Auskultanttien kuunteluopas

Norssin opettajakunnan poikkeuksellisen korkea taso ja akateeminen oppineisuus selittyi Suomalaisen Normaalilyseon toisesta päätehtävästä, joka oli opettajien valmistaminen maan suomenkielisiin oppikouluihin. Tämä tehtävä perustui asetukseen, jonka pohjalta koulussa oli lukuvuonna 1929-1930 laadittu asiakirja ’Auskultanttien kuunteluopas’.

Normaalilyseon opettajakandidaatiksi pääsi jokainen, joka oli yliopistossa suorittanut sitä varten määrätyn tieteellisen kurssin. Tällaisella kurssilla tarkoitettiin filosofian- tai opettajakandidaatin tutkintoa sekä jumaluusopillista erotutkintoa. Kuuntelun edellytyksenä oli lisäksi yliopiston kasvatusopin professorille tentittävä kasvatusopin alkututkinto, joka oli suoritettava kuuden viikon aikana auskultantiksi ilmoittautumispäivästä lukien.

Säädetty kuunteluaika oli kaksi lukukautta, joista toinen oli mieluummin syys- ja toinen kevätlukukausi. Syyslukukauden kuunteluaika oli kolme ja kevätlukukauden kolme ja puoli kuukautta. Opettajakandidaatin toiminnan tuli Normaalilyseossa käsittää lukukauden aikana vähintään 100 tuntia, ja sen oli jakauduttava tasaisesti koko kuunteluajalle.

Rehtori saattoi kuitenkin harkintansa mukaan myöntää kuuntelusta lyhytaikaista vapautusta. Rehtori saattoi lisäksi asianomaisen yliopettajan kanssa neuvoteltuaan myöntää vapautusta korkeintaan yhdeksi kuukaudeksi, mikäli kandidaatti toimi sinä aikana opettajana. Vapautusta saaneen kandidaatin oli silläkin lukukaudella silti suorittaa Normaalilyseossa samat tehtävät kuin muiden kandidaattien.

Auskultoimiseen kuului varsinaisen opetuksen kuuntelu, harjoitustunnit ja niihin liittyvät kritiikit, virkatunnit sekä konferenssit.

Kuuntelu oli edullisinta aloittaa ala-asteilta ja siirtyä sitten vähitellen ylemmille asteille. Edullista oli kuunnella kunakin aikana samalla luokalla peräkkäisiä tunteja, jolloin auskultantti sai parhaan selon kullakin asteella käytettävästä opetusmenetelmästä. Kandidaattia rohkaistiin myös ulottamaan kuuntelunsa muiden samalla asteella opetettavien aineiden ja eritoten sukulaisaineiden alalle.

Kuuntelija pääsi siten parhaiten selville oppilaiden yleisestä kehitystasosta, näki miten eri opettajat ylläpitivät kuria ja miten he koettivat selvittää oppilaille eri aineiden keskinäisiä kosketuskohtia. Kuuntelija sai täten selvän käsityksen koko koulun opetuksesta, mihin hänellä myöhemmin tuskin tulisi enää mahdollisuutta.

Kuuntelusta sai parhaan hyödyn, mikäli oli edeltä käsin perehtynyt tunnilla kulloinkin suoritettavaan tehtävään. Silloin voi helpommin seurata opettajan esitystä ja huomata miten moni ehkä vaikeakin kohta tehtiin oppilaille selväksi. Samalla selvenivät monet opetusopillisesti tärkeät yksityiskohdat ja seikat, jotka muutoin saattoivat luiskahtaa ohi. Jokaisella kandidaatilla tuli olla hänen aineessaan koulussa käytetyt oppikirjat, joita ei ollut oppilailta lainaaminen.

Oli luonnollista, että kandidaatit saapuivat tunnille täsmällisesti ennen opettajan luokkaan menoa ja poistuivat vasta tunnin loputtua. Tunneille ei myöskään sopinut tuoda mitään muita töitä ja siellä oli vallittava täysi hiljaisuus. Auloissa liikuttaessa tuli lisäksi karttaa äänekästä esiintymistä.

