Olympiamitalistit

Norssin olympiamitalistien kunniataulujen paljastustilaisuus järjestettiin Norssissa 02.09.2000. Kunniataulujen paljastuspuheen piti Ylipormestari Kari Rahkamo.

Arvoisat Norssit, Hyvät naiset ja herrat

Norssin vaikutus on ollut suomalaisessa yhteiskunnassa huomattava. Koulumme entiset oppilaat ovat menestyneet eri elämänaloilla näkyvästi. Me olemme ylpeitä koulustamme. Vaikka ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen on tärkeätä, on Norssin opetus tähdännyt myös koulunjälkeiseen aikaan. Siitä olemme oppilaitoksellemme kiitollisia.

Tänään me olemme kokoontuneet juhlistamaan menestyneitä urheilijoitamme. Vaikka urheilulla ei olekaan ollut koulussamme mitenkään korostunut asema, niin eri urheilulajien mestareita on koulustamme tullut yllin kyllin. Niinpä opettajakuntakin on kuin osa Suomen urheilun historiaa.

Opettajina on ollut muun muassa Ivar Wilskman, Suomen urheilun isä. Klaus U. Suomela oli tunnettu urheiluteoreetikko ja raittiusmies sekä olympiaedustaja Tukholman kisojen olympiajoukkueessa vuonna 1912. Yrjö Nykänen toimi ennen sotia Suomen voimistelujoukkueen johtaja monissa olympiakisoissa ja oli itsekin moninkertainen Suomen mestari.

Väinö Lahtinen oli luokanvalvojani ja Suomen Voimisteluliiton puheenjohtaja. Esa Seeste oli itse olympiavoimistelija. Tuomo Jalantie oli olympiakisojen tuomari ja ohjelmien suunnittelija. Sekä vielä Jussi Luukko, joka on nyt koulumme rehtori.

Koulumme opettajien taustoista johtuu voimistelun merkittävä asema ja niinpä koulumme urheiluseura Turnarit, jota Ivar Wilskman oli perustamassa vuonna 1887, on kunnostautunut nimenomaan voimistelussa. Kohta paljastettavassa kunniataulussa esitellään kuusi olympiamitalistia. Heistä puolet on voimistelijoita.

Urheilun merkitys yhteiskunnassa on monen mielestä liiankin merkittävä. Urheilu kuitenkin yhdistää kansakuntia, urheilu edistää terveyttä sekä lisää työkuntoa, ja urheilumenestykset lisäävät itsetuntoa sekä luottamusta. Urheilun sisältö on lisäksi muuttunut aatteen palosta terveyden vaalijaksi ja nykyisin myös kaupallisten tavoitteiden toteuttajaksi.

Urheiluun sisältyy ihanteita, tavoitteita, saavutuksia, unelmia. Mutta siihen liittyy myös sala-ammattilaisuutta, dopingia ja huliganismia. Otsikoihin urheilussa kunnostautunut pääsee varmasti. Mieleen jäi viime keväältä jääkiekkoprofeetta Juhani Tammisen lausuma: ”Maila jäähän ja nimi lehteen”.

On aika esitellä Norssin mitalimiehet.

Armas Rudolf Taipale [1890-1976, ylioppilas 1911] tunnettiin nimellä, Iso-Armas. Hän joutui koulupoikana harjoittelemaan viemärin kannella, kun hänen oma malmikiekkolevynsä meni rikki. Tuomarinlukujensa ohella hän kehittyi maailman parhaaksi kiekonheittäjäksi. Iso-Armas heitti 22-vuotiaana ensin vuoden 1912 olympiakarsinnoissa tuloksen 44,66 metriä ja toi Tukholman kisoista kaksi kultamitalia. Paremmalla kädellä saavutettu tulos oli 45,21 ja molempien käsien yhteistuloskilpailussa 82,86 metriä.

Armas Taipale ylitti vuonna 1913 maailmanennätyksen heittämällä Magdeburgissa 47,85. Sitä ei vain jostain syystä hyväksytty maailmanennätykseksi. Myöhemmin hän heitti kaksikin kertaa yli 48 metriä, parhaimmillaan 48,90 Tallinnassa vuonna 1914, mutta vasta ylimääräisellä yrityksellä. Armas Taipale ilmestyi vuonna 1920 jälleen olympiaympyröihin. Sillä kertaa hän tuli toiseksi toisen HKV:n kasvatin Elmer Niklanderin jälkeen.

