Saksan vapaaehtoiset 1941-1943


Vapaaehtoispataljoonan alkuperäinen pöytälippu.
Kuva: Erkki Nordberg 2007.

(Norssi 1992; Veljesapu 1999; Freund 2006)

Suomalaiset Waffen-SS vapaaehtoiset 1941-1943; Lyhyt oppimäärä

Suomalaisia vapaaehtoisia värvättiin Saksan asevoimiin, johon perustettiin jopa kokonainen suomalaisen vapaaehtoispataljoona vuonna 1941. Kyse oli ajan poliittista sekä kansallista realismista. Vapaaehtoisten värvääminen nähtiin tarpeelliseksi keväällä käytettävissä olleiden tietojen perusteella.

Hallitus käsitteli asiaa maaliskuun puolivälissä ja katsoi, että silloisessa piinallisessa tilanteessa, kun muun muassa Petsamon nikkelikysymys oli ratkaisematta, oli Isänmaalle varmistettava Saksan mielisuosio. Olihan se oikeastaan ainoa tuki, mikä oli saatavissa Neuvostoliiton harjoittamaa painostusta vastaan.

Suomen hallitus ei halunnut kuitenkaan antaa vapaaehtoisten värväyksestä Saksaan sellaista kuvaa julkisuuteen, että maa olisi hiljalleen luisumassa kansallissosialismiin. Hallitus antoi sen vuoksi yleensä kaikki pataljoonan muodostamiseen liittyneet toimet yksityisen komitean tehtäväksi.

Värväystoiminnan johtoon nimitettiin jääkärijääkärivärväri ja kalterijääkäri, majuri ja hallitusneuvos, Etsivän Keskuspoliisin entinen päällikkö Esko Riekki [1891-1973]. Hänet pantiin siten hallituksen toimesta hoitamaan yksityistä värväystä. Värväystoimistoksi otettiin Harry Backbergin omistama Insinööritoimisto Ratas, joka toimi Töölössä osoitteessa Temppelikatu 4.

Ensimmäiset 117 vapaaehtoista lähtivät 06.05.1941 Turusta laivalla, ja kesäkuun alkuun mennessä oli pestin ottanut 125 upseeria, 109 aliupseeria ja 850 miestä. Myöhemmin Saksaan lähti vielä parisensataa vapaaehtoista. Noin 30 prosenttia vapaaehtoisista oli ylioppilaita tai koululaisia, ja 35 prosenttia kuului työväestöön.

Vanhin Saksaan lähtenyt vapaaehtoinen oli 37-vuotias, kun taas nuorin oli hädin tuskin täyttänyt 16 vuotta. Saksassa vapaaehtoiset jaettiin kahteen ryhmään. Sotakokemusta saaneet siirrettiin suoraan SS-divisioona Wikingin Westland- ja Nordland -rykmentteihin sekä divisioonan eräisiin muihin yksiköihin.

Suoraan divisioonaan sijoitetut saivat tulikasteensa heti heinäkuun alussa 1941. Divisioona puhkaisi Stalin-linjan Satanovin luona ja eteni kesähyökkäyksen aikana aina Dneprin sillanpäähän saakka.

Sieltä sotatie jatkui kohti Itä-Ukrainassa sijaitsevia Donetsin ja Rostovin laakiota. Kun Puna-armeija aloitti marras-joulukuussa voimakkaan vastahyökkäyksen, Wiking divisioona ja sen suomalaiset joutuivat torjumaan sitä Miusjoella.

Sotaa kokemattomista koostunut pääjoukko siirrettiin alokaskoulutukseen Wieniin. Siellä joukko sijoitettiin SS-Kaserne Schönbrunnille (Kuva: Elo 1993, 87), joka on nykyiseltä nimeltään Mariahilfer Kaserne.

Vapaaehtoisista perustettiin SS-Freiwilligen Bataillon Nordost, jota koottiin ja muodostettiin kesäkuun 15.-18. päivien välisenä aikana. Sen jälkeen koulutus alkoi välittömästi kasarmin kentällä ja vähäisessä määrin myös maastossa.

Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941, ja Suomi joutui 25.6.1941 myös katsomaan, että se oli sodassa Neuvostoliiton kanssa. Suomen lähettiläs Berliinissä, ministeri Toivo Mikael Kivimäki ja Suomen sotilasasiamies, eversti Walter Horn, antoivat 26.6.1941 vapaaehtoisille seuraavan julkilausuman. Se luettiin pataljoonalle suomeksi ja ruotsiksi.

Suomalaiset vapaaehtoiset!

Euroopan suurkamppailu on nyt siirtynyt ratkaisevaan vaiheeseen. Jo kauan odotettu ja välttämätön selvittely Suur-Venäjän ja sen läntisten naapurien välillä on alkanut. Sunnuntaina 22.6.1941 puhjennut taistelu ratkaisee myöskin Suomen kohtalon ja sentähden on maamme päättäväisesti asettunut mahtavan Saksan rinnalle ollakseen mukana omaa, onnellista tulevaisuuttaan rakentamassa.

Jo ennen kuin Suomen puolustusvoimat pantiin liikkeelle taistelua varten perivihollistamme vastaan, tulitte Te, nuoret taistelijat, Saksaan valmistautuaksenne tätä taistelua varten. Te muodostatte Suomen armeijan etujoukon, joka, kuten jääkärimmekin maailmansodassa, yhdessä mainehikkaan saksalaisen armeijan kanssa Euroopan mannermaalla taistelee venäläisiä vastaan, jatkaen täten vanhaa aseveljeyttä. Tämä teko tulee kuten jääkärienkin samanlainen teko ikuisesti muistuttamaan kansaamme siitä, että saksalaisten kanssa on hyvä taistella idän vallanpitäjiä vastaan. Tässä taistelussa muodostaa Suomi vankan tukipylvään yhteisen rintaman pohjoissiivellä.

Kansamme odottaa, että te kaikki uhrimielin vaikeimmissakin olosuhteissa, kukin siinä paikassa johon hänet on määrätty, suoritatte velvollisuutenne ja tervehtii Teitä kaikkia sydämellisesti.

Eläköön vapaa ja vahva Suomi!

Berliinissä 26.6.1941
Jääkärieversti [Walter Horn] Ministeri [T. M. Kivimäki]

Maastokoulutusta oli kuitenkin hankala toteuttaa Wienissä. Pataljoona siirrettiinkin pian Itämeren rannalle Stralsundiin, jossa sitä koulutettiin 9.7.-25.8.1941. Sen jälkeen pataljoona siirrettiin 300 kilometriä idemmäksi Itä-Pommerissa sijainneelle Gross-Bornin harjoitusalueelle.

Koulutus jatkui siellä 26.8.- 15.10.1941. Alokaskoulutus katsottiin päättyneeksi 1.9., ja pataljoona vannoi 15.10.1941 Gross-Bornissa valan sekä sai oman lipun. Sen jälkeen koulutusta jatkettiin erilaisten kurssien muodossa.

Pataljoona lähti 3.-4.12.1944 junalla kohti rintamaa Puolan läpi, jossa eräs juna joutui partisaanien tuliylläkköön. Ukrainan Vinnitsasta matka jatkui moottorimarssina pataljoonan omin ajoneuvoin. Moottorimarssi muodostui sää- ja keliolosuhteiden takia peräti vaikeaksi. Pataljoona pääsi rintamalle Miusjoelle Asovanmeren pohjukkaan vasta tammikuun alussa 1942.

Marssia kuvaavat sen aikaiset tappioluvut. Kenttäsairaaloihin oli jouduttu jättämään vain 1 upseeri ja 22 miestä. Pataljoonan 221 ajoneuvosta oli sen sijaan päässyt 9.1.1942 mennessä vain puolet jotenkuten perille, ja ainoastaan runsas kolmannes oli joltisessakin ajokunnossa.

Pataljoona joutui sitten aluksi talviseen asemasotaan, mutta myöhemmin erittäin koviin taisteluihin, jotka veivät sen aina Tshetshenian Terekjoelle saakka. Wikingin ja pataljoonan sotatiet näkyvät alla olevasta kartasta.

Suomalaisten SS-vapaaehtoisten sotatie Ukrainassa ja Etelä-Venäjällä.
Lähde: Sotatieteen Laitos 1993, 117.