Auskultantti: ”Kyllä Tuisku on tyhmä mies. Tuisku taitaa olla kotipitäjänsä tyhmin.”
Tuisku: ”Ehei! Vanhin veljeni on vielä tyhmempi.”
Auskultantti: ”Jopa jotakin! Mikä hän on miehiään?”
Tuisku: ”Hän on auskultantti.”
(Veikko N:o 4 1938-39, 80)

Harjoitustunnit olivat erittäin suositeltavia kuuntelutilaisuuksia. Jokaisesta harjoitustunnista tuli tämän takia kiinnittää ilmoitus sekä kandidaattihuoneen että opettajahuoneen seinällä olevaan tauluun. Harjoitustunnit järjesti yliopettaja joko koko lukukaudeksi tai lyhyemmäksi ajaksi kerrallaan.

Kunkin kandidaatin piti pitää pääaineessaan mahdollisuuksien mukaan ainakin kuusi harjoitustuntia. Sivuaineissa harjoitustunteja oli suhteellisesti vähemmän, mutta silti joitakin kussakin kuunneltavassa aineessa. Jokaista harjoitustuntia varten kirjoitettiin opetusohjelma [oppituntisuunnitelma], jota asianomaisen tunnin ohjaaja kulloinkin vaati. Ohjelma oli tuotava ohjaajalle tarkastettavaksi hyvissä ajoin, mieluummin jo edellisenä päivänä.

Ernst Rydman: Ruotsin harjoitustunti klo 9-10.
(Veikko N:o 4 1935-36,16)

Yleensä pyrittiin siihen, että ainakin pari harjoitustuntia olisi pidetty samalla luokalla peräperää. Toisen lukukauden kandidaateille pyrittiin mahdollisuuksien mukaan järjestämään myös esimerkiksi viikon tai kaksi kestäviä opetusvuoroja. Aloitteleva opettaja huomaisi silloin paremmin miten uusi tehtävä liittyi vanhaan ja sai omakohtaisesti nähdä sekä kokea oman opetustyönsä tulokset. Samalla hän huomaisi parhaiten missä kohdin hänen opetuksensa ehkä oli ollut puutteellista ja saavutti suuremman opettajatottumuksen.

Harjoitustunteja seurasi kritiikki, jonka takia ne olivat sopivia kuuntelutunneiksi. Ehdoton vaatimus olikin, että jokainen harjoitustuntia kuunnellut kandidaatti saapui kritiikkeihin ilman eri kehotusta. Se oli välttämätöntä siksi, että kritiikeissä käsiteltiin varsinaisesti kunkin aineen metodioppi.

Sitä täydensi myös se kokemus, jota kritiikkiä ohjaava opettaja oli itse saavuttanut. Kritiikeissä oiottiin myös ne sekä asialliset että opetusopilliset puutteellisuudet sekä virheet, joita harjoitustunnin antaja ehkä oli tehnyt, mutta kuuntelijat eivät ehkä olleet huomanneet, jotta voisivat vastedes itse välttää ne.
Virkatunnit olivat sellaisia tunteja, jolloin kandidaatti opetti yksinään luokkaa ilman asianomaisen opettajan läsnäoloa. Kandidaatin tuli asetuksen mukaan ottaa tällaisia tunteja ’lyhyemmäksi aikaa hoitaakseen’. Näillekin tunneille oli valmistauduttava huolellisesti, vaikka se saattoi joskus olla vaikeaa esimerkiksi opettajan äkillisissä sairastumistapauksissa.

Kandidaatit järjestivät niiden varalta keskuudessaan viikoittain niin sanotut päivystäjät. Asianomaisen kandidaatin tuli ehdottomasti toimittaa jokaisesta virkatunnista ilmoitus sekä rehtorinkanslian pöydälle että opettajahuoneen seinällä olevaan tauluun. 

Konferensseja oli kolmenlaisia: yliopiston kasvatusopin professorin johtamia; rehtorin johtamia; ja kunkin aineen alalta pidettyjä, asianomaisen yliopettajan johtamia konferensseja. Yliopiston kasvatusopin professorin johtamissa konferensseissa käsiteltiin opetustyötä koskevia kysymyksiä yleensä tieteellisellä pohjalla. Niihin osallistuivat etupäässä toisen lukukauden kandidaatit, jotka valmistivat tilaisuuksiin alustukset professorin määräämistä aiheista.

