Vapaat harrastukset

Opettajat ja muut kasvattajat näkivät kaupunkilaiskodit, teollisuusympäristön ja työssäkäyvät äidit erityisenä ongelmana 1930-luvun Suomessa. Tasapainoista kotia korostettiin niiden sijaan edullisena kasvuympäristönä. Erityisen huolestuneita oltiin kaupunkilaisnuorten vapaa-ajanvietosta. Se saattoi kääntyä kaupunkien turmiollisessa ilmapiirissä väärille teille, oleiluksi elokuvissa, iltamissa, kahviloissa, tansseissa ja teattereissa, ellei peräti kortinpeluuksi. Nuorten parasta ajanvietettä oli kotoinen työ äidin apuna sekä kirjallisuus, urheilu ja toiminta uskonnollisissa järjestöissä. Myös nuorisoseurat, marttayhdistykset, partio sekä suojeluskunnat ja lottaosastot kelpuutettiin nuorille sopiviksi järjestöiksi. (Vasara 1997, 526)

Norssin poikien harrastustoiminta pyrittiin ohjaamaan tiukasti koulussa toimineisiin lukuisiin kerhoihin ja yhdistyksiin. Koulussa järjestettiin vuosittain myös useita juhlia ja muita tilaisuuksia. Sellaisia olivat muun muassa: Konventin Vuosijuhla, Turnarien Vuosijuhla, raittiusviikolla pidetty raittiusesitelmä sekä yleinen Heimojuhla lokakuun kolmannen lauantain aamutunnilla. Isänmaan Ystävien Kerho järjesti lisäksi lukuvuonna 1930-1931 kaksi omaa näytelmäiltaa (HSN 1930-1931, 5; 1936-1937, 6)

Oppilaiden muodostamat yhdistykset ja kerhot, jotka toimivat Norssissa 1930-luvulla.

1) Suomalaisen Normaalilyseon Partiopojat
2) Suomalaisen Normaalilyseon Isänmaan Ystävien Kerho
3) Lintutieteellinen seura
(HSN 1930-1931, 5; 1931-1932, 3; 1932-1933, 3; 1933-1934, 3; 1934-1935, 4; 1935-1936, 3-4; 1936-1937, 6; 1937-1938, 4; 1938-1939, 8; 1939-1940-1941, 10-11)

Ernst Rydman: Harrastuksia Norssissa. Veikko N:o 8 1936-1937, 240.

Kouluun oli vuosikymmenen alussa perustettu Oppilasorkesteri sekä oppilaiden Mieskuoro. Ne alkoivat järjestää lukukuvuonna 1933-1934 runsasohjelmaisia musiikki-iltoja syys- ja kevätlukukauden lopussa lehtori L. Arvi P. Poijärven johdolla. Koulun Poikakuoro osallistui puolestaan lukuvuonna 1935-1936 lehtori Armas Maasalon johdolla kansainväliseen radio-ohjelmaan ’Nuoriso laulaa yli rajojen’.

Orkesteri ja Mieskuoro; johtajana lehtori L. Arvi P. Poijärvi. Kuva: HSN 1933-1934, 3.

Poikakuoro. Kuva: Veikko N:o 4 1935-36, 28

”Soitatko Melartinia?” ”En. Mandoliinia.” (Veikko N:o 4 1937-38, 129)

Keväällä 1934 järjestettiin lisäksi kaksi siveellisyyskysymyksiä käsitellyttä esitelmätilaisuutta (HSN 1933-1934, 3-4). Liikennekulttuuriviikko tuli ohjelmistoon syksyllä 1934, jolloin oppilaille pidettiin kaksi liikennekulttuuria valaisevaa esitelmää (HSN 1934-1935, 4). Lukuvuonna 1935-1936 juhlien joukkoon ilmaantui Puhekerhon juhla, jonka ohjelma koostui pääosin puheista ja esitelmistä. Ylioppilaskokelaille oli lisäksi alettu järjestää penkinpainajaispäivän ensimmäisenä lukutuntina juhlahetki. Kun Isänmaan Ystävien näytelmäillat loppuivat, ryhtyi Näytelmäkerho järjestämään kevätlukukauden loppupuolella oman juhlansa. (HSN 1936-1937, 6) Näiden juhlien lisäksi oli koulun puolesta luonnollisesti järjestetty juhlat suomalaisten suurmiesten tasavuotisina merkkipäivinä, Suomen 20-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi sekä Vapaussankarien muistojuhla 12.2.1938. (HSN 1937-1938, 5)