Wiking-divisioona taisteli alkukeväästä 1943 taas Donetsin laakiolla. Tällöin alkoi myös suomalaisten vapaaehtoisten kahden vuoden sitoumusaika täyttyä. Suomalaiset irrotettiin rintamasta 10.4. ja edelleen 24.4.1943 divisioonasta kotiin kuljetettaviksi. Vapaaehtoiset palasivat kesäkuun alussa Suomen kamaralle Hangossa, jossa pidettiin tulokatselmus.

Pataljoona kokoontui silti lomien jälkeen vielä 4.7.1943 takaisin Hankoon mahdollista Saksaan paluuta varten. Tällöin tehtiin kuitenkin lopullinen päätös pataljoonan lakkauttamisesta.

Vapaaehtoiset eivät omasta esityksestään huolimatta saaneet taistella Suomen rintamilla omana joukkonaan, vaan heidät sijoitettiin Suomen puolustusvoimien eri yhtymiin. Huomattava määrä vapaaehtoisista pyrki ja pääsi Niinisalon upseerikurssille.

Saksaan lähti kaiken kaikkiaan 1 407 suomalaista vapaaehtoista. Heistä kaatui 255, yhteensä 18.12 prosenttia, 14, noin prosentti, katosi taistelujen aikana, ja 686, kaikkiaan 48.76 prosenttia vapaaehtoisista, haavoittui.

Yhtään kaatunutta ei voitu kuljettaa kotimaahan saati saattaa kotiseurakunnan sankarihaudan siunattuun multaan. Kaikki kaatuneet saivat hautansa Venäjän aroilla, nyt tuntemattomissa paikoissa, Uspenskajassa ja Malgopekissä.

Pataljoonan lakkauttaminen säästi vapaaehtoiset lopulta lisäksi niiltä arvaamattomilta seurauksilta, mitä paluu Saksan itärintamalle olisi varmasti sodan tuossa vaiheessa merkinnyt.
(Sotatieteen laitos 1993, 116- 118¸ Jokipii 1968, 32b, 77, 331, 335, 339-404)

Veikon Kevätnumerossa 1942 oli omistettu aukeama Kaatuneiden muistolle. Alla oleva luokkatoverien muistokirjoitus on omistettu Timo Erkki Kalevi Salolle, s. 14.6.1922. Hän lähti koulusta VII luokalta vuonna 1941 ja kaatui 20.7.1941 Ukrainan Nalivajovkassa taistellessaan Wiking Divisioonan Nordland rykmentin riveissä Saksan itärintamalla. Hänet haudattiin kentälle taistelun kestäessä. (Norssi 1992; Jokipii 1968, 204)

Lähes vuosi sitten lausuit Sinä meille, luokkatovereillesi, jäähyväiset lähtiessäsi monien muiden mukana samalle tielle kuin jääkärimme aikaisemmin. Vaikka lähditkin reippaana ja pystypäisenä kertoivat vakavat silmäsi kuitenkin, että ero vanhasta koulusta ei ollut Sinulle niinkään helppo.

Eikä ihmekään, olithan jo viettänyt täällä keskuudessamme monet vuodet, olit kokenut iloisia jos kohta ikäviäkin hetkiä. Olit Norssissa varttunut ja kehittynyt, olit tullut norssiksi. Rehdillä, miehekkäällä olemuksellasi olit voittanut kaikki puolellesi, jokainen halusi kuulua tovereihisi.

Siksi tuntuikin ero meistä kaikista niin raskaalta, luokkaamme jäi jälkeesi tyhjä sija, jota kukaan muu ei pysty täyttämään. Toivommekin, että vielä saisimme kohdata, mutta kohtalo oli päättänyt toisin.

Kesän kauneimpina päivinä kaaduit Sinulle niin rakkaan isänmaan menestyksen puolesta taistellessasi kaukana kotimaasi kamaralta. Miehenä elit, sankarina kuolit. Kaunis muistosi on aina säilyvä mielessämme velvoittavana.

Luokkatoverit.
(Luokkatoverit, Veikon Kevätnumero 1942, 5)