Rehtorin johtamissa konferensseissa käsiteltiin samanlaisia kysymyksiä käytännölliseltä kannalta. Yliopettajan johtamissa konferensseissa käsiteltiin kullekin aineelle ominaisia, opetukseen liittyviä kysymyksiä. Konferensseista laadittiin lyhyet pöytäkirjat, jotka kirjoitettiin puhtaaksi erityiseen pöytäkirjakirjaan.
(Auskultanttien kuunteluopas 1930, 137-141)

Helsingin yliopiston kasvatus- ja opetusopin professori Juho Aukusti Hollon [1885-1967] johtamissa konferensseissa käsiteltiin lukuvuonna 1936-1937 muun muassa seuraavia kysymyksiä: ’Opetusmenetelmä ja opettajan persoonallisuus’; ’Uusia menetelmiä äidinkielen opetuksessa’; sekä ’Historian opetuksen tehtävä ja tarkoitus’.

Yliopettajien johdolla käsiteltiin muun muassa seuraavia aiheita: ’Venäjän koulujen uskonnonvastaisesta tilasta saadut kokemukset’; ’Oppilaiden omatoimisuus historianopetuksessa Preussin opetussuunnitelman mukaan’; ’Työperiaatteen
soveltaminen luonnonopin opetukseen’; ’Taulu, piirrokset ja merkinnät luonnonhistorian ja maantiedon opetuksessa’; ’Tunturihiihto Suomessa’; sekä ’Kouluopetuksessa noudatettavista varjo-opin eri konstruktioista’. Kielten yliopettajat paneutuivat kieliopin opetuksen metodiikkaan.
(HSN 1936-1937, 23-25)

Järjestyksestä ja kurinpidosta opettajakandidaatit joutuivat vastaamaan varsinaisesti vain virkatunneilla. Kunkin kandidaatin oli tässäkin suhteessa tehtävä parhaansa. Tunnille tuli valmistautua huolellisesti, jotta opetus kiinnittäisi oppilaiden mieltä asiallisuudellaan ja selvyydellään. Jos joku oppilas tai jotkut oppilaat aikaansaivat epäjärjestystä, opettajan oli varoitettava häiritsijöitä.

Ellei se auttanut, rauhattomuutta aikaansaavat piti poistaa luokasta ja määrätä nämä ilmoittautumaan tunnin päätyttyä rehtorille taikka sille opettajalle, joka oli virkatunnin järjestänyt. Ellei sekään auttanut, opettajakandidaatin oli ehdottomasti poistuttava luokasta ja ilmoitettava asiasta rehtorille tai virkatunnin järjestäneelle opettajalle. Luokan ovet pidettiin virkatunneilla aina avoinna.

Eräästä luokasta kuuluu kovaa melua. Valvova opettaja kiiruhtaa sisään ja tarttuu lähintä poikaa puserosta: ”Mikä tämä on?”
Poika viattoman näköisenä: ”Se on vetoketju.”
(Veikko N:o 5 1938-39, 101)

Jokaisen kandidaatin oli kunkin kuuntelukauden lopulla toimitettava rehtorille asianmukaisesti täytetty kuuntelua koskeva tilinteko. Lomakkeissa ilmoitettiin kuinka monta tuntia, mitä ainetta ja millä luokilla kandidaatti oli kuunnellut opetusta. Lomakkeessa ilmoitettiin lisäksi tiedot harjoitus- ja virkatunneista sekä kritiikeistä ja konferensseista. Tilinteko luovutettiin rehtorille henkilökohtaisesti.

Opettajakandidaattien sivutoimiin suhtauduttiin perin penseästi. Perusperiaatteena oli, ettei auskultointiaikana saanut olla mitään sivutoimia. Toisaalta otettiin kuitenkin huomioon ne suuret kustannukset, joita auskultointiajasta koituivat, sekä ne perin vaatimattomat apurahat, joita oli jaettavissa. Sivutoimia ei voitu sen takia kokonaan kieltääkään. Ne rajattiinkin siten, että opettajakandidaatti sai olla niihin sidottuna korkeintaan 14 – 15 tuntia viikossa.