Vapaussankarien muistojuhlaa vietettiin Vapaussodassa kaatuneiden Norssien muistoksi. Noin 600 hengen yleisö oli tilaisuudessa juhlapuvuissaan. Juhla alkoi oppilasyhtyeen soittamalla Porilaisten marssilla. Abiturus Erkki Kaukoranta esitti ajatuksia Vapaussodasta ja koululaisten suhteesta Isänmaahan. Kouluneuvos L. Arvi P. Poijärvi kuvasi niitä mielialoja, jotka vallitsivat koulun oppilaiden keskuudessa ennen Vapaussotaa sekä sen aikana. Esitystä elävöittivät lukuisat tapahtumakuvaukset. Lopuksi esitelmöitsijä kuvasi vielä Norssin vapaussankarien vaiheita. Kai Korte esitti sen jälkeen lausuntaa ja yhtye soitti Mozartin Sotilasmarssin. Lopuksi lehtori Yrjö Nykänen kuvaili Vapaussodan rintamaoloja ja kuvaili elävästi Imatran seutuvilla käytyjä taisteluja sekä kahakoita, joissa oli ollut itse mukana. Juhla päättyi yhteisesti laulettuun Maamme-lauluun. (Veikko No 6, 1937-38, 177)

Kouluneuvos L. Arvi P. Poijärven johtamat Norssin Orkesteri ja Mieskuoro pitivät musiikki-iltansa 6.12.1935. Noin 75 henkeä käsittävä kuoro ja 30-miehinen orkesteri esittivät solisteineen noin 600 kuulijalle varsin vaativan ohjelmiston. Musiikki-illan täysipainoisimpia esityksiä olivat kuoron laulama Marschnerin Serenadi ja Antti Aarnelan soittamat Chopinin ja Liszin klassilliset pianosävellykset. Antti Alha piti tilaisuudessa lennokkaan puheen. Koska oli Jean Sibeliuksen juhlavuosi, illan loppuosa oli omistettu hänen musiikilleen. Kuulijoiden mieleen oli jäänyt erikoisesti Itämainen Marssi Belsazarin pidoista, Valse Triste, pitkä orkesterisarja ja Kaarlo Voipion esittämät Sibeliuksen pianoteokset. Musiikki-ilta päättyi esityksiin Elon taistohon käy, Ristilukki ja Ateenalaisten laulu. (Veikko 1935b, 19)

Kuva: Veikko N:o 3 1935-36, 4.

Konventin puurojuhlassa valittiin vuonna 1935 Norssin viisaimmaksi mieheksi civis Jouko Hiskias Saastamoinen. Hänen ikiliikkujakeksintönsä oli seuraavanlainen.

Oletetaan, että L on tasainen kiinteä pinta, jolla ovat nelipyöräiset rattaat. Rattaisiin vaikuttaa silloin kaksi voimaa, painovoima AB ja pintajännitys AC, joka on yhtä suuri ja vastakkaissuuntainen kuin AB. Nämä voimat voidaan yhdistää resultantiksi, joka on voima, jota kuvaa piste A, sillä AB ja AC olivat yhtä suuria ja vastakkaissuuntaisia. Tämä voima, jota kuvaa siis piste A, voidaan jakaa kahdeksi komponentiksi, jotka ovat yhtä suuria ja vastakkaissuuntaisia, samaan pisteeseen vaikuttavia voimia.