Armas Taipale osallistui vielä Pariisin olympialaisiin vuonna 1924, mutta jäi tuolloin kahdenneksitoista. Sen jälkeen hän toimi aluksi lakimiehenä Suomessa. Taipale muutti sittemmin 1920-luvulla Yhdysvaltoihin, missä hän toimi liikemiehenä. Hän palasi vanhoilla päivillään Suomeen, jossa hän kuoli vuonna 1976. Mainittakoon lisäksi, että Armas Taipaleella oli aikanaan hallussaan Suomen ennätys myös jalkapallon pituuspotkussa. Tulos ei ole kuitenkaan säilynyt.

Esko Tapani Reckhardt [s. 1958, ylioppilas 1977] yllätti koko Suomen kansan Tallinnan vesillä vuonna 1980, jolloin hän voitti kultamitalin olympiajollien purjehduskilpailussa. Tuo yllättävä saavutus oli uusi aluevaltaus, olihan kyseessä ensimmäinen kultamitalimme purjehduksessa.

Vasta 22-vuotias teekkari jatkoi purjehtijauraansa neljä vuotta myöhemmin Los Angelesissa, jossa hän päätyi neljänneksitoista. Reckhardt kantoi tuolloin olympialaisten avajaisissa Suomen lippua. Diplomi-insinööri valittiin sittemmin vuonna 1981 Vuoden Norssiksi.

Kaarlo Eino Saastamoinen [ 1887-1946, ylioppilas 1907] voitti Suomen voimistelujoukkueen jäsenenä hopeaa Tukholman olympiakisoissa vuonna 1912. Hän valmistui voimistelunopettajaksi, toimi Norssissa vt. lehtorina vuosina 1915-1918 sekä myöhemmin Kadettikoulussa adjutanttina ja voimistelun sekä miekkailun opettajana. Kaarlo Saastamoinen toimi sittemmin Puolustusministeriössä eri tehtävissä vuosina 1931-1946. Sotilasarvoltaan hän oli eversti.

Olli Eino Laiho [s. 1943, ylioppilas 1962] voitti vuoden 1968 Meksikon olympiakisoissa hopeaa voimistelussa hevosella. Hän oli viimeisin huippuvoimistelija Norssin voimistelijoiden kunniakkaassa kaartissa. Toivottavasti vain toistaiseksi. Olli Laiho saavutti myös EM-pronssia Antwerpenissä vuonna 1965 sekä akateemisen MM-kullan Tokiossa vuonna 1967.

Lisäksi hän voitti Suomen mestaruudet vuosina 1964, 1965 ja 1967. Tokion olympiakisoissa hän sijoittui voimistelun 12-ottelussa parhaana suomalaisena 26:ksi. Tältä kisamatkalta hän on kertonut mielenkiintoisen tapahtuman.

Magnesiumlaatikko oli sijainnut telinekokeilun aluksi liian lähellä tuomareita. Magnesium oli siten aiheuttanut kiusallista pölyä. Laiho oli siirtänyt laatikon kauemmaksi tuomareista, jolloin eräs tuomareista oli heilauttanut kiitokseksi hänelle kättänsä.

Silloin Laiho oli todennut kavereilleen: ”Katsokaapa vain, tuo tuomari antaa minulle paremmat pisteet kuin muut”. Niin kävikin. Laiho sai tältä tuomarilta 9.6, kun muut antoivat 9.5.

Eipä ihme, että Olli Laiho suuntautui kaupalliselle alalle. Ekonomi Olli Laiho on työskennellyt liike-elämässä muun muassa Amer-yhtymän toimitusjohtajana. Hän on lisäksi toiminut myös Suomen Voimisteluliiton johtoelimissä.

Pekka Johansson [vuodesta 1905 Paavo Jaale, 1895-1983] saavutti olympiapronssia Antwerpenissä vuonna 1920. Tilanne oli historiallinen keihäskilpa, jossa suomalaiset Myyrä, Peltonen, Jaale ja Saaristo saavuttivat nelosvoiton. Paavo Jaale oli monipuolinen lahjakkuus. Hän voitti Suomen mestaruuksia useita kertoja keihäässä, kerran viisiottelussa, kolmasti kymmenottelussa ja 11 kertaa vauhdittomissa hypyissä.

