Saattaen kasvatettava

Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori, Juho Hollo oli jo vuonna 1932 julkaissut teoksen “Itsekasvatus ja elämisen taito”. Hänen vuonna 1939 ilmestynyt teoksensa “Kasvatuksen teoria” oli Suomessa uraauurtava yleisen kasvatusopin alalla.

Hollo asetti kasvatuksen teorian tavoitteen korkealle. Sen tulisi olla täydellinen ja kirkas näkemys kasvatuksen varsinaisesta olemuksesta. Kasvatustiede ei voinut tähdätä mihinkään toimintaan, vaan yksinomaan tietoon kuvaamalla ja selittämällä kasvatuksen ilmiöitä. Teoksessa tarkastellaan erikseen kasvatettavaa, kasvattajaa ja kasvatusta. Johtava ajatus oli, että kasvatus on kasvamaan saattamista.
(Heinonen 1989, 135-137)

Itsekuria. Olavi Tammelander. Veikko N:o 2 1940-41, 1.

Norssin vakituinen opettajakunta pysyi silti koko 1940-luvun ilmeisen tiukasti herbartilaisena. Kaikki olivat toki persoonallisuuksia, mutta itse vanhan koulukunnan kasvatteja. Sota-aikana ainakin iäkkäämmät opettajat harrastivat lisäksi ruumiillisia rangaistuksia, ehkäpä vanhasta muistista, joskin lievässä muodossa,.

Alaluokilla syntyi ennen tunnin alkua ja välitunneilla poikien kesken kahinoita, joita valvovat opettajat selvittelivät eri tavoin. Riitapukarien päiden kolauttaminen vastakkain tapahtui ammattitaitoisesti. Lievät tukistukset ja kirjalla päähän sivallukset olivat harvinaisia, mutta nekään eivät tuon ajan norsseja kummemmin ihmetyttäneet. Ei silloin tullut mieleenkään valittaa asiasta lehtiin tai Kouluhallitukseen.

Eniten harmitti kravatin vetäminen pois solmusta suoraksi silloin, kun sen solmimisessa oltiin vasta harjoitusasteella. Alaluokilla poikia taas opetettiin vastaamaan äänekkäästi komentamalla mumisijat luokan perälle toistamaan vastaus niin kuuluvasti, että koko luokka ja myös huonokuuloiset opettajat sen kuulivat.

Varsinaista simputusta pojat eivät kuitenkaan tunteneet kokevansa tai sitten se oli enemmän henkistä laatua. Sekin liittyi enemmän opettajan persoonallisuuteen. Koulukiusaamista esiintyi sen sijaan vähän, jos ollenkaan, mitä nyt vähän nahkapesuja (Larjola 2007, 15, 42).

(Lyytikäinen 1994, 95-96)

Omia opettajia ei yleensä pelätty. Mutta esimerkiksi ’Pikku Piru’ vaani usein käytävillä ja antoi muistutuksia, jos vähänkään hidasteli välitunnille menossa tai luokkaan palaamisessa. ’Pulla’ käski puolestaan pulputtajat luokan eteen kertomaan kaikille, että he olivat ’Hölöjä’.

’Pikku Piru’ oli myös erityisen ankara läksyjä kuulustellessaan. Yrittäjä toisensa jälkeen jäi silloin käytävälle seisomaan ja siinä kärsimään osaamattomuutensa häpeää. Osaamisen ja ’täydellisen osaamattomuuden’ raja oli kuitenkin monesti hiuksen hieno.

Mutta viitata piti, vaikka epävarmuus jäytikin sisikuntaa, sillä vastaamaan nostettiin monesti nimenomaan niitä, jotka eivät viitanneet. Vaan auta armias, jos viittasit, etkä sitten osannutkaan. Sanktiot olivat rajuja. Esimerkiksi 50 sivun kertaustentti seuraavana päivänä. Ellei sekään onnistunut, otettiin seuraavaan kuulusteluun vielä 50 sivua lisää.
(Larjola 2007, 17, 44)

Kuva: Esko R. Joki vuonna 1958. Pekka Helon yksityisarkisto.