Merkitään komponentteja AD:llä ja AE:llä. Pisteeseen A sijoitetulla mekaanisella koneella F voidaan voiman AD suunta kääntää vastakkaissuuntaiseksi. Merkitään voimaa uudessa asemassaan AG:llä. Rattaisiin vaikuttaa nyt voima, joka on yhtä suuri kuin AE + AG, ja rattaat alkavat voiman vaikutuksesta liikkua oikealle päin. Ikiliikkuja on siis keksitty.

Hiskias Saastamoinen sai yleisön äänestyspäätöksen perusteella vuodeksi haltuunsa Viisauden Sarven, joka oli suuri lehmän sarvi. Siinä oli myös kansi, joka esti viisautta katoamasta. Konventin puheenjohtaja ojensi sen polvistuneelle voittajalle. Konventti kunnioitti tätä juhlallista toimitusta seisoviltaan, kuten Viisauden Sarven traditiot edellyttävät. (Veikko No3 1935-1936, 4-5; Lyytikäinen 2003, Sunell, 2003)

Kuva: Veikko N:o 3 1937-1938, 95. 

Näytelmäkerho esitti syksyn 1937 Riemujuhlaviikon teatteri-illassa Simo Penttilän vauhdikkaan, kolminäytöksisen T. J. A. Heikkilä –seikkailun ”Ferguzan kukka ja kenraali”. Näytelmän oli ohjannut maisteri Ilkka Kaakinen. Hänellä oli ollut suuri ja vaikea työ ohjata harjastukkaisia näyttelijöitä sopeutumaan meksikolaiseen ilmapiiriin ja liikkumaan tarpeellisilla konnamaisilla tai ylhäisyyden luonteenpiirteiden edellyttämillä tavoilla. Teatteriarvostelu on luettavissa Veikon Riemujuhlanumerosta liitetiedostossa norssi 0345.

Kuva: Veikko N:o 4 1938-39, 117.  

Kouluun oli vuonna 1933 perustettu Puhekerho. Sen eräänä kantavana voimana oli Leo Meller (istumassa vasemmalla), josta tuli sittemmin muun muassa Yleisradion pääselostaja. Kerho saavutti 1930-luvulla pääkaupungin koululaisten muodostaman Helsingin Toverikuntien Liiton, HTL joukkuekilpailussa puhehegemonian peräti kymmenen kertaa. (HSN 1938-1939, 8)

Kaikki vapaa harrastustoiminta ei suinkaan ollut pelkkiä juhlia tai niihin valmistautumista. Siitä kertoo kirje, jonka ’Joukko rikkivedyn kuohuttamia civiksiä lähetti Veikon välityksellä Hra Kemistojen Kerhon Puheenjohtajalle vuonna 1936. Siitä saa käsityksen koulun kerhotoiminnan vilkkaudesta ja sitä haitanneesta tilanahtaudesta.

Jo pitemmän aikaa on koulutalossamme, tarkemmin sanoen konventin kerhohuoneessa ja näytelmäkerhon ”kämpässä” ollut havaittavissa skandaalimainen, räikeä epäkohta, johon me allekirjoittaneet emme enää voi olla puuttumatta. Ja koskien tämä epäkohta eritoten ja varsinkin mainittujen huoneitten ilmastoa.

Kuten tunnettua, ovat mainitut kokoushuoneet verrattain huonosti tuuletettavissa. Ja varsinkin, jos näissä huoneissa on muutamia henkilöitä kokoontuneena, sekaantuu huoneen alkuperäiseen ilmaan (kokoonpantu hapesta, typestä y.m. mekaaniseksi seokseksi) n.s. hiilidioksidia (kaava luultavasti kemistojen tiedossa), joka pahentaa, voipa suorastaan pilata mainitun ilman. Tämän asian tilan voi korjata ainoastaan tuulettamalla, mutta, kuten sanottu on raittiin ilman kuljetus mainittuihin huoneisiin vaikeata, jopa työlästäkin. Näin ollen on kokoushuoneissa aina myrkyllinen, turmiollinen, hiilidioksidilla kyllästetty tunkea ilma.

