Vanhat Norssit ry Historiikin etusivulle 1867 - 1930. Norssin perintö 1930-luku. Pulasta sotaan 1940-luku. Sota-aika ja normalisoituminen 1950-luku. Levottomat teiniparvet 1960-luku. Tiedostavat teiniparvet 1970-luku. Tytöt ja kouluneuvostot Epilogi Liitteet Lähteet Videot













Naskalin näkökulma

”Kun viimeisten vuosien aikana on kuunnellut kertomuksia auskultanttien kärsimyksistä Normaalilyseossa, ajatteli omaa harjoitteluaikaansa vähän sekavin tuntein. Jos on uskomista puoleenkaan siitä, mitä kuuli, tekivät oppilaat virkatunneilla kaikkea muuta kuin kuuntelivat tai edes istuivat paikallaan, ja naskali sai olla iloinen, jos sai pidetyksi edes puolet luokasta neljän seinän sisällä.

Ensimmäinen vaikutelma koulusta tosiaan tuki näiden tarinoiden antamaa käsitystä. Käytävä ja koko koulu näyttivät olevan täynnä pitkiä koipia ja heiluvia käsivarsia, ja maailmankaikkeuden tuntuivat täyttävän äänenmurroksen särkemät pojanäänet. Kaikenkokoisia poikia juoksi edestakaisin.


Kuva: Kl. III Kaisaniemessä keväällä 1935. (Brotherus 2006)

Ensiluokkalaiset riuhtoivat toisiaan tukasta ja korvista, sieppasivat toisiltaan lakin tai kirjan ja juoksivat se kädessään läpi käytävän – juuri niin kuin ensi luokkalaiset ovat tehneet kautta aikojen ja aina tulevaisuudessakin tekevät.


Kuva: Kl. I vanhassa voimistelusalissa 1933.
Opettajana voimistelun moninkertainen olympiamitalisti Heikki Savolainen.
Kuva: Brotherus 2006.

Katsellessamme auskultanttihuoneen ovelta näemme kolmannesta kerroksesta laskeutuvan arvokkaita herroja, jotka näyttivät syventyneen tieteen ongelmiin. Lehtoreita, arvelimme. Mutta kauhistuen huomasimme heillä norssien vihreän takin. Hehän olivat abituruksia, joita jo rasittivat tulevaisuuden huolet.


VIII luokan abiturukset vuonna 1936.
Kuva: Veikko N:o 6-7 1935-36, 9.

Auskultantti kävi ahkerasti koulussa, katseli ja kuunteli ja havaitsi, ettei ollut kertomuksiin luottamista. Norssissa ei hänellä ollut mitään hätää. Ensimmäistä virkatuntiaan hän kyllä odotti vähän sekavin tuntein, mutta sekin sujui odottamattoman hyvin. Kun auskultantti astui luokkaan, sai hän osakseen niin valtavan tervehdysryöpyn, että se hetkeksi hämäännytti.

Mutta vain hetkeksi. Se terästi naskalin sisua, vaikka sen tarkoitus tietysti oli päinvastainen. Huvittavaa oli ainakin allekirjoittaneen huomata, että varsinaiset nahkat, ensiluokkalaiset, halveksivat auskultanttia kaikkein syvimmin oltuaan kokonaista kaksi viikkoa norsseja. Siitä huolimatta oli järjestyksen palauttaminen siellä sangen vaivatonta.
Yleensä kai pojat luulevat, että heidän kujeensa ja kepposensa harmittavat auskultantteja, ja siksi niitä tietysti tehdäänkin. Se on kuitenkin aivan väärä käsitys. Naskali muistaa vielä erinomaisesti oman kouluaikansa, ja siksi häntä ennen kaikkea hymyilyttää, kun hän yhä uudelleen saa todeta, kuinka samanlaisia koululaiset aina ovat.

Erään neuvon entisenä sellaisena annan teille ihan pyytämättänne: elkää virnistelkö tunneilla, jos nimittäin ette tahdo opettajan sitä näkevän. Allekirjoittanut kauhistui havaitessaan, kuinka hyvin opettaja luokan edessä näkee oppilaiden ilmeet. Jälkeenpäin sellainen hävettää.

Monta kertaa olemme auskultanttihuoneessa säälineet poikia, joiden täytyy raataa puolisairainakin koulussa. Yläluokilla voi olla esim. niin vaikeaa bronchitista, ettei virkatunneilla saisi pitää ovea auki käytävään vedon tähden. Auskultanttia suorastaan säälittää, kun hänen täytyy kaikesta huolimatta panna heikko oppilas vaaralle alttiiksi!

Ja surkealta tuntuu, kun kurkkutautinen oppilas, jolla kaikeksi onneksi on angiina ilman äänenkäheyttä, joutuu lukemaan ääneen tunnilla. Huolestuneina me kysymme: ei kai näitä hentoja poikia vain rasiteta liikaa?

Niin, vakavasti puhuen, ei Normaalilyseo ole ollenkaan pelottava paikka. Pojat itse suurimmaksi osaksi ymmärtävät, missä on älykkään, poikamaisen vallattomuuden ja typerän ilkeyden raja.

Edellisen kyllä ymmärtää ja antaa jossain määrin anteeksikin, mutta ’tyhmyydelle minä olen vihainen kuin rakkikoira’, sanoi Nummisuutarien Eskokin. Ja kaikkein eniten sellaiset avuttomat ilkeysyritykset herättävät sääliä asianomaista oppilasta kohtaan.

Ja kun naskali katsoo yläluokkien poikia, hän hymyilee filosofin hymyä ja toteaa itsekseen: ’Kohta te olette fukseja, joille vanhan civiksen käskykin on armo’.
(Naskali 1938)

Nahan mietteitä. Mikä ero on naskalilla ja nahalla? Nahasta voi tulla kunnon kansalainen, mutta naskalista tulee opettaja.
(Karilas 1937, 193-194)