Auskultaation paine

Kun auskultanttien määrä alinomaa lisääntyi, oli keksittävä keinot heidän yleispedagogisen valmennuksensa säälliseksi hoitamiseksi. Lukuvuonna 1963/1964 aloitettiinkin kokeilu yhdessä Tyttönorssin kanssa. Auskultanteille pidettiin aivan auskultoinnin aluksi yhteinen viikon [kuuden työpäivän] pituinen esivalmennuskurssi. Joka päivä oli 3-4 luentoa ja illalla vielä seminaari päivän johtoaiheesta.

Varsinainen valmennusohjelma aloitettiin vasta tämän kurssin jälkeen. Valmennusohjelma koostui kunkin viikon alussa pidetystä 1-2 tunnin luennosta sekä siihen viikolla liittyneestä seminaari-istunnosta. Auskultanteista muodostettiin yhdeksän seminaariryhmää, joissa kussakin oli noin 15 auskultanttia. Keväällä auskultantit vaihtoivat koulua Norssista Tyttönorssiin ja päinvastoin.

(HN 1963-1964, 20-23)

Kuva: Lehtori Paavo Rudanko valvomassa auskultantin harjoitustuntia. 8 b 1966 kokoelmat.

Esivalmennuskurssi vakinaistettiin lukuvuonna 1967/1968. Se sisälsi edelleen viikoittaiset luennot ja seminaarikokoukset sekä eräitä harjoitteluja. Valmennuksen jälkeen pidettiin kirjallinen tentti. Harjoitustunneista muodostettiin monen harjoittelutunnin sarjoja.

Viikoittaisten luentojen aihealueena oli ’Ohjausta opetusharjoitteluun’. Se koostui nyt Yleismetodiikan kursseista I ja II. Luentojen aiheet olivat: Yksilöllinen työskentely, Ryhmätyöstä, Työrauhan säilyttäminen, Koulujännittäjät, Opettajan mentaalihygienia, Oppilaan arvosteleminen, Luokanvalvojan toimi, Suomen oppikoulu ja Oppilaiden vapaat harrastukset I-II.

Opettaja opettajainhuoneen jäsenenä, Opettaja rehtorina, Koulun juhlat ja retket, Koulukokeilusta, Liikennekasvatuksesta I-II, Kasvatus taloudellisuuteen, Maanpuolustuskasvatuksesta, Kasvatuksesta kansainvälisyyteen, Oppilastarkkailusta, Koti ja koulu yhteistyössä, Opettajien järjestötoiminta, Opettajien jatkokoulutus, Viran hakeminen, Opettaja ensimmäisessä koulussaan ja Opettajan vastuu.

Seminaarikokousten aiheet olivat: Opetusmenetelmistä, Työrauha tuntityöskentelyssä, Oppilasarvostelun pedagogisia ongelmia, Luokanvalvojan ongelmaoppilaat ja oppilasongelmat, Opetussuunnitelman kehittämisestä, Koulukerhot, Onnistuminen opettajana, Kansalaiskasvatuksesta, Asennekasvatuksesta sekä Opettaja ja vanhemmat.
(HN 1967-1968, 23-31)

Valmennusohjelmaa uusittiin edelleen lukuvuonna 1969/1970, jolloin mukaan oli ollut otettava uusia aiheita. Tämä johtui paitsi opetusmenetelmien ja -teknologian kehityksestä myös silloisista yhteiskunnallisista aatesuuntauksista. Koko kurssin nimi pysyi kuitenkin samana: ’Ohjausta opetusharjoitteluun, Yleismetodiikka I-II’. Tähän valmennukseen osallistui myös muun muassa itse maisteri Erkki Aho. Luentojen aiheet olivat nyt seuraavat, uudet aiheet on kirjoitettu kursiivilla.

Historian naskali: Kuten tiedätte, Stalin saavutti asemansa kaikkia keinoja kaihtaen. (Veikko N:o 2 1962, 35)

Yksilöllinen työskentely, Ohjelmoitu opetus, Ryhmätyöstä, Opetuksen teknologia, Oppilaan arvosteleminen, Oppilaan vapaat harrastukset, Työrauhan ylläpitäminen, Luokanvalvojan toimi, Suomen oppikoulun kehittyminen, Koulun uudistaminen, Eriytyvä opetus peruskoulussa sekä Koulun juhlat ja retket.

Opettaja opettajainhuoneen jäsenenä, Koulukokeilusta, Koti ja koulu yhteistyössä, Kasvatus yhteiskuntaan, Kouluyhteistyö – kouludemokratia, Maanpuolustuskasvatus – rauhankasvatus, Kasvatuksesta kansainvälisyyteen, Opettajien järjestötoiminta, Opettajien jatkokoulutus, Viran hakeminen, Opettaja ensimmäisessä koulussaan sekä Opettajan vastuu.
(HN 1969-1970, 20)

Kaksi ensimmäistä uutta aihetta olivat tarpeen vaatimia, alkoihan kouluun tulla uudempaa opetusteknologiaa, hiljakseltaan muun muassa piirtokuvanheittimiä pelkän liitutaulun lisäksi. Mutta muut uudet aiheet olivat peräisin juuri veret seisauttaneen vaalivoiton saaneen Sosialidemokraattisen puolueen oppikoulukaunaisista työryhmätöistä.

Opetusohjelmasta oli karsittu uusien aiheiden tieltä juuri ne pedagogiset aiheet, joita jo tarvittiin ja tultiin vielä kipeämmin tarvitsemaan vapaan kasvatuksen 1970-luvulla. Uusista opettajista kasvatettiin nyt Uuden Järjestelmän pieniä, kuuliaisia ja henkisesti taipuisia osasia.