Mutta ei siinä kyllin. Sillä tätä jo muutenkin elimistölle surman omaavaa ilmaa koetetaan, ja vieläpä ehdoin tahdoin, oikein järjestelmällisesti saastuttaa. yhä enemmän ja enemmän.

Niinpä esim. keväällä, Olympialaisjuhlaa valmisteltaessa, oli ’Mainososaston’ työskentely kerhohuoneessa usein suorastaan leikkimistä kaamean kaasukuoleman kanssa. Vain äärimmäisellä tahdonponnistuksella oli tämä luova mainostyö mahdollinen näissä suojissa. Mutta vielä paljon kurjemmin on näytelmäkerhon laita.

Eräänä päivänä, kerhon pitäessä kokoustaan, levisi ”kämppään ällöttävä, tympeä haju. Aluksi ei asiaan osattu kiinnittää vakavampaa huomiota, mutta hajun käydessä yhä sietämättömämmäksi, määräsi kerhon puheenjohtaja toimitettavaksi perusteellisen tutkimuksen. Tutkimuksen tuloksena, yllättävästi kyllä, kävi selville, että tämä saastainen haju levisi huoneeseen ilmanvaihtokanavasta. Edelleen tutkittaessa huomattiin, että kemistoilla ja näytelmäkerholla on yhteinen ilmanvaihtokanava. Siis, haju oli kemistojen katalaa aikaansaannosta. Koska venttiili ei ollut suljettavissa, oli kerhon poistuttava viipymättä huoneesta, sillä hajun aiheuttajana oli rikkivety

Kysymme nyt, onko kemistojen puheenjohtaja tietoinen mainitusta kerhon toiminnasta. Ja jos on, niin mihin toimenpiteisiin tässä asiassa on ryhdytty. Jos asiantilan korjaamiseksi ei ole tehty mitään, kysymme me, aiotaanko tämä skandaali jättää sellaiselleen, vai saadaanko aikaan korjaus?

Me emme tahdo, emmekä voi sietää moista kataluutta kauempaa. Se on kerta kaikkiaan, viipymättä, säälimättä ja arkailematta lopetettava.

Me vaadimme kemistojen puheenjohtajaa tilille tällaisesta ihmisyyttä alentavasta, katalasta salahankkeesta!
Joukko rikkivedyn kuohuttamia cives.

Norssin voimistelu- ja urheiluharrastus lepäsi edelleen vuonna 1878 perustetun voimistelu- ja urheiluseuran Turnarien sekä asiastaan innostuneiden voimistelunopettajien vankoilla harteilla. Harjoituksissa kävijöiden määrä alkoi lisääntyä 1930-luvun alussa siinä määrin, että Pikku Turnareille jouduttiin määrittämään omat harjoitusajat. Tämä toiminta lisääntyi vuosikymmenen kuluessa siten, että lukuvuonna 1935-1936 tuli toimintaan mukaan kokonaan uusi alaluokkalaisten seura, Urheiluseura Sisu.

Konventin piiriin perustettiin lisäksi lukuvuonna 1933-1934 Ampujainkerho ja lukuvuonna 1935-1936 Tenniskerho. Molemmat kerhot päätettiin jättää monivaiheisen ja pitkän pohdinnan jälkeen Konventin alaisiksi.
(HSN 1935-1936, 3; Ahtola 1978, 17-22).

Turnarit aloittivat muun muassa myös Helsingin koulujen väliset hiihtomestaruuskilpailut. Niiden nimeksi tuli ’Salama-hiihdot’, mikä johtui Henkivakuutusyhtiö Salaman lahjoittamasta kiertopalkinnosta. Vuosikymmenen alussa aloitettiin lisäksi Norssin jokavuotiset yleisurheilukilpailut sekä luokkien väliset pesäpallo- ja jalkapallosarjat. Muita suosittuja lajeja olivat uinti, hiihto ja vuosikymmenen lopulla mäenlasku. Tuolloin virisi myös suunnistusharrastus Turnarien keskuuteen. Seura järjesti vielä keväällä 1933 voimistelujuhlat, joissa onnittelijoiden joukossa olivat muun muassa Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton puheenjohtaja varatuomari Urho Kekkonen. Turnarien 60-vuotisjuhlat järjestettiin 19.3.1938.

