Antiturnarit

Vaikka Norssi olikin tunnettu urheilukoulu, sen piirissä vaikutti 1950-luvulla myös epävirallinen, joistakin klassikoista koostunut porukka, ’Antiturnarit’. Jumppatunteja yritettiin boikotoida esimerkiksi unohtamalla urheiluhousut kotiin. Väinö Lahtisen resepti tähän oli mutkaton: voimistellaan sitten ilman housuja. Oli kuulemma liikuttavaa nähdä noita onnettomia anomassa rinnakkaisluokkalaisilta housuja lainaksi.

Eläintarhan urheilukentällä jotkut antiturnarit taas löntystelivät viestijuoksua kauluspaita päällä ja kravatti kaulassa. Tämänkin taudin lääkitsivät sittemmin pidetyt lisäharjoitukset. On kuitenkin todettava, että useista antiturnareista kuten muistakin tuon ajan levottomista teineistä tuli myöhemmin yhteiskuntamme tunnettuja vaikuttajakansalaisia.

(Larjola 2007, 31)

Kuva: Veikko N:o 2 1957, 27.

Kanttinen: ”What are Virtanen ja Nieminen?”
Ääni luokasta: ”Babies”.
(Veikko N:o 3 1958, 22)

MaCa: ”Mitkä kaksi uskonnollista puoluetta syntyivät Puolassa 1800-luvun puolivälissä?”
Ääni luokasta: ”Sadistit ja nudistit.”
(Veikko N:o 3 1958, 22)

Kyllä te, Virtanen olette tehnyt jo tarpeeksi yhden istumisen hankintaan! Ei teidän enää tarvitse vaivautua enempään. (Veikko N:o 1 1957, 20)

Terve sielu terveessä ruumiissa

Siinä lausepaholainen, johon nykyään suruksensa törmää lehdistön palstoilla pelottavan usein. Iskulauseethan ovat jo sinänsä vihattavia, koska ne kuitenkin aina astuvat jonkun varpaille, puhumattakaan tällaisesta törkeydestä. Siksi haluaisin sanoa muutaman sanan niille urheilufanaatikoille, jotka ovat joka paikassa suuna päänä ainoan autuaaksi tekevän harrastuksensa puolesta [Tulipa rumasti sanottua, mutta sattuuhan sitä.]

Koska olen nyt etsinässä urheilun huvittavia puolia, toivon ettette pane pahaksenne, jos aloitan siitä lehtiuutisesta, jossa kerrottiin kuinka joukko tervesieluisia ja iloisia urheilijapoikiamme saapui pelinsä hävittyään Turusta Helsinkiin sellaisella nuorekkaan raikkaalla antaumuksella, että Helsingin asemasillalla oli piiska vastassa. Se siitä.

Asioita ei pidä tietenkään yleistää liian innokkaasti, mutta ylläkerrottu on jo yleistämättäkin aika virkistävä vivahde siinä paljon puhutussa terveessä sielussa. Ko. tapaus eräitten muitten samankaltaisten kanssa antaa jo aihetta etsiä vikoja otsikossa olevan iskulauseen mahtavasanaisista toteuttajista. Se jääköön kuitenkin jonkun viisaamman tehtäväksi. Puranpa tässä vain omia ajatuksiani ajan kuluksi.

En suinkaan ole tässä todistelemassa, etteikö urheilusta olisi mitään hyötyä ja etteikö sitä voisi harrastaa [huom. tarkoitan nimenomaan harrastaa, sillä ammattilaisurheilu on jo jotakin fantastista] oman mielensä mukaan. Tartun ainoastaan hukkuvana antiurheilijana viimeiseen korteen koettaen todistaa, että joku voi tulla ilman urheiluakin toimeen.

Ehdottomasti olen sitä mieltä, että urheilu on meidän päivinämme saanut sellaiset muodot, että adjektiivi ’yliammuttu’ alkaa olla ajankohtainen. Jos maan suosituin kansalainen on urheilija [kuten tänä vuonna], on jossain mätää. Suurin osa hänen äänestäjistään tietää vain, että hän on huippuluokan ampuja, siinä kaikki.

Rakas Yleisradiomme on viime aikoina syyllistynyt anteeksiantamattomiin ohjelmanmuutoksiin ainoastaan jonkin mitättömän urheiluselostuksen takia. Lehdistö todennäköisesti lähestyy pistettä, jolloin poliittiset ja muut tärkeät uutiset saavat vaihtaa paikkaa urheilupalstojen kanssa. Jne. jne.

Jos taas joku väittää, että kansa urheilee ainoastaan säilyttääkseen terveytensä, niin jopa on eläminen vaikeaa. Tässä kohtaa tulee auttamattomasti mieleen nyrkkeily. Koettakaapa kuvitella urheilulehteä, jossa erittäin kaunissanaisesti selostetaan, ettei nyrkkeily ole tappelua, vaan ainoastaan eräs urheilun jaloista ilmenemismuodoista.

Kun käännätte sivua, tuijottaa vastaanne nyrkkeilyottelusta palaava romanttisen näköinen otus. [Tunnettehan laulun ’mustat silmät, tulta kuumemmat, kaikkein kauneimmat…’] Huvittava yhteensattuma, vai? [Suoraan sanoen itse kieriskelin lattialla ja vuodatin riemun kyyneleitä hohottaen niin, että rappausta tippui katosta niskaan.]

Toivon, ettei kukaan ota pahakseen tästä raapustuksesta, ei minusta poloisesta ole vastusta teidänlaisillenne atleeteille. Niinpä siis kiitän kauniisti ja vetäydyn sairaalloisen sieluni ja vielä sairaalloisemman ruumiini kera näyttävästi taka-alalle ja seuraan itsekseni hymyillen teidän riemastuttavan raivokkaita ponnistuksianne. Pitäkää hauskaa.

Nissenillä 9. päivä helmikuuta Stephe

(Stephe 1959)