Tuon ajan oppilaiden muisteluksista voi kuitenkin päätellä, että latinan ja kreikan kielen vanhempi lehtori Esko Roope Joki, Jokke muodosti tässä suhteessa poikkeuksen. Monet pitivät hänen opettamiaan, kieltämättä käytännölle hieman etäisiä aineita mielenkiintoisina juuri opettajan takia. Vaikka oppilaat eivät olleet välttämättä kovin kiinnostuneita latinasta, moni kirjoittikin siitä laudaturin, koska ei halunnut tuottaa vaikeuksia Esko-Roopelle.

Lehtori Joki loi luokkaan omalla toiminnallaan ja laajalla tietämyksellään selvän koulun hengen ilman mitään ulkoista painostusta. Hän erosi muista opettajista erityisesti siten, että oppilaat voivat keskustella hänen kanssaan. Veipä hän luokkansa kerran jopa hiihtoretkelle Tuusulaan, mikä oli jotain aivan erityistä. Lehtori Joki toimi pitkän aikaa myös Konventin kuraattorina ja Veikon vastaavana toimittajana.
(Sipponen 2003)

Eräs mieleen painunut ja pidetty opettaja oli yliopettaja Olavi Renkonen. Eräskin norssi oli jättänyt kesällä kasvit keräämättä, vuokrasi veljensä luokkatoverin kasvit vuodelta 1914, mutta vaihtoi tietenkin etiketit. Poika ei kuitenkaan muistanut kasvitentissä edellisen yön puurtamisesta huolimatta kasveista mitään.

Lopulta Renkonen otti yhden kasvin sanoen: ”Ellet tätä tiedä, sinulle tulee harmia”. Silloin välähti: ”Harmia!” ”Hyvä”, sanoi Renkonen, ”pääsit läpi”. Renkosen asenteesta ja kiinnostavasta opetustyylistä pidettiin. Myös hän vei luokkansa kerran luokkaretkelle Meilahden sankkaan metsään, mikä oli varmaan kaupunkilaispojille elämys. (Kuva: Larjola, 22.)

Reservin kapteeni ja sotasankari Renkonen ei ollut kuitenkaan mikään pehmolelu. Kotiin unohdetusta kirjasta seurasi rangaistuksena se, että kirja piti käydä näyttämässä hänelle illalla kotona. Lisärangaistuksena oli, että tarkastuksen tekikin joskus ovelle ilmestynyt Renkosten vaahtosammuttimen kokoinen poika, joka sitten huusi isälleen hyväksymisensä. Renkosen tunnilla saattoi myös joutua nurkkaan. (Larjola 2005, 9, 22-23)

Maisteri Juhani Nuotto saavutti arvovallan melko erikoisella tavalla. Kun melu luokassa yltyi kestämättömäksi, hän ryhtyi esittämään joitakin Eskon repliikkejä Nummisuutareista. Vaikutus oli uskomaton. Kaikki kuuntelivat hiiren hiljaa suuren taiteilijan esitystä, olihan Nuotto esittänyt Eskon roolia Taaborin vuorella. Myöhemmin hänen tunneillaan vallitsi rauha ja järjestys.

Kuva: Juhani Nuotto.

Kerran taas luokka melusi biologian luokassa, kun opettajaa ei kuulunut. Lehtori L. Arvi P. Poijärvi kuuli melun, selvitti tilanteen ja hoiti sen pitämällä pojille ikimuistettavan oppitunnin lapamadosta sekä sen nyhtämisestä tikun ympärille.
(Larjola 2007, 24-25, 40)

Luvun Norssi05 alaluvussa norssi0539 olevasta 1 a 1947-1948 – 8 a 1954-1955 Rangaistuspäiväkirjasta voidaan todeta, että pojilta otettiin rankaisemalla luulot pois heti ensimmäisellä luokalla. Toisella ja kolmannella luokalla rangaistusten määrä väheni, mutta nousi sittemmin taas neljännellä luokalla, kun murrosikä alkoi lähestyä.
(Larjola 2007, 56-58)

Nahka on toimittanut huonosti opettajan antaman tehtävän. ”Senkin hölmö”, ärjyy opettaja kiukuissaan. ”Jos aion vielä joskus lähettää aasin asialle, niin menen mieluummin itse!”
(Veikko No 1 1940-41, 19)

Uskonnon opettaja: Sanokaa esimerkki onnellisista ihmisistä.
Nahka: Nuori pari.
(Veikko No 1 1940-1941)