Koulun jalkapallojoukkue 1937-1938.
Kuva: Veikko N:o 4 1937-38, 132.

Vuonna 1912 perustettu Luonto-seura sai oman logonsa monivaiheisen kilpailun tuloksena vuonna 1932. Tämän vuosikymmenen Luonto-seurassa olivat etualalla faunistiset, floristiset, fenologiset ja systematiikkaan kuuluneet esitysaiheet. Usein käsiteltiin silti myös elintapoja, elintoimintoja ja kokeellista sekä sovellettua biologiaa ja kemiaa.

Läsnä olleille oli tarjona muun muassa bakteriofageja, serologista kasvisystematiikkaa ja kotieläinten psykologiaa. Alustettiinpa kerran keskustelu niinkin salaperäisestä aiheesta kuin hyönteisgeopolitiikasta. Sen päättäneessä vilkkaassa keskustelussa ei saatu traditioiden mukaisesti tietenkään syntymään mitään päätöstä.

Elävien eläinten tuominen kokoukseen on luonnollisesti aina ollut kokousten kohokohta. Kun maisteri, sittemmin eläintieteen professori Paavo Suomalainen esitelmöi vuonna 1932 vitamiineista, herätti elävän koemarsun näyttäminen kuulijoille paljon iloa. Kun taas maisteri Heikinheimo oli saman vuonna tuonut mukanaan aika suuren elävän kyyn ja ottanut siltä kaikki neljä myrkkyhammasta pois, hän lähetti kyyn kiertämään. Kerran taas elävä rotta pääsi metelin säikäyttämänä karkaamaan esitelmöitsijältä. Se kiinni saaminen olikin sitten ollut kohtuullista hankalampaa.
(Valjakka 1982)

Norssin poikien niin sanotuista ’vapaista harrastuksista’ voidaan lopuksi hieman sarkastisesti todeta muutama seikka. Ne olivat siinä mielessä vapaita, että niihin saattoi osallistua tai olla osallistumatta. Mutta niiden kasvatuksellinen taka-ajatus oli peräti herbartilainen. Pojat yritettiin saada niiden avulla vapaa-aikanakin koulun valvottuun ympäristöön, pois kaduilta, huonosta seurasta sekä rappeuttavista jazz-kahviloista ja varietee-näytöksistä.

Pojilla ei taas toisaalta ollut 1930-luvulla paljon muitakaan mahdollisuuksia viettää vapaa-aikaansa tuolloin säällisiksi katsotuilla tavoilla. Edes radion kuuntelu ei liene ollut kovin yleistä, koska radiolupiakin oli Helsingissä vain 104 kutakin 1 000 asukasta kohden. Eivätkä tuon ajan radio-ohjelmat mahtaneet oppikouluikäisiä kiinnostaakaan. Elokuvateattereita oli Helsingissä kyllä runsaasti, mutta niihin pääseminen maksoi ja esitettävien filmien katselu oli samalla tavoin ikäsäänneltyä kuin myöhemminkin.

Voidaankin edelleen todeta, että Norssin pojat varttuivat tuon aikaisessa kouluympäristössä luokittain varsin kiinteiksi toverijoukoiksi. Ne olivat paljon kiinteämpiä kuin esimerkiksi sotien jälkeisten suurten ikäluokkien luokkayhteisöt. Niiden jäsenillä alkoi nimittäin olla teini-iässä jo paljon koulun ulkopuolistakin harrastus- ja vapaa-ajan viettotarjontaa. Poikien elämä oli 1930-luvulla paljon yksinkertaisempaa.