Naskali pudottaa karttakepin. – Anteeksi nyt, että minä kolisin. (Veikko N:o 2 1965, 18)

Jomannaskali: Häiritsenkö minä, vai saanko jatkaa? (Veikko N:o 4 1966, 26)

Norssin historianopettaja, ilmeisesti yliopettaja Matti J Castrén vaikkei sitä missään sanotakaan, aloitti myös vuosikymmenen puolivälissä huiman kokeilun. Oppilaita alettiin ottaa mukaan harjoitustuntien kritiikkiin. Oppilaiden rooli oli kyllä tarkasti ohjeistettu ja valvottu. Kokeilun jatkumisesta ja mahdollisesta kestostakaan ei ole mainintoja, ei vuosikertomuksissa eikä Veikon sivuilla.

Ohessa asiasta Kari Tuhkasen arviointi, joka julkaistiin Veikon numerossa 4 1966. Se on kovin oppilaskeskeinen kuten arvata saattaa, eikä siten valota tällaisen toiminnan läheskään kaikkia puolia. Eräs sellainen saattoi olla vaikka se, että harjoitustuntia arvostelevien luokkien käyttäytyminen pakotettiin näin tunnin aikana asiallisemmaksi .

Kelpaammeko arvostelemaan

Oppilaat eivät ole pedagogeja. Siksi he eivät voi antaa teknillisiä neuvoja opettajalle. Mutta me näemme, lähteekö naskalista mitään irti vai ei. Tiedämme, mitä olemme tunnista omaksuneet. Meidänhän on luettava läksyt.

Tämä oli lähtökohtana sille koulumme historianopettajalle, joka päätti ottaa oppilaitaan mukaan kritiikkiin. Muista kouluista tiedetään vastaavista kouluista vielä vähän. On väitetty, että, oppilaat käsittävät tehtävänsä väärin ja etsivät tunnista kaikki mitättömät heikkoudet ja unohtavat hyvät puolet. Niinpä opettaja teki heti alkuun selväksi, mitä hän meiltä toivoi.

Meidän ei kannata ruotia naskalin sanamuotoja tai kielioppivirheitä. Kiinnitämme huomiota vain tunnin yleisluonteeseen. Kouristuksenomainen hermostuneisuus saa hyvät ominaisuudet usein koteloitumaan, mutta tunnin kaavakin jo sanoo paljon.

Hyvä opettaja ei harrasta johdattelevia kysymyksiä [esim. -ko -kö], ja hän erottaa olennaisen epäolennaisesta. Hän ei myöskään koeta peittää taitamattomuuttaan lausumalla tunnin huolellisesti ulkoa tai opettamalla vanhahtavia sananparsia oppikirjasta.

Kokeilun aloittaneen opettajan ilmoittaessa päätöksestään muuttuivat tunnin kuulijoiden tunteet sekaviksi. Naskaleista muutamat osoittivat peiteltyä närkästystä, ja välitunnilla järjestäjä sai kuulla kiivaita huolestumisen ilmauksia. [”Eihän se voi olla totta!” ”Kauheaa!”] Jo nyt näyttää siltä, että pelko on ollut turhaa.

Tehtävää ei ole käsitetty väärin. Asiasta kiinnostuneet oppilaat on jaettu pareihin. Välitunnilla tai varsinaisen kritiikin alussa tällainen arvostelupari lausuu käsityksensä naskalille, joka puolustautuu parhaansa mukaan, jos siihen on aihetta. Naskalit ovat myöntäneet, että arvostelu on ollut asiallista.

On siis aika vetää johtopäätöksiä

Opettajilla ei pitäisi olla aihetta pelkoon, että oppilaat kritiikissä ’ottavat lain omiin käsiinsä’. Päinvastoin arvosteleminen merkitsee vastuun kehittymistä. Uskon, ettei kovinkaan moni naskalin tuntia passiivisuudellaan tai muulla tavoin pilannut oppilas halua tulla esittämään kärkeviä arvosteluja kritiikkiin.

Ja jos tuleekin, tunnin pitäjä voi ottaa luokan passiivisuuden puheeksi ja osoittaa, ettei se ehkä ollut hänen syynsä. Oppilaan on vaikea tällaisessa tapauksessa esittää perusteetonta kritiikkiä. Naskaleiden kanssa voisi kehittyä luottamuksellinen suhde.

Arvostelevan opettajan luulisi myös olevan tyytyväinen saadessaan käsityksilleen tukea oppilailta. Tietysti hän voi kokemukseensa luottaen erottaa hyvän tunnin huonosta, mutta ehkäpä hänkin joskus mielellään tarkistaisi kantansa.

Oppilailla on suurin mahdollisuus vaikuttaa tunnin kulkuun. He juuri joutuvat kärsimään huonosta opetuksesta. Niinpä toivon, että kokeilu leviää myös esim. matemaattisten aineiden pariin, joissa asioiden selkeä ja tarkka esittäminen on erittäin tärkeää.

Kari Tuhkanen
(Veikko N:o 4 1966, 12-13)

Istumajärjestyksen tiimoilta: Naskali: Kukas siellä takana istuukaan, [punastuu]… Jospa Kiimanen olisi hyvä ja vastaisi. (Veikko N:o 4 1966, 27)

Naskali: Mistä sanasta tulee pergamentti?
Ääni: Tulisikohan permanentista?
(Veikko N:o 4 1966, 26)

Suomennaskali: Jos Makkonen nyt lukisi Annikin osan ja … [luokka hörähtää] Niin, en minä tarkoittanut mitään henkilökohtaista. (Veikko N:o 4 1966, 27)

Terveysopin joutomies: Mitäs haittaa on köyryselästä?
Ääni luokasta: Ei tytöt tykkää!
(Veikko N:o 4 1966, 27)