Hän oli lisäksi kolme kertaa jalkapallon Suomen mestari HJK:n joukkueen riveissä, kerran joukkuevoimistelussa, samoin ponnahduslautahypyissä ja selkäuinnissa. Olipa hän pronssilla bodauksen epävirallisissa Suomen mestaruuskisoissa vuonna 1921. Lisäksi hän osallistui Pariisin olympialaisiin, joiden keihäänheitossa hän tuli kymmenenneksi.

Erkki Olavi Leimuvirta [s. 1935, ylioppilas 1945] voitti Suomen voimistelujoukkueen jäsenenä pronssia Melbournen olympiakisoissa vuonna 1956.

Kaksitoistaottelussa hän sijoittui sijalle 27 onnistuen parhaiten nojapuilla, jossa kilpailussa hän oli kahdeksas.

Leimuvirta oli mukana myös Rooman olympialaisissa Suomen voimistelujoukkueessa, joka tuli kisassa kuudenneksi. Hän saavutti useita Suomen mestaruuksia ja pohjoismaiden mestaruuksia eri telineillä. Valtiotieteiden maisteri, pankinjohtaja ja reservin kapteeni Lehmusvirta on myöhemmin toiminut myös Suomen Voimisteluliiton johto- sekä valmennustehtävissä.

Ennen kuin poistamme kunniatauluja peittävän verhon, tulee muistaa niitäkin Norssin huippu-urheilijoita, jotka eivät ole yltäneet olympiamitaleille. Mieleen tulevat Matti Sutinen, joka tuli vuonna 1960 kuudenneksi Rooman olympiakisoissa. Ja merivoimien entinen komentaja amiraali Juha Tikka, joka oli rintauinnin pohjoismaiden mestari.

Tikka joutui Helsingin olympialaisissa vuonna 1952 onnettomuudekseen kilpaileman rintauimarina perhosuimareita vastaan. Nämä lajithan erotettiin toisistaan omiksi lajeikseen vasta Helsingin olympiakisojen jälkeen. Saattoi olla, että siinä meni olympiamitali sivu suun. Mainittakoon edelleen, että sekä Sutinen että Tikka olivat voimistelussa nuorten Suomen mestareita ja osallistuvat edelleen Turnarien esityksiin.

Vielä voidaan mainita käsipalloilijat Saulo Haarla, Matti Lappalainen ja Harri Piehl. Huipputason koripalloilijoita ovat olleet Esko Karhunen, Pertti Mutru, Seppo Kuusela sekä, Risto ja Juhani Kala. Kainu Mikkola on lisäksi ollut koripallouransa jälkeen toiminut koripalloguruna. Unohtaa ei myöskään sovi Anu Koivistoa, joka keskittyy parhaillaan Sydneyn kisojen selkäuintiin.

Norssista on lähtöisin myös Lauri Tarasti, joka oli Helsingin vuoden 1983 yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailujen pääsihteeri. Hän on tullut lisäksi kansainvälisesti tunnetuksi dopingin vastaisesta työstään. Ja olenhan itsekin osallistunut kahdesti olympiakisoihin. Tuomisinani ovat tosin olleet vain osanottomitalit.

Norssista on päässyt ylioppilaaksi myös kansainvälinen shakkimestari Kaarlo Ojanen, joka on ollut maamme moninkertainen edustaja shakkiolympialaisissa. Shakkihan luetaan monen harrastajansa kauhuksi nykyisin urheiluksi. Kaarlo Ojasta kutsuttiin lempinimellä Kaarle XII, koska hänellä oli 12 Suomen mestaruutta. Hän joutui sittemmin luopumaan kutsumanimestään, koska hän meni ja voitti eläkeikäisenä vielä kolmannentoista Suomen mestaruutensa.

Lopuksi haluan kiittää tämän tilaisuuden aikaansaaneita Roland Freundia, Esko Kososta, Vanhoja Norsseja ja Vanhoja Turnareita. Suuret kiitokset myös rehtori Jussi Luukon kautta koululle siitä, että nämä kunniataulut saavat edustavan paikan koulussamme. Erityinen kiitos myös taiteilija Erik Lojanderille, joka on suunnitellut nämä kunniataulut

Pyydän arvoisaa airuetta poistamaan kunniatauluja peittävän verhon.