Yliopettajakunta varasi vielä itselleen oikeuden ratkaista lukukauden viimeisessä arvostelukokouksessa, laskettiinko kandidaatin kuunteluaika täydeksi lukukaudeksi vai oliko sitä täydennettävä seuraavana lukukautena. Jokaisesta sivutoimesta oli lisäksi annettava rehtorille tarkka selonteko, jossa mainittiin minä koulutunteina kandidaatti oli kunakin päivänä ollut estyneenä kuuntelusta Normaalilyseossa.
(Auskultanttien kuunteluopas 1930, 141-142)
 
Edellä mainittuja apurahoja voitiin lukuvuonna 1936-1937 maksaa syyslukukauden lopussa 81 opettajakandidaatille yhteensä 9 440 markkaa [€ 2 910] ja kevätlukukauden lopussa 77 opettajakandidaatille yhteensä 9 900 markkaa [€ 3 052] (HSN 1936-1937, 23).

Opetusnäytteiden antaminen vaikeutui Normaalilyseossa, kun vuonna 1934 annettiin uusi ’Asetus oppikoulujen opettajiksi valmistautuvien harjoittelusta ja käytännöllisistä opettajanäytteistä’ sekä sitä täydentävä Valtioneuvoston päätös. Näytteiden arvosteleminen säädettiin nyt yksinomaan rehtorin ja yliopettajakunnan tehtäväksi.

Aikaisempi vuonna 1926 annettu asetus oli vielä oikeuttanut käyttämään arvostelijalautakunnan jäseninä myös vanhempia lehtoreita sekä vararehtorin toimimaan arvostelijakunnan toisena puheenjohtajana. Uusi asetus annettiin vielä aikana, jolloin opetusnäyteanomusten määrä oli suurempi kuin koskaan ennen, kevätlukukauden alussa yhteensä 191. Aivan toivottomaksi ei asiaintila sentään muodostunut, koska Suomalainen Tyttönormaalilyseo oli aloittanut toimintansa syksyllä 1934. (HSN 1934-1935, 5)

Normaalilyseo joutui auskultoinnin järjestämisessä myös oppisalien tilakysymysten ja rinnakkaisluokkien perustamiskysymysten äärelle. Vaikka Norssin luokkahuoneet olivat jonkin verran suuremmat kuin usean muun oppikoulun, niihin oli mahdotonta saada mahtumaan 45 oppilaan lisäksi tunteja kuuntelevia opettajakandidaatteja. Normaalilyseoon olikin saanut perustaa rinnakkaisluokan, vaikka perusluokan oppilasmäärä oli ollut 45 vähäisempi, mutta vain Valtioneuvoston kutakin kertaa varten erikseen myöntämällä luvalla.

Rehtori kääntyi lukuvuonna 1936-1937 Kouluhallituksen välityksellä Valtioneuvoston puoleen kirjelmällä, jossa anottiin tätä erioikeutta pysyväksi. Siinä todettiin lisäksi sellainen opetusopillinen seikka, että tottuneimman ja harjaantuneimmankin opettajan on vaikea saada hyviä oppimistuloksia, mikäli luokan koko on vain 40 oppilasta. Vielä vähemmän se onnistuu opettajakandidaateille, jotka pitivät vuosittain lähes tuhat harjoitustuntia.

Rehtori anoi nyt, että Normaalilyseossa saataisiin ilman joka kerta erikseen tehtävää anomusta jakaa viisi alinta luokkaa rinnakkaisluokkiin silloin, kun oppilasmäärä nousee 40:än, ja yläluokat samoin, jos oppilasmäärä kohoaa 38:en. Ehdotus ei taloudellisesti tuottaisi erityisiä kustannuksia, koska koulussa oli tilaa vain 24 luokalle, ja luokkien määrä oli jo useina vuosina ollut 23 – 24.

Varsinainen etu saavutettaisiin siinä, että koulutyön järjestelyt saataisiin jo keväällä varmalle pohjalle. Jaettavaksi suunniteltaisiin vain ne luokat, joissa se olisi opetuksen kannalta välttämättömintä ja jotka varmimmin näyttäisivät pysyvän suurina syksylläkin. Etenkin alemmat luokat, vaikka niissä oppilasmäärä saavuttaisikin tuon jakoon oikeuttaman minimimäärän, saisivat jäädä jakamatta. Valtioneuvosto hyväksyi sitten edellä esitetyn anomuksen. Vallitsihan maassa taas taloudellinen nousukausi.
(HSN 1936-1937, 3-4)

Naskali: ”Mitä papiston etuoikeuksia tunnette tältä ajalta?”
Brotherus: ”Papit eivät saaneet mennä naimisiin.”
(Veikko N:o 2-3 1938-39, 44)