaja [Thomas] Carlyle sanoi jokaisen meistä joutuvan ratkaisemaan, kumpi meissä pääsee voitolle, pelkuri vaiko sankari.

Sankari-käsitteen saadessa varsinkin joukon suggeroivasta vaikutuksesta väärät muodot, voidaan käsittää hyvienkin poikien alentumisen tovereidensa kiusaamiseen. Mutta tässä on aina jotakin epänormaalia ja sairaaloista takana. Oikeaan sankariuteen ei kuulu tyrannius, vaan palveleva rakkaus. Tämä tekee pojasta heikompien suojelijan, ison veljen, johon jo koulutoveruuden nojalla ’nahka’ voi luottaa. …
(Holmström 1939)

Eriarvoisuus näytti kaikista yrityksistä huolimatta vallitsevan vielä Riemujuhlavuotena 1937.

Kuva: Veikko No 3 1937-38, 100.

”Mitä varten sinä noin juokset, Kalle?”
”Koetan estää kahta poikaa tappelemasta.”
”Koetat estää?”
”Niin, Villeä ja itseäni.”
(Veikko N:o 5 1937